Tenero-Contra sijaitsee Ticinon keskiosassa Maggiorejärven koillisrannalla. Koillisessa Tenero-Contra rajoittuu Lago di Vogornoon, joka on noin sadan miljoonan kuutiometrin kokoinen tekojärvi. Idässä Tenero-Contra rajoittuu Verzasca-jokeen. Tenero-Contra kuuluu Navegnan piirikuntaan, jonka pinta-ala on 52 neliökilometriä ja asukasluku noin 19 000. Maantie-etäisyys Zürichistä on 195 kilometriä etelään ja Luganosta 35 kilometriä pohjoiseen.[3]
Tenero-Contran frazionet ovat Tenero ja Contra.
Historia
Varhaisin asiakirjamaininta Tenero-Contrasta on vuodelta 1235, mutta alueella on tehty huomattavasti varhaisempaan asutukseen viittaavia hautalöytöjä. Tenero kehittyi voimakkaasti 1900-luvun alussa, sillä Locarnon ja Bellinzonan väliset maantie- ja rautatieyhteydet oli rakennettu sen kautta. Paikkakunnalle syntyi teollisuutta, ja 1900-luvun puolenvälin jälkeen turismin merkitys lisääntyi. Contra oli ollut keskiajalta alkaen paikallinen keskus, mutta se puolestaan taantui 1900-luvulla. Nykyinen nimi Tenero-Contra otettiin käyttöön 1914.[4]
Tenero-Contran historiallisia kirkkoja ovat muun muassa San Bernardo di Chiaravalle ja Santi Pietro e Vincenzo, jonka historia alkaa 1200-luvulta.[4]
Liikenne
Teneron rautatieasema sijaitsee rataosuudella Bellinzona–Locarno.
↑ abTenero-Contra (html) Dizionario storico della Svizzera. Bern: Die Schweizerische Akademie der Geistes- und Sozialwissenschaften. Viitattu 14.7.2021. (italiaksi)