Tarkint on maalaiskunta ja sen keskuspaikka Gaon alueen Bouremin piirissä Malissa. Se sijaitsee Tilemsin laaksossa 89 kilometriä Bouremista[1] koilliseen. Kunnassa on 19 100 asukasta (vuonna 2009)[2].
Tarkintin kunnan pinta-ala on 23 000 neliökilometriä. Se rajoittuu pohjoisessa Kidalin alueeseen, idässä Gaon piiriin, etelässä Bouremin ja Taboyen sekä lännessä Temeran kuntiin. Seutu kuuluu Saharan ja Sahelin siirtymäalueeseen. Tilemsin laaksossa on suuri fosfaattiesiintymä.[1]
Kunta käsittää 36 paimentolaisryhmää. Asukkaat ovat etupäässä arabeja, tuaregeja ja belloja. Lisäksi on muualta maasta siirtyneitä songhaita ja bambaroita. Vallitseva uskonto on islam.[1]
Tarkintin kautta kulkee Gaosta Algerian rajalle johtava maantie. Seudun pääelinkeino on karjanhoito. Kotieläimiä ovat vuohet, lampaat, aasit, naudat ja kamelit. Lisäksi harjoitetaan maanviljelyä (durraa ja vihanneksia), kaupankäyntiä ja käsityöammatteja. Kuivuus on pakottanut osan väestöstä siirtymään kaupunkeihin ja naapurimaihin.[1]
Kunnassa on kuusi alkeis- ja kaksi yläkoulua sekä koraanikouluja. Terveyspalveluihin kuuluu kaksi terveyskeskusta.[1]
Lähteet