Tämä artikkeli käsittelee formaattia. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Super 8 -filmiä
Super 8 on elokuvaamiseen tarkoitettu kaitafilmiformaatti. Formaatin kehitti Kodak 1960-luvun alussa, ja se julkaistiin vuonna 1965.
Super 8 -formaatin erikoisuutena useimpiin muihin filmiformaatteihin verrattuna on sen lataamisen helppous: filmi on esiasennettu mustaan, valotiiviiseen kasettiin, jolloin filmiä ei tarvitse pujottaa kameran sisään, vaan sen voi asettaa helposti paikalleen videokasetin tavoin. Kasetti sisältää myös tiedon käytettävän filmin herkkyydestä, jolloin useimpia kameroita käytettäessä filmin valottaminen on lähestulkoon automatisoitu. Yhdessä kasetissa on noin 15 metriä filmiä, jolla voi kuvata hieman yli kolme minuuttia perusnopeudella (18 kuvaruutua/s). Aiemmin saatavilla on ollut myös 60 metrin kasetteja.
Alun perin Super 8 -filmit ja -kamerat tarkoitettiin mykkäkuvaamiseen, mutta vuonna 1973 markkinoille tuli myös äänikasetteja, joilla oli magneettiääniraidat. Äänikasetit olivat tavallisia hieman suurempia, ja ne vaativat äänikuvaukseen tarkoitetun Super 8 -kameran, jotka ovat tosin yhteensopivia myös mykkäkasettien kanssa. Kodak lopetti ääniraidallisten kasettien valmistuksen vuonna 1997.
Super 8 oli kaitafilmaamisen huippuaikana suosituin kaitafilmiformaatti länsimaissa; Japanissa käytössä oli FujinSingle-8. Kodak (ja muutamat pienemmät filmivalmistajat) valmistaa filmiä Super 8 -formaatissa yhä, ja tarjoaa jopa ammattimaisia negatiivifilmilaatuja. Formaattia käyttävät nykyään lähinnä vakavat harrastajat ja elokuvaopiskelijat. Ammattilaiset käyttävät sitä yhä joskus musiikkivideoissa ja televisiomainoksissa, useimmiten hyödyntääkseen filmille ominaista nostalgista värintoistoa ja rakeisuutta. Pitkien elokuvien tuotannossa esimerkiksi Oliver Stone ja Jim Jarmusch ovat käyttäneet Super 8 -formaattia muiden formaattien rinnalla, ja muun muassa brittiläinen Derek Jarman on kuvannut sillä kokonaisia elokuvia.
