Suvi (nimi)
Suvi on suomalainen naisen etunimi. Sen alkuperä on suomen kielen identtinen sana suvi, jolla on useita luontoon liittyviä merkityksiä, tosin nimeä Suvi taivutetaan eri tavoin kuin kesää tarkoittavaa sanaa suvi (esim. Suvin, ei Suven). Nimeksi sana on otettu merkityksessä kesä.[1] Tämän johdosta nimeä Suvi on annettu erityisesti kesällä syntyneille tyttölapsille.
Sanaa suvi käytetään kesän synonyyminä etenkin länsimurteissa. Lisäksi suvi merkitsee länsimurteissa etelää ja itämurteissa suojasäätä.[2] Suvi on yleisnimenä suomen kielen vanhinta sanastoa: sana on luultavasti esiintynyt jo uralilaisessa kantakielessä.[3] Suvin rinnakkaismuoto on Suvikki.[4]
Suvi sai vuonna 1950 nimipäivän kalenteriin. 1980-luvulla Suvi oli muotinimi. Vuoden 2019 loppuun mennessä Suomessa on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan ollut noin 14 290 Suvi-nimen saanutta naista[5].
Tunnettuja Suvi-nimisiä
- Suvi Aalto (s. 1994), laulaja ja maskeeraaja
- Suvi Ahola (s. 1959), kirjailija, kirjallisuuskriitikko
- Suvi Ahonen (s. 1983), sairaanhoitaja ja Valta kuuluu kansalle -puolueen poliitikko
- Suvi-Päivikki Ala-Könni (1951–2010), laulaja
- Suvi Auvinen (s. 1984), teatteritaiteen maisteri, kansalaisaktivisti, feministi ja anarkisti
- Suvi Eliasson (s. 1989), aitajuoksija
- Suvi Ermilä (s. 1985), sarjakuvataiteilija
- Suvi Haimi (s. 1981), yritysjohtaja
- Suvi Halonen (s. 1983), suomalainen pesäpalloilija
- Suvi Hartlin (s. 1981), radio- ja televisiojuontaja
- Suvi Helin (s. 1985), kuulantyöntäjä
- Suvi Hurme (s. 1991), näyttelijä
- Suvi Hämäläinen (s. 2003), salibandyn pelaaja
- Suvi-Pilvi Inkeroinen (s. 1984), elokuvanäyttelijä ja tuottaja
- Suvi Isotalo (s. 1983), laulaja, laulunkirjoittaja ja pianisti
- Suvi Karjula (s. 1987), laulaja
- Suvi Tuuli Kataja (s. 1987), käsikirjoittaja, ohjaaja ja äänisuunnittelija
- Suvi Keskinen (s. 1961), yhteiskuntatieteilijä ja professori
- Suvi Kokkonen (s. 2000), lentopalloilija
- Suvi-Marja Korvenheimo, elokuvaohjaaja Anssi Mänttärin (s. 1941) käyttämä salanimi
- Suvi Koskinen (s. 1997), moukarinheittäjä
- Suvi Kärkkäinen (s. 1997), jalkapalloilija
- Suvi Lindén (s. 1962), poliitikko
- Suvi Lukkarinen (s. 1953), Miss Suomi 1976
- Suvi Miettinen (s. 1988), kestävyysjuoksija
- Suvi Mikkonen (s. 1988), taekwondoin
- Suvi Minkkinen (s. 1994), ampumahiihtäjä
- Suvi Mäkeläinen (s. 1994), keskustalainen poliitikko
- Suvi Nissinen (s. 1990), taidoka
- Suvi Ollikainen (s. 1995), jääkiekkoilija
- Suvi Parrilla (s. 1974), performanssitaiteilija ja videovisualisti
- Suvi-Sini Peltola (s. 1978), näyttelijä
- Suvi Riggs, o.s. Koponen (s. 1988), malli
- Suvi Rihtniemi (s. 1954), poliitikko, HSL:n toimitusjohtaja 2009–2021
- Suvi Ronkainen (s. 1962), Vaasan yliopiston entinen rehtori
- Suvi Salmenniemi, sosiologian professori, Venäjän tutkija
- Suvi Salmimies (s. 1985), vapaaottelija ja laulaja
- Suvi Salomaa (s. 1987), näyttelijä, tanssija, ohjaaja ja koreografi
- Suvi Selvenius (s. 1980), juoksija
- Suvi Seppälä (s. 1979), jääkiekkoilija
- Suvi-Anne Siimes (s. 1963), poliitikko ja Työeläkevakuuttajat TELA:n toimituskohtaja
- Suvi Sysi (s. 1990), kuvataiteilija
- Suvi Teräsniska (s. 1989), iskelmälaulaja
- Suvi Tiilikainen, o.s. Miinala (s. 1980), Miss Suomi 2000
- Suvi Uski, sosiaalipsykologi ja sosiaalisen median tutkija
- Suvi Vacker (s. 1983), jääkiekkoilija ja maastopyöräilijä
- Suvi Vainio (s. 1983), musiikkituottaja ja sanoittaja
- Suvi Valli (s. 1997), runoilija
- Suvi Vehmanen (s. 1975), biologi, kirjailija, toimittaja ja kuvittaja
- Suvi-Maaria Virta (s. 1976), suomalainen näyttelijä
- Suvi Virtanen (s. 1957), lääkäri, elintarviketieteilijä ja tutkimusprofessori
- Suvi West (s. 1982), elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja
- Suvi Åkerman (s. 1993), laulaja
Kuvitteellisia Suvia
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|