Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Muita merkityksiä täsmennyssivulla.
The Creatures oli 1960-luvulla toiminut suomalainen rockyhtye. Se perustettiin rautalankayhtyeenä vuonna 1962.
Creaturesin laulusolistina toimi vuodesta 1964 lähtien Kirka Babitzin, joka esiintyi yhtyeen kanssa ensimmäisen kerran 14. marraskuuta Tyttöjen ammattikoulussa Helsingissä.[1] Komppikitaraa soitti Aarto Henttonen. Yhtyeen muut jäsenet olivat soolokitaristi Matti Kaarna, basisti Olli Könönen ja rumpali Antero Ahola. Vuonna 1965 rumpaliksi tuli Remu Aaltonen. Yhtyeen varsinainen johtohahmo oli Olli Könönen, joka kokosi bändin ja järjesti myös kaikki keikat. Kun Kirka oli saanut hieman nimeä laulusolistina, alkoi yhtye esiintyä myös nimellä Kirka and The Creatures.lähde? Yhtyeen alkuperäisen toimintakauden viimeinen esiintyminen oli 17. syyskuuta 1967 Helsingin Natsalla.[1]
Yhtye esiintyi parissa elokuvassa (esimerkiksi Käpy selän alla ja Topralli), mutta ei 1960-luvulla koskaan levyttänyt. The Creatures -yhteen ensilevytys on taltioitu studiossa vuonna 1965 ja liitetty Jee jee jee -kirjan oheis-CD-levylle vuonna 1996. Kirka laulaa The Creatures -yhteen säestyksellä Elviksen "Stuck on you" -kappaleen suomeksi nimellä "Takaan sen".
The Creatures on esiintynyt Olli Könösen johtamana sixties-tapahtumassa vielä vuonna 1995 VuokatinKatinkullassa, Kirkan ja Remun kanssa. Yhtyeen kokoonpano Katinkullassa: Kirka Babitzin – laulu, Matti Kaarna – kitara, Rafe Pikkarainen – kitara, Olli Könönen – basso ja Remu Aaltonen – rummut.
The Creatures on esiintynyt Olli Könösen johtamana sixties-tapahtumissa vielä myöhemmin 2000-luvulla muun muassa Vanhassa Maestrossa ja Kaivohuoneella, ilman Kirkaa ja Remua.
↑ abKirka and the Creatures, s. 4. (”Poiketen Kirkan elämäkertakirjassa kerrotusta ja muista aiemmista tiedoista, Kirkan ensimmäinen laulukeikka The Creatures -yhtyeen solistina tapahtuu 14.11.1964 tyttöjen ammattikoululla Helsingissä.”) Kirka Fan Club, 2024.