”The Wizard” on Uriah Heepin vuonna 1972 julkaistu kappale, joka julkaistiin yhtyeen albumilla Demons and Wizards. Se on levyn avausraita sekä ensimmäinen single. Kappale oli samalla yhtyeen ensimmäinen, joka äänitettiin 16-raitanauhurilla.
Kappale nousi listalle Sveitsissä ja Länsi-Saksassa. Se ei kuitenkaan menestynyt yleisesti yhtä hyvin kuin levyn toinen single ”Easy Livin’”.
Kappaleen ovat säveltäneet kosketinsoittaja-kitaristi Ken Hensley sekä yhtyeessä lyhyen aikaa jäsenenä ollut basisti Mark Clarke.[1] ”The Wizard” oli myös Clarken ainoa sävellystyö yhtyeessä.[2] Clarke kirjoitti sekä lauloi sen väliosan, koska melodia oli solisti David Byronin äänialalle liian korkea.[3] ”The Wizard” kertoo tarinan miehestä, joka vuorilla vaeltaessaan tapaa velhon.[1] Kappale pohjautuu uneen, jonka Hensley näki viikon ajan, kunnes kirjoitti aiheesta laulun. Hensley on kuvannut tarinan velhoa ”ihailtavaksi tyypiksi, jonkin sortin guruksi”.[4]
”The Wizard” äänitettiin reilusti ennen Demons and Wizards -albumin muuta materiaalia, sillä se oli yhtyeen mielestä niin hyvä, että se nauhoitettiin heti sen valmistuttua.[4] Uriah Heep käytti äänityksissä ensimmäistä kertaa Landsdown Studiosin 16-raitaista nauhuria. Tämä lisäsi mahdollisuuksia runsaampiin päällekkäisäänityksiin ja äänikokeiluihin.[4] Kappaleeseen lisättiin muun muassa efekti, jossa David Byronin laulu nopeutuu. Lisäksi mukaan päätyi korkea, viheltävä ääni, joka on peräisin teepannusta. Vislauksen nopeutta muutettiin jälkikäteen, jotta se olisi samassa vireessä kuin laulu.[3]
Julkaisu ja vastaanotto
”The Wizard” julkaistiin Demons and Wizards -albumin ensimmäisenä singlenä. Se ei saavuttanut yhtä suurta menestystä kuin albumin toinen single ”Easy Livin’”, mutta sitä pidetään kuitenkin yhtyeen suurimpiin klassikoihin kuuluvana.[2] Tästä huolimatta ”The Wizard” nosti suuresti Uriah Heepin maailmanlaajuista suosiota.[1] ”The Wizard” ylsi Sveitsissä listasijalle kahdeksan ja Länsi-Saksassa sijalle 34.[5][6]
Yhtye julkaisi uudelleennauhoitetun version kappaleesta vuoden 2009 Celebration-albumilla.[7]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.