The Red Tour oli yhdysvaltalaisen laulaja Taylor Swiftin kolmas konserttikiertue. Kiertue alkoi 13. maaliskuuta 2013 OmahassaYhdysvalloissa ja päättyi 12. kesäkuuta 2014 Singaporessa. Sillä markkinoitiin albumia Red (2012).[1][2]
The Red Tour tuotti 150,2 miljoonaa dollaria, mikä teki siitä tuottoisimman countryartistin kiertueen.[3] Kiertueeseen kuului 86 konserttia, joista suurin osa oli Pohjois-Amerikassa.[1] Kiertueella oli lisäksi viisi konserttia Isossa-Britanniassa, yksi Saksassa, neljä Australiassa, kolme Uudessa-Seelanniassa ja seitsemän Aasian maissa.[2][4][5][6][7]The Red Tour oli 20 vuoteen ensimmäinen naisartistin stadionkiertue Australiassa. Edellinen oli ollut MadonnanThe Girlie Show Tour (1993).[7]
Melkein kaikki Red -albumin kappaleet kuuluivat vakituiseen ohjelmistoon. Hän esitti lisäksi muutamia vanhempia kappaleita kuten "Love Story" ja "Sparks Fly". Kiertueella oli lämmittelijänä muun muassa Ed Sheeran, joka esitti Swiftin kanssa heidän duettonsa "Everything Has Changed".[8][9] Kappaleen "Red" musiikkivideo sisältää kiertueella kuvattua materiaalia.[10]
Swift esitti akustisesti vaihtelevasti eri kappaleita.[9][11]
Kappaleita "Stay Stay Stay", "Everything Has Changed", "Begin Again" ja "Treacherous" ei esitetty kaikissa konserteissa. Kansainvälisissä konserteissa oli lyhyempi kappalelista.