Tapani II

Unkarin kuningas Tapani II
Tapani II:n sinetti

Tapani II (unk. II. István); (1101– maaliskuu 1131) oli Unkarin ja Kroatian kuningas vuosina 1116–1131.[1][2]

Suku

Tapani II kuului Árpád-sukuun. Hänen vanhempansa olivat kuningas Kálmán ja Sisilian kreivin Roger I:n tytär Felicia (Elateria) (n. 1078—n. 1102). Hänellä oli kaksosveli Ladislaus (László), joka kuoli jo lapsena, ja vanhempi sisar Sofia (Zsófia), joka avioitui Biharin išpaanin Saulin kanssa.[3] Tapani oli saanut nimensä Unkarin kuningaskunnan perustajan Tapani Pyhän mukaan, hänen veljensä László taas Kálmánin edeltäjän ja sedän, maineikkaan kuninkaan Ladislaus I Pyhän mukaan. Zsófia-sisaren nimeä oli kantanut suvussa aiemmin ainakin Ladislaus I:n ja hänen veljensä, Kálmánin isän Gézan sisar,[4] mahdollisesti myös Gézan ensimmäinen puoliso, Kálmánin äiti.[3]

Tapanin isän Kálmánin hallitusaikaa leimasi valtataistelu Álmos-veljen kanssa. Vallanperimyksen varmistaakseen Kálmán mahdollisesti kruunautti Tapanin kuninkaaksi jo lapsena, samoin kuin Kálmánin isän Gézan serkku Salamon oli aikoinaan kruunattu. Ainakin vuodelta 1105 säilyneessä lähteessä tuolloin vasta nelivuotias Tapani mainitaan kuninkaana Kálmánin rinnalla. Kymmenkunta vuotta myöhemmin, noin vuonna 1115, Kálmán samasta syystä antoi sokaista Álmosin ja tämän pienen pojan Bélan, etteivät nämä kelpaisi hallitsijoiksi. Kun Kálmán vähän tämän jälkeen, 3. helmikuuta 1116 kuoli, Álmosin kannattajat eivät enää mahtaneet mitään, vaan muutamaa päivää myöhemmin Tapani isänsä toivomuksen mukaisesti kruunattiin Székesfehérvárissa Unkarin kuninkaaksi.[4]

Kuningas

Tapani oli valtaistuimelle noustessaan vasta viisitoistavuotias, joten tosiasiallista valtaa luultavasti käyttivät kuninkaan lähipiiriin kuuluvat mahtimiehet, ja sikäli kuin hän pystyi tekemään itsenäisiä päätöksiä, niistä jälkimaailmalle välittynyt kuva on jonkin verran vääristynyt, koska hänen jälkeensä kronikoita kirjoitettaessa vallassa olivat hänen isänsä veljen ja vihamiehen, sokaistun Álmosin jälkeläiset. Tapani peri myös isältään useita ulkopoliittisia ongelmia ja joutui käymään sotia eri naapurimaiden kanssa. Hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan Venetsian tasavalta miehitti Dalmatian, eikä Tapani koskaan saanut takaisin valtaansa maakunnassa.[4]

Unkarilaisen kronikoitsijan mukaan nuori Tapani ei ollut halukas avioitumaan vaan piti jalkavaimoja ja rakastajattaria, kunnes lopulta valtakunnan ylimykset järjestivät 1120-luvun alussa hänelle puolisoksi Capuan kreivi Robertin tyttären Cristianan.[3][4] Joidenkin lähteiden mukaan hän olisi tämän jälkeen solminut toisenkin avioliiton saksalaisen Regensburgin kreivin Stefan von Riedenburgin tyttären Adelheidin kanssa.[3] Tiettävästi häneltä ei kuitenkaan jäänyt ainakaan laillista poikaperillistä.[4]

1120-luvun jälkipuoliskolla Tapani joutui vielä sotaan Bysantin kanssa, jonne hänen sokaistu setänsä Álmos oli paennut. Tapani vaati Bysanttia luovuttamaan tai karkottamaan Álmosin. Kiistaa yritti turhaan sovitella Bysantin keisarinna Irene (Piroska), Ladislaus I:n tytär eli Tapanin isän Kálmánin serkku. Vuonna 1127 Tapanin joukot hyökkäsivät Bysantin alueelle, ja ennen tätä Tapani nimesi perillisekseen Zsófia-sisarensa alaikäisen pojan Saulin. Sota Bysantin kanssa päättyi tappioon ja eteläisten maakuntien hävitykseen. Tämä nostatti Unkarin ylimystössä niin suurta tyytymättömyyttä, että Tapanille valittiin kaksikin vastakuningasta. Nämä Tapani kuitenkin kukisti ja rankaisi ankarasti heidän kannattajiaan.[4]

Talvella 1128–29 Tapani sai tietää, että kruununtavoittelija Álmosin sokaistu Béla-poika olikin jäänyt Unkariin ja piileskeli Pécsváradin luostarissa. Yllättävää jalomielisyyttä osoittaen kuningas haetutti Bélan hoviin ja järjesti tälle vuonna 1129 puolisoksi uuden liittolaisensa, Serbian ruhtinaan tyttären Jelenan (unk. Ilona).[5] Tämän jalomielisyyden taustalla saattoi olla myös laskelmointi: sisäisten riitojen repimässä valtakunnassa kuningas halusi varmistaa itselleen ja perilliselleen Saulille Álmosin ja Bélan kannattajien sympatiat. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut.[4]

Kuolema ja perintö

Tapani II kuoli lavantautiin vain noin 30-vuotiaana maaliskuussa 1131. Ennen kuolemaansa hän oli katumuksen merkiksi pukeutunut munkin kaapuun. Hänet haudattiin Nagyváradiin Ladislaus I:n rinnalle. Kruununperimyksestä syntyneen kiistan voitti Béla, joka kruunattiin kuninkaaksi huhtikuun lopulla.[4]

Lähteet

  1. Stephen II | king of Hungary | Britannica www.britannica.com. Viitattu 24.9.2024. (englanniksi)
  2. John Van Antwerp Fine: The early medieval Balkans, s. 236. (uusintajulkaisu) University of Michigan Press, 1991. ISBN 9780472081493
  3. a b c d Charles Cawley: Chapter 5. MAGYAR PRINCES of HUNGARY from [900, KINGS of HUNGARY 1000-1301 (ARPÁD)] MEDIEVAL LANDS. Charles Cawley & FMG.
  4. a b c d e f g h Kristó, Gyula & Makk, Ferenc: ”II. István”, Az Árpád-házi uralkodók. Interpress Kiadó, 1988. ISBN 9637222391
  5. Lazar: Cursed and Blessed Kings Hungary - a brief history. Hungary Network. Viitattu 23.4.2012.
Edeltäjä:
Kálmán
Unkarin kuningas
1116–1131
Seuraaja:
Béla II

Read other articles:

Nonparametric measure of rank correlation A Spearman correlation of 1 {\textstyle 1} results when the two variables being compared are monotonically related, even if their relationship is not linear. This means that all data points with greater x {\textstyle x} values than that of a given data point will have greater y {\textstyle y} values as well. In contrast, this does not give a perfect Pearson correlation.When the data are roughly elliptically distributed and there are no prominent outli...

 

Léopold EyhartsLahir28 April 1957 (umur 66)Biarritz, Pyrénées-Atlantiques, PrancisStatusPurnawirawanKebangsaanPrancisPekerjaanPilot uji cobaPenghargaan Karier luar angkasaAntariksawan CNES/ESAPangkatBrigadir Jenderal, Angkatan Udara PrancisWaktu di luar angkasa68 hari 21 jam 31 menitSeleksi1990 CNES Group 3, 1998 ESA GroupMisiSoyuz TM-27, Soyuz TM-26, STS-122, Ekspedisi 16, STS-123Lambang misi Léopold Eyharts (lahir 28 April 1957) adalah seorang Brigadir Jenderal Prancis dalam Angka...

 

هذه المقالة تحتاج للمزيد من الوصلات للمقالات الأخرى للمساعدة في ترابط مقالات الموسوعة. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة وصلات إلى المقالات المتعلقة بها الموجودة في النص الحالي. (مارس 2023) قرية إلبريدج   الإحداثيات 43°02′03″N 76°26′36″W / 43.0342°N 76.4433°W / 43.0342; -76...

43rd season of the UEFA club football tournament 1997–98 UEFA Champions LeagueThe Amsterdam Arena held the finalTournament detailsDatesQualifying:23 July – 27 August 1997Competition proper:17 September 1997 – 20 May 1998TeamsCompetition proper: 24Total: 55Final positionsChampions Real Madrid (7th title)Runners-up JuventusTournament statisticsMatches played85Goals scored239 (2.81 per match)Attendance2,868,568 (33,748 per match)Top scorer(s)Alessandro Del Piero (Juventus)10...

 

Anthony DanielsAnthony Daniels tahun 2013Lahir21 Februari 1946 (umur 78)Salisbury, Wiltshire, InggrisPekerjaanAktor, seniman pantomimTahun aktif1976–sekarangDikenal atasC-3PO di Star WarsTinggi5 ft 9 in (1,75 m)Situs webanthonydaniels.com Anthony Daniels (lahir 21 Februari 1946) adalah aktor dan seniman pantomim Inggris. Ia dikenal sebagai pemeran C-3PO dalam seri film Star Wars. Ia adalah satu-satunya aktor yang muncul di semua film besar dalam seri ini,[1]...

 

العلاقات الأوزبكستانية الأوغندية أوزبكستان أوغندا   أوزبكستان   أوغندا تعديل مصدري - تعديل   العلاقات الأوزبكستانية الأوغندية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين أوزبكستان وأوغندا.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للد�...

Physiological reaction to a perceived threat or harmful event Fight or flight redirects here. For other uses, see Fight or flight (disambiguation). A dog and a cat expressing the fight (top) and flight (bottom) response simultaneously The fight-or-flight or the fight-flight-freeze-or-fawn[1] (also called hyperarousal or the acute stress response) is a physiological reaction that occurs in response to a perceived harmful event, attack, or threat to survival.[2] It was first des...

 

Sightseeing boat tour of Niagara Falls For other uses, see Maid of the Mist (disambiguation). 43°05′11″N 79°04′04″W / 43.0865°N 79.0679°W / 43.0865; -79.0679 The James V. Glynn is one of two all-electric Maid of the Mist vessels. History In service2020 General characteristics Length90 feet (27 m) Depth6 feet (1.8 m) PropulsionLithium-ion battery packs power the all-electric motor The Maid of the Mist is a sightseeing boat tour of Niagara Falls, N.Y., U.S.A....

 

Nasal decongestant You can help expand this article with text translated from the corresponding article in German. (December 2017) Click [show] for important translation instructions. View a machine-translated version of the German article. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-translated text int...

Rio BrancoMunisipalitasMunisipalitas Rio BrancoRio Branco BenderaLambangJulukan: Capital da Natureza (Capital of Nature)Lokasi Rio Branco di AcreNegara BrazilRegionNorthNegara bagian AcreDibentuk28 Desember 1882Pemerintahan • MayorRaimundo Angelim (PT)Luas • Total9.233 km2 (3,565 sq mi)Ketinggian153 m (501 ft)Populasi (2010) • Total305.731 • Kepadatan33,11/km2 (8,580/sq mi)Zona waktuUTC-4 (UTC-5)Kode ...

 

Martin ChalfieLahir15 Januari 1947 (umur 77)Chicago, Illinois, U.S.Warga negaraAmerikaAlmamaterHarvard UniversityDikenal atasisolasi dan pemanfaatan protein berpendar hijau (GFP) (green fluorescent protein).PenghargaanPenghargaan Nobel Kimia (2008)Karier ilmiahBidangNeurosainsInstitusiColumbia University Martin Chalfie (lahir pada tahun 1947) adalah seorang lulusan dari Universitas Harvard dan sekarang sebagai profesor dalam bidang biologi saraf (neurobiologi) dari Universitas Columbia,...

 

Северный морской котик Самец Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапси...

2020年夏季奥林匹克运动会波兰代表團波兰国旗IOC編碼POLNOC波蘭奧林匹克委員會網站olimpijski.pl(英文)(波兰文)2020年夏季奥林匹克运动会(東京)2021年7月23日至8月8日(受2019冠状病毒病疫情影响推迟,但仍保留原定名称)運動員206參賽項目24个大项旗手开幕式:帕维尔·科热尼奥夫斯基(游泳)和马娅·沃什乔夫斯卡(自行车)[1]闭幕式:卡罗利娜·纳亚(皮划艇)&#...

 

هرمان كورتي (بالألمانية: Hermann Korte)‏  معلومات شخصية الميلاد 11 يناير 1949   مبن  الوفاة 21 يناير 2020 (71 سنة)   ليبشتات  مواطنة ألمانيا  الحياة العملية المدرسة الأم جامعة مونستر (1969–1972)  المهنة فقيه لغوي،  ومتألمن،  وأديب،  وأستاذ جامعي  اللغات الألمانية...

 

Військово-музичне управління Збройних сил України Тип військове формуванняЗасновано 1992Країна  Україна Емблема управління Військово-музичне управління Збройних сил України — структурний підрозділ Генерального штабу Збройних сил України призначений для планува...

NidarosdomenKatedral Nidaros63°25′37″N 10°23′49″E / 63.4269°N 10.3969°E / 63.4269; 10.3969Koordinat: 63°25′37″N 10°23′49″E / 63.4269°N 10.3969°E / 63.4269; 10.3969LokasiTrondheim, TrøndelagNegaraNorwegiaDenominasiGereja Norwegia (Lutheran)Denominasi sebelumnyaGereja KatolikKegerejaanLutheranSitus webnidarosdomen.noSejarahDidirikanc. 1070ArsitekturStatusKatedralStatus fungsionalAktifArsitekHeinrich Ernst Schirmerand Chris...

 

Swedish political economist and economic historian (1879–1952) Eli HeckscherBorn(1879-11-24)24 November 1879StockholmDied23 December 1952(1952-12-23) (aged 73)StockholmAcademic backgroundInfluencesDavid Davidson (economist), Gustav Cassel, Alfred Marshall, Knut Wicksell This article is part of a series onConservatism in Sweden Ideologies Christian democracy Liberal Moderate Nationalist Principles Cameralism Duty Elitism Meritocracy Law and order Moderation Lagom Monarchism National rom...

 

Cuisine tradition from the Island of Bali Examples of Balinese dishes, such as sate lilit, nasi kuning, lawar, and lalah manis sambal condiment This article is part of the series onIndonesian cuisineMasakan Indonesia National dishes Gado-gado Nasi goreng Rendang Satay Soto Tumpeng Regional and cultural cuisines Acehnese Arab Balinese Banjarese Batak Betawi Chinese Gorontalese Indian Indo Javanese Madurese Makassarese Malay Minahasan Minangkabau Palembangese Peranakan Sundanese Ingredients Bum...

American particle physicist (1912–1985) Not to be confused with Franz Oppenheimer. Frank OppenheimerBornFrank Friedman Oppenheimer(1912-08-14)August 14, 1912New York City, U.S.DiedFebruary 3, 1985(1985-02-03) (aged 72)Sausalito, California, U.S.EducationJohns Hopkins University (BS)California Institute of Technology (MS, PhD)Known forTarget of McCarthyismUranium enrichmentFounder and director (1969–1985) of the ExploratoriumBrother of J. Robert OppenheimerSpouses Jacquenette Qua...

 

Adrian Heath Informasi pribadiNama lengkap Adrian Paul Heath[1]Tanggal lahir 11 Januari 1961 (umur 63)Tempat lahir Newcastle, InggrisTinggi 5 ft 6 in (1,68 m)[2]Posisi bermain StrikerInformasi klubKlub saat ini Minnesota United (pelatih)Karier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)1979–1982 Stoke City 95 (16)1982–1988 Everton 226 (71)1988–1989 Espanyol 24 (1)1989–1990 Aston Villa 9 (0)1990–1992 Manchester City 75 (4)1992 Stoke City 6 (0)1992–1995 Burnle...