Tjosovski (ven. Тёсовский) on taajama ja kaupunkikunta Novgorodin alueen Novgorodin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Tjosovskojen ja Netylskojen suoalueiden keskellä 51 kilometriä Novgorodista luoteeseen. Kunnassa on 860 asukasta (vuonna 2012)[1].
Maantiede ja asutus
Tjosovskin kunnan pinta-ala on 137,4 neliökilometriä. Se rajoittuu koillisessa ja idässä Novgorodin piirin Tjosovo-Netylskin kuntaan, etelässä Batetskin piiriin ja lännessä Leningradin alueeseen.[2] Pinta-alasta 54,3 % on maatalousmaata, 15,3 % metsää ja 5,5 % vesialuetta[3].
Keskustaajaman lisäksi kuntaan kuuluu Zabolotjen kylä, jossa vuonna 2009 oli kolme asukasta[4].
Historia
Paikkakunta on saanut alkunsa 1940-luvun lopulla perustetun turvetuotantoyrityksen työläisasutuksesta Tjosovo-2. Vuonna 1959 se sai kaupunkimaisen taajaman statuksen ja nimen Tjosovski. Enimmillään siellä oli yli 4 000 asukasta.[5]
Polttoturpeen tuotanto loppui Neuvostoliiton hajottua. Kaupunkimaisen taajaman asemasta luovuttiin[5] vuonna 2009[6].
Liikenne, talous ja palvelut
Tjosovskista on maantieyhteys Novgorodin ja Lugan väliselle maantielle[7]. Paikallisista elinkeinoista tärkeimpiä ovat julkiset palvelut ja hallinto. Puolet työvoimasta työskentelee kunnan ulkopuolella.[8] Palveluihin kuuluvat lastentarha, keskikoulu, kulttuuritalo, kirjasto, pieni poliklinikka, yleinen sauna, posti ja pankki[9].
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla