PROFILPELAJAR.COM

Tinapilli (engl. tin whistle) on irlantilaisessa kansanmusiikissa ja muuallakin Britteinsaarilla varsin yleisesti käytettävä huilun sukuinen puhallinsoitin. Se muistuttaa jonkin verran nokkahuilua, koska ääni muodostuu siinä puhallusilman virratessa ääniaukosta ulos puhallettaessa suoraan soittimen päässä olevaan puhallusreikään.

Alkuperäinen valmistus ja rakenne

Tinapillit on alun perin valmistettu käsityönä läkkipellistä, joka taivutettiin putken muotoon joko suoraksi putkeksi tai kartiomaiseksi, puhallusreiästä toisessa päässä olevaan ilman ulostuloaukkoon lievästi halkaisijaltaan kaventuvaksi putkeksi, jonka sauma tinattiin kiinni koko putken pituudelta. Puhallusreikä saatiin näihin alkuperäisiin tinapilleihin aikaiseksi sovittamalla tiiviisti pieni puupala siihen päähän, johon puhalletaan, siten että puupalan yläpuolelle jäi kapea aukko, josta puhallusilma kulkee ääniaukon läpi. Peltirunkoon on tehty sopiva painauma ääniaukon kohdalle, jotta pillimäinen huiluääni syntyisi soittimeen puhallettaessa.

Tinapillissä on kuusi reikää (molempien käsien etu- ja keskisormille sekä nimettömälle) joilla säädellään putken pituutta eli äänen korkeutta. Ylempi oktaavi muodostetaan ylipuhaltamalla ylä-äänisävelsarjan avulla kuten poikkihuilussa tai nokkahuilussa (vrt. oktaavireikä puoliksi peitetty).

Tinapillillä soitetaan useimmiten D-duurissa, ja tällöin puhutaan D-tinapillistä, joka on yleisin ja myös aloittelijalle sopivin tinapilli. Se on pituudeltaan hieman lyhyempi kuin sopraanonokkahuilu, koska alin ääni on kaksiviivainen D. Lisäksi saatavana on lyhyempiä ja pidempiä tinapillejä, jotka sopivat muihin sävellajeihin (yleisimmät ovat C-, G-, E-, Eb-, A-, Bb-, F-tinapilli), joten soittaja voi tarpeen mukaan tinapilliä vaihtamalla vaihtaa toiseen sävellajiin kulloinkin soitettavasta kappaleesta riippuen muuttamatta kuitenkaan sormituksia. Tarvittaessa voidaan apusormituksilla (esimerkiksi puoli reikää peittämällä) saada aikaan myös joitain paikallisia korotuksia/alennuksia (D-tinapillissä: C# → C ja G → G#), mutta tällöin äänen vire ja puhtaus eivät ole aivan kohdallaan.

Oktaavia alempaan rekisteriin valmistetaan myös tinapillejä, joita kutsutaan nimellä low whistle (matala tinapilli). Näistä yleisimmät ovat D- ja C-tinapillit, joista jälkimmäinen vastaa pituudeltaan suunnilleen poikkihuilua.

Nykyaikaiset tinapillit

Nykyisin tinapillejä valmistetaan enimmäkseen halpoina tehdasvalmisteisina malleina, joissa on muovinen suukappale, johon puhallusreikä ja ääniaukko on valettu muotissa valmiiksi. Soittimen runko on suora metalliputki (esimerkiksi sinkkiä, nikkeliä tai alumiinia), johon reiät on porattu tuotantolinjalla koneellisesti. Näille tehdasvalmisteisille halvoille tinapilleille on vakiintunut nimitys penny whistle. Aloittelijalle tällainen halpa tinapilli on hyvä vaihtoehto.

Ammattilaiskäytössä ovat yleistyneet käsinvalmistetut tinapillit, mutta myös halpoja tinapillejä suositaan kansanmusiikkipiireissä. Kokonaan peltisissä tinapilleissä (esimerkiksi Clarke original) ääni on suukappaleen muotoilusta johtuen hieman tuhiseva eikä niitä yleensä pysty virittämään.

Muovisella suukappaleella varustettuja tinapillejä voi virittää liottamalla ensin kuumalla vedellä liimaus pois suukappaleen ja metallirungon välistä. Sen jälkeen voidaan tinapillin suukappaletta pyörittämällä ja vetämällä tai työntämällä laskea tai nostaa soittimen virettä. Tinapillejä valmistetaan käsin myös puusta, metallista ja muovista.

Tinapillin valmistaminen on verrattain helppoa, ja verkosta löytyykin ohjeita, joiden avulla tinapillin voi rakentaa itse.