Reputation Stadium Tour oli yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijä Taylor Swiftin viides konserttikiertue, joka alkoi 8. toukokuuta ja päättyi 21. marraskuuta 2018. [1]
Yksi konsertti julkaistiin konserttielokuvana Netflixillä 31. joulukuuta 2018. [2] Kiertueella markkinoitiin albumia Reputation (2017). [3]
Kiertue oli kaupallinen menestys ja tuotti 345,7 miljoonaa dollaria. Siitä tuli siihen mennessä tuottoisin kiertue Pohjois-Amerikassa ja eniten myynyt naisartistin kiertue.[4][5]
Kiertueeseen kuului 53 stadionkonserttia. Suurin osa konserteista oli Yhdysvalloissa.[6] Swiftillä oli lisäksi kaksi konserttia Kanadassa, kaksi Isossa-Britanniassa, yksi Irlannissa, neljä Australiassa, yksi Uudessa-Seelannissa ja kaksi Japanissa.[7][8][9][1]
Konserttien tuotanto oli spektaakkelimainen. Swift esiintyi yhtyeen ja tanssijoiden kanssa. Tuotantoon kuului iso päälava, kaksi pienempää lavaa stadionin toisessa päässä, videoscreen, pyrotekniikkaa, isoja lavasteita ja erikoisefektejä. Swift siirtyi päälavan ja sivulavojen välillä ilmaan nousevan korin avulla. Esityksen visuaalisiin teemoihin kuuluivat käärmeet, goottialakulttuuri ja Broadway-tyylinen teatriaalisuus.[2][3][10]
Kiertueen kappalelista pysyi suurimmalta osin samana koko kiertueen ajan. Kaikki Reputation-albumin kappaleet lukuun ottamatta kappaletta ”So It Goes…” kuuluivat vakituiseen ohjelmistoon. Swift esitti lisäksi vanhoja hittejä, kuten ”Shake It Off”, ”Blank Space” ja ”Love Story”. Osa kappaleista esitettiin lyhennettyinä. Ohjelmistoon kuului useampi mash-up ja medley. Lämmittelijät Camila Cabello ja Charli XCX esittivät Swiftin kanssa kappaleen "Shake It Off" Pohjois-Amerikan ja Euroopan konserteissa. [2][10][3] Australiassa ja Uudessa-Seelannissa esityksessä olivat mukana Charli XCX ja toisena lämmittelijänä toimineen Broods-yhtyeen Georgia Nott.[11][12]
Vakituisen ohjelmiston lisäksi Swift esitti vaihtuvan yllätyskappaleen akustisesti soolona. Kiertueen loputtua hän julkaisi studioversiot yllätyskappaleista kokoelma-albumina Reputation Stadium Tour Surprise Song Playlist suoratoistopalveluissa.[13]
Kiertueella esiintyi Swiftin lisäksi useita lämmittelyesiintyjiä. Kuubalais-yhdysvaltalainen laulaja Camila Cabello ja brittiläinen laulaja Charli XCX olivat lämmittelijöinä useimmissa konserteissa ja vierailivat Swiftin esityksessä.[10][16] Australian ja Uuden-Seelannin konserttien lämmittelijöinä toimivat Charli XCX ja uusiseelantilainen duo Broods.[17]
Konserttielokuva
Reputation Stadium Tour
konserttielokuvan juliste
Ohjaaja
Paul Dugdale
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Taylor Swift Jordan Barrow Baz Halpin Jesse Ignjatovic Jared P. Morell Evan Prager
Reputation Stadium Tour (tunnettu myös nimellä Taylor Swift: Reputation Stadium Tour) on kiertueesta kertova konserttielokuva. Elokuva julkaistiin suoratoistopalvelu Netflixissä 31. joulukuuta 2018. Sen on ohjannut Paul Dugdale. Elokuva kuvattiin 6. lokakuuta 2018 Swiftin TexasinArlingtonin konsertissa AT&T Stadium -stadionilla. Kyseinen konsertti oli kiertueen viimeinen Yhdysvaltojen konsertti. Elokuva sisältää kaikki kyseisen konsertin esitykset. Elokuvan on tuottanut Swiftin tuotantoyhtiö Taylor Swift Productions ja sen levittäjänä toimii Netflix.[2][18]
Vastaanotto
Konserttielokuva sai hyvät arviot musiikkikriitikoilta. Muun muassa Rolling Stone kirjoitti, että elokuva tallentaa Swiftin parhaan kiertueen. Uproxx kehui sekä Swiftin esitystä ja karismaa että elokuvan kuvausta.[19]
Produktion lavastajat Tamlyn Wright ja Baz Halpin saivat lisäksi työstään palkintoehdokkuuden Excellence in Production Design Awards -palkintogaalassa. Tapahtumaa järjestää The Art Directors Guild.[20]
Swift esitti kappaleen ”Our Song” a cappella ja kappaleen ”Wildest Dreams” osittain a cappella ylimääräisinä numeroina toisessa Philadelphian konsertissa, koska hänet toiselle lavalla kuljettava kori ei toiminut.[25]
Swift esitti lyhennetyn version kappaleesta ”Clean” pianolla ennen kappaletta ”Long Live” toisessa East Rutherfordin konsertissa.[26]