Tom Nyariki (s. 27. syyskuuta 1971) on kenialainen kestävyysjuoksija.[1]
Nyariki aloitti kansainvälisen uransa 1997 maastojuoksun MM-kisoissa Torinossa, joissa hän voitti pitkällä matkalla MM-pronssia. Samana vuonna Ateenan MM-kisoissa hän juoksi kolmanneksi 5 000 metrin juoksussa ja IAAF:n GP-finaalissa toiseksi samalla matkalla.[1]
Vuonna 1998 Nyariki oli neljäs maastojuoksun MM-kisoissa Marrakechissä pitkällä matkalla. Hän sijoittui samana vuonna GP-finaalissa kahdeksanneksi 3 000 metrin juoksussa ja oli yleisurheilun maailmancupissa samalla matkalla kolmas. Seuraavana vuonna hän oli maastojuoksun MM-kisoissa Belfastissa pitkällä matkalla kolmaskymmenesyhdeksäs.[1] Nyariki on naimisissa kenialaisen entisen keskimatkojen juoksijan Jackline Marangan kanssa.[2]
Lähteet