Tatsjana Haladovitš (valkoven. Таццяна Халадовіч; s. 21. kesäkuuta 1991) on valkovenäläinen keihäänheittäjä. Hänen henkilökohtainen ennätyksensä on Oslossa 7. kesäkuuta 2018 heitetty 67,47 metriä.[1] Haladovitš voitti naisten keihäänheiton Euroopan-mestaruuden 2016.[2]
Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2014 Haladovitš sijoittui 61,66 metrin pituisella heitollaan viidenneksi.[3] Gwangjussa pidettyjen vuoden 2015 kesäuniversiadien naisten keihäänheiton hän voitti tuloksella 60,45 metriä.[4] Pekingin maailmanmestaruuskilpailuissa 2015 Haladovitš heitti karsinnassa parhaalla yrityksellään 60,07 metriä eikä selviytynyt loppukilpailuun.[5] Amsterdamin Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2016 hän voitti kultamitalin Valko-Venäjän ennätystuloksella 66,34 metriä.[2][6] Rion kesäolympialaisissa samana vuonna hän sijoittui viidenneksi 64,60 metriä kantaneella heitollaan.[5] Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän oli kuudes tuloksella 64,05 metriä. Berliinin EM-kilpailuissa 2018 hän sijoittui viidenneksi ja Dohan MM-kilpailuissa 2019 kuudenneksi. Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän karsiutui loppukilpailusta.[1]
Lähteet