Neljän virallisen kielen maassa Sveitsissä elokuvatuotanto jakaantuu kielialueittain, joskaan italiaksi saati retoromaniaksi ei elokuvia ole Sveitsissä juuri tehty. Ranskankieliset elokuvat ovat perinteisesti olleet näytelmäelokuvia, jotka on tuotettu usein osin ranskalaisella rahoituksella ja ranskalaisin näyttelijävoimin. Sveitsin saksankieliset alueet tunnetaan teattereissakin menestyneistä dokumenttielokuvistaan, jotka sveitsinsaksankielisinä eivät kuitenkaan helposti löydä yleisöä edes muista saksankielisistä maista.[1] Kun 2000- ja 2010-lukujen vaihteessa Sveitsissä tuotettiin viiden vuoden aikana 87 näytelmäelokuvaa, dokumentteja tehtiin kaksinkertainen määrä, 162.[2]
Sveitsiläisen elokuvan edellinen huippukausi ennen 1970-lukua osui toisen maailmansodan aikaan, jolloin elokuvia sotaa käyvistä naapurimaista oli vaikea saada nähtäväksi ja oli pakko tuottaa omia elokuvia. Niitä tehtiin sotavuosina kymmenkunta vuodessa[3]. Yhtenä tärkeimmistä sotavuosien sveitsiläiselokuvista pidetään Suomen talvisodasta kertovaa 72 minuutin dokumenttielokuvaa Suomi taistelee: pieni kansa puolustautuu, josta tehtiin sekä saksankielinen (Finnland im Kampf: Ein kleines Volk wehrt sich) että ranskankielinen versio (La Bataille de Finlande. Un petit peuple se défend). Sen kuvasivat Suomessa Schweizer Hilfswerk für Finnlandin toimeksiannosta kaksi sveitsiläistä, E. O. Stauffer ja Charles Zbinden, 35 ja 16 millimetrin elokuvakameroilla.[4]
Sodan jälkeen elokuvatuotanto alkoi taas kuihtua television ja ulkomaisen elokuvatarjonnan varjossa. 1960-luvulla tilannetta alettiin parantaa lainsäädännöllä, ja esiin nousi uuden sukupolven tekijöitä, kuten Goretta, Tanner ja dokumentaristi Remo Legnazzi.[1]
1970-luvulla Sveitsissä tuotiin elokuvateattereihin parhaimpina vuosina kymmenkunta, huonoimpina vuosina vain pari kotimaista elokuvaa. Kaikkien aikojen katsotuimmaksi sveitsiläiselokuvaksi on muodostunut Rolf Lyssyn saksankielinen komedia Sveitsiläisten tekijät (Die Schweizermacher, 1978), joka kertoo Sveitsiin maahanmuuttajiksi pyrkivien kommelluksista byrokratian rattaissa. [5] Sen katsojamäärän Sveitsissä löi vasta Titanic (1997) parikymmentä vuotta myöhemmin. Vakavampia maahanmuuttoaiheisia sveitsiläiselokuvia ovat Markus Imhoofin Vene on täynnä (1980) ja Xavier Kollerin ohjaama turkkilais-sveitsiläinen Unelma onnesta (1990), joista edelinen oli ehdolla ja jälkimmäinen valittiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.[6] Kansainvälisesti tunnetuin sveitsiläinen pitkä dokumenttielokuva on Mikrokosmos – ruohikon kansa vuodelta 1996.[2]
Lähteet
↑ abcSveitsin elokuvaviikko arkistossa. Nuorten ohjaajien tuoreita filmejä. Helsingin Sanomat, 9.11.1979, s. 22. Näköislehden aukeama (tilaajille).
Müller, Hans & Laaksonen, Satu: Uusi sveitsiläinen elokuva. Suomen elokuva-arkisto, 1979.
Gerber, Adrian: Zwischen Propaganda und Unterhaltung : das Kino in der Schweiz zur Zeit des Ersten Weltkriegs. Marburg : Schüren, 2017. ISBN 978-3-89472-837-3.
