Sukupuolidysforia on voimakas pahan olon ja ahdistuneisuuden tunne, joka aiheutuu ihmisen kokemasta sukupuoliristiriidasta.^[1]

Kun ihmisen sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänen syntymässä määritettyä sukupuoltaan tai muiden ihmisten itsessä näkemää sukupuolta, hän kokee sukupuoliristiriitaa. Tästä voi seurata sukupuolidysforia, jolloin ihminen alkaa voida pahoin ja ahdistua.^[1]

Sukupuoliristiriita ei aina johda dysforian kokemiseen. Sukupuolidysforia voi olla lievää, mutta se voi myös aiheuttaa voimakasta ahdistuneisuutta, heikentää toimintakykyä ja hankaloittaa arkea.^[1]

Transsukupuolisilla voi olla krooninen sukupuolidysforia, jossa ihminen ei koe biologista sukupuoltaan omakseen. Jotkut transsukupuoliset pyrkivät poistamaan itsestään fyysisen sukupuolensa merkit ja korvaamaan ne kokemansa sukupuolen merkeillä. Tämän voi tehdä hormonihoidolla tai sukupuolenkorjausleikkauksella.^[2]

Lapsuuden tai nuoruuden sukupuoli-identiteettiongelmiin kuuluu yleensä sopeutumattomuus tavanomaisiin sukupuolirooleihin. Tällöin lapsen tai nuoren leikit ja luonteenpiirteet vastaavat vastakkaiseen sukupuoleen yhdistettyjä. Hän saattaa myös ilmaista halunsa olla vastakkaista sukupuolta, vaikka ei sanokaan uskovansa olevan sitä. Tyttömäisistä pojista kasvaa usein homoseksuaaleja. Jotkut heistä pukeutuvat naisten vaatteisiin. Transvestiittiset fetisistit ristiinpukeutuvat seksuaalisen kiihotuksen vuoksi. Kaikilla ristiinpukeutujilla ei kuitenkaan ole sukupuolidysforiaa.^[2]

Myös joillakin intersukupuolisilla on sukupuolidysforia, mutta useimmat heistä ovat tyytyväisiä siinä sukupuoliroolissa, johon heidät on kasvatettu.^[2]

Kehodysforialla tarkoitetaan ahdistuksen, inhon ja vierauden tunnetta omia kehon sukupuolitettuja piirteitä kohtaan.^[1] Kehodysforiasta kärsivä voi kokea murrosiän aiheuttamat kehon muutokset vääränlaisiksi ja pyrkiä peittämään kehossaan tapahtuvia muutoksia esimerkiksi sitomalla rintansa. Sukupuolityyppiset ominaisuudet kuten lantion muoto tai puheääni voivat tuntua omaan kehoon ja identiteettiin sopimattomilta ja vääriltä.^[3][4]

Sosiaalista dysforiaa voivat aiheuttaa muun muassa muiden ihmisten fyysisten ominaisuuksien perusteella itseen liitetyt sukupuolirooliodotukset ja sukupuolittunut puhe. Monet transsukupuoliset vetäytyvätkin dysforian vuoksi sosiaalisista tilanteista ja ihmissuhteiden solmimisesta voi tulla hankalaa.^[3][4]

Sukupuolidysforian arvellaan aiheutuvan biokemiallisten tai fysiologisten tekijöiden sekä kriittisten kausien ja sosiaalisten kokemusten yhteisvaikutuksesta.^[2] Sukupuolidysforian riskiä voi kasvattaa tiettyjen hormonien ja sukupuolityypillisten geenien vaikutus kohdussa sikiönkehityksen kriittisinä aikoina.^[2]

Ikäkaudella noin 18 kuukauden iästä viiden tai kuuden vuoden ikään lapsi oppii samastumaan vain yhden sukupuolen edustajiin ja erottamaan toisen sukupuolen itselleen vastakkaiseksi sukupuoleksi. Näin hänelle määrittyy sukupuoli-identiteetti. Joskus lapsi kuitenkin oppii kummankin sukupuolen mentaalimallin erottelematta niitä omaksi identiteetikseen ja vastakkaiseksi sukupuoleksi, vaan kummankin sukupuolen ominaisuudet pätevät jollain tavoin itseen. Tämä voi johtaa hämmennykseen ja sellaiseen sukupuolidysforiaan, joka voi aikuisena kehittyä transsukupuolisuudeksi.^[2]

Vuonna 2015 julkaistussa italialaistutkimuksessa havaittiin, että 30 prosenttia sukupuolidysforian vuoksi hormonihoitoa saavista sairastaa dissosiaatiohäiriötä ja 46 prosenttia on altistunut lapsuudenaikaiselle traumaattiselle kokemukselle.^[5]

Muut kuin transsukupuolisuuden tyyppiset sukupuolidysforiat ovat osittaisempia tai episodisempia ilmentymismuodoissaan, ja ne saattavat kehittyä vasta myöhemmällä iällä. Syynä voi olla esimerkiksi jokin traumaattinen seksikokemus, epätasapainoinen murrosiän aikainen kehitys, tai sukupuolisesti hämmentävät ajatukset.^[2][6]

Sukupuoliahdistuksesta kärsivillä nuorilla esiintyy runsaasti masennus- ja ahdistusoireita sekä syömishäiriöitä, itsensä vahingoittamista ja autismia.^[7]

Vuosina 2016–2018 Ruotsissa sukupuolidysforiasta kärsivien 13–17-vuotiaiden biologisten naispotilaiden komorbidisuus ahdistuneisuuden kanssa oli 32 % ja masennuksen kanssa 29 %.^[8] Vastaavat prosentit 13–17-vuotiailla biologisilla miespotilailla olivat ahdistuneisuudelle 21 % ja masennukselle 14 %.^[8] Vuoden 1991 vertailututkimuksessa sukupuolidysforialla diagnosoitujen biologisten miespotilaiden äideistä 53 % täytti epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin kriteerit, tai heillä oli masennuksen oireita, verrattuna vain 6 %:iin normaalien poikien äideistä.^[9]

Sukupuoliahdistuksen vuoksi hoitoon hakeutuvien alaikäisten määrä on kasvanut voimakkaasti länsimaissa 2010-luvulta lähtien.^[7] Suomessa vuosina 2005–2020 sukupuolidysforian tutkimuslähetteiden määrä on liki 20-kertaistunut.^[10] Ruotsissa sukupuolidysforialla diagnosoitujen potilaiden määrä on moninkertaistunut vuosien 2005 ja 2018 välillä. Vuonna 2005 sukupuolidysforiapotilaiden määrä 100 000 henkilöstä oli noin 1, kun taas vuonna 2018 vastaava määrä oli 6–12 potilasta 100 000:sta riipuen biologisesta sukupuolesta.^[8]

Erityisesti murrosiässä olevien biologisten naisten osuus sukupuolidysforialla diagnosoitujen ihmisten keskuudessa on suurentunut viime vuosina merkittävästi.^[8][11] Nopeaherätteinen sukupuolidysforia (engl. rapid-onset gender dysphoria, ROGD) on nimitys uudelle ilmiölle, jossa aiempaa vanhemmat potilaat ovat alkaneet kokea aiempaa nopeammin sukupuolidysforian oireita, mikä on ollut suoraan yhteydessä sukupuolidysforiasta kärsivien potilaiden määrän moninkertaistumiseen viime vuosikymmeninä.^[12] On arveltu, että sukupuolidysforialla diagnosoitujen potilaiden määrän voimakas lisääntyminen johtuu psykologisesta epidemiasta, ja ROGD-käsite on syntynyt tämän myötä kuvaamaan näitä psykologiselle epidemialle altistuneita potilaita.^[12][13] Psykologi Erica Anderson kommentoi The Washington Postin artikkelissa, että moni nuori ryhtyy transsukupuoliseksi, koska se on trendikästä, mikä viittaa psykologiseen epidemiaan.^[14] Toisaalta väitteitä, että transsukupuolisuuden suhteen on olemassa psykologinen epidemia, on myös arvosteltu.^[15]

Hoitamattoman sukupuoliristiriidan väitetään voivan johtaa masennukseen, ahdistuneisuuteen ja aiheuttavan esimerkiksi epätoivon tai riittämättömyyden tunnetta. Itsemurhariskin on väitetty kohonneen merkittävästi: esimerkiksi Yhdysvalloissa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 41 prosenttia transsukupuolisista on yrittänyt itsemurhaa.^[16][3][17] Toisaalta sukupuolidysforian komorbiditeetti sekä masennuksen että ahdistuksen kanssa on erittäin merkittävää.^[18]

Joidenkin tutkimusten mukaan sukupuolidysforia paranee usein ilman hoitoa.^[19][20]

Sukupuolidysforian aiheuttamia oireita voidaan hoitaa psykoterapeuttisin, fysioterapeuttisin ja lääketieteellisin keinoin.^[1]

Psykoterapiassa henkilöä opetetaan toimimaan dysforian tuottaman ahdistuneisuuden kanssa. Siinä pyritään löytämään keinoja tukemaan arkea.^[1]

Fysioterapiassa tuetaan henkilön kehollista jäsentämistä muun muassa kokemuksellisen oppimisen avulla.^[1] Lääketieteellisiä keinoja käytetään muokkaamaan henkilön kehon piirteitä vastaamaan omaa sukupuolen kokemusta.^[1] Esipuberteettiselle lapselle voidaan antaa murrosiän keskeyttävä estolääkitys, jolloin dysforiaa aiheuttavat kehon muutokset eivät tapahdu. Murrosikää lykkäävillä hormoniblokkerihoidoilla voidaan estää translapsen kehon muuttuminen ei-haluttuun suuntaan, välttää tulevat korjausleikkaukset sekä vahvistaa ja ylläpitää translapsen hyvinvointia. Puberteettia lykkämällä lapsi saa lisää aikaa itsetutkiskeluun.^[21][22]

DSM-5:n "Gender Dysphoria" -osiossa lukee sukupuolidysforiaan liittyen seuraavasti: "Sukupuolidysforian persistanssi lapsuudesta nuoruuteen tai aikuisuuteen vaihtelee. Syntymäsukupuoleltaan miespuolisilla persistanssi on vaihdellut 2,2 %:sta 30 %:iin. Syntymäsukupuoleltaan naispuolisilla persistanssi on vaihdellut 12 %:sta 50 %:iin. Sukupuolidysforian persistanssi korreloi maltillisesti lapsuudessa tehdyn lähtötason arvioinnin yhteydessä mitatun vaikeusasteen kanssa." Teksti jatkuu seuraavasti: "Eräässä syntymäsukupuoleltaan miespuolisten ryhmässä myös alhaisempi sosioekonominen tausta korreloi maltillisesti persistanssin kanssa. On epäselvää, liittyvätkö tietyt terapeuttiset lähestymistavat lasten sukupuolidysforiaan pitkän aikavälin persistanssilukuihin. Nykyiset seurantatutkimukset koostuvat lapsista, jotka eivät ole saaneet mitään muodollista terapeuttista interventiota tai jotka ovat saaneet erilaisia terapioita. Näihin kuuluu aktiivisia yrityksiä vähentää sukupuolidysforiaa sekä neutraalimpi, tarkkaileva odottelu -lähestymistapa. On epäselvää, osoittavatko lapset, joita on "rohkaistu" tai tuettu elämään halutun sukupuolen mukaisesti sosiaalisesti, korkeampia persistanssiasteita, sillä tällaisia lapsia ei ole vielä seurattu pitkittäistutkimuksilla järjestelmällisesti." Teksti huomioi myös seuraavan: "Sekä syntymäsukupuoleltaan mies- että naispuolisten lasten, joilla sukupuolidysforia jatkuu, joukossa melkein kaikki ovat seksuaalisesti kiinnostuneita syntymäsukupuolensa edustajista. Syntymäsukupuoleltaan miespuolisten lasten, joiden sukupuolidysforia ei persistoi, enemmistö on androfiilisiä (seksuaalisesti kiinnostuneita miehistä) ja usein identifioi itsensä homoksi tai homoseksuaaliksi (vaihteluväli 63 %–100 %). Syntymäsukupuoleltaan naispuolisilla lapsilla, joiden sukupuolidysforia ei persistoi, prosenttiosuus, joka on gynefiilinen (seksuaalisesti kiinnostunut naisista) ja identifioi itsensä lesboksi, on alhaisempi (vaihteluväli 32 %–50 %)." Toisin sanoen vähintään puolet biologisista naisista ja vähintään yli puolet biologisista miehistä parantuu sukupuolidysforiasta. Suurin osa biologisista miehistä on homoja, kun taas vähintään yksi kolmasosa biologista naisista on lesboja.^[23]

Sukupuolidysforialla diagnosoituja potilaita hoidetaan Suomessa Helsingin Yliopistollisessa keskussairaalassa (HUS) ja Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (TAYS). Hoitoperiaatteet perustuvat sekä HUS:ssa ja TAYS:ssa Palveluvalikoimaneuvoston (Palko) suosituksiin (STM Palko 2020). Palkon mukaan yksittäisen transihmisen hoito maksaa yhteensä noin 50 000 euroa. Palko edellyttää, että hoitotoimenpiteitä toivovan potilaan on täytetävä seuraavat ehdot:^[10][24]

• sukupuolidysforia on pitkäkestoinen (>2 vuotta), henkilö pystyy kuvaamaan johdonmukaisesti, miten dysforia haittaa häntä käytännön arjen tilanteissa ja että luotettavasti arvioiden voidaan todeta dysforian haittaavan sosiaalista elämää tai ammattiuraa tai aiheuttavan merkittävää kärsimystä
• persoonallisuus- ja identiteettikehitys on riittävän jäsentynyt ja mahdollisten samanaikaisten psykiatristen oireiden diagnostiikka ja hoito on järjestetty asianmukaisesti
• potilas täydessä ymmärryksessä haluaa kehoaan muokattavan enemmän oman minäkokemuksensa mukaiseksi, kaikki riskit tiedostaen ja järkevästi asiaa perustellen

Palkon mukaan mikäli hormonihoito lopetetaan, muutokset ovat "ainakin osin palautuvia". Palkon mukaan leikkausten edellyksenä on, että "henkilön psyykkinen tila mahdollistaa kirurgisten toimenpiteiden edellyttämän jälkihoidon ja hoitoihin sisältyvän pysyvien haittojen mahdollisuuden ymmärtämisen." Vähintään yksi kahdeksasta (13 %) sukuelinleikkauksessa käynteistä potilaista kokee "merkittäviä verenvuotoja, infektioita, osittaisia nekrooseja, virtsaputken ahtaumaa ja neovaginan fisteleitä". Palkon suositusten mukaan transnaisten on mahdollista saada lääkärin tekemän yksilöllisen arvion perusteella peruukki ja transmiesten taas penis- tai erektioproteesi. Myös rintaproteesit ja binderit voidaan nähdä olevan lääketieteellisesti perusteltuja.^[10]

Hoitosuositukset perustuvat Palkon tilaamaan kirjallisuuskatsaukseen Lääketieteelliset menetelmät sukupuolivariaatioihin liittyvän dysforian hoidossa. Systemaattinen katsaus. Kirjallisuuskatsauksen mukaan hormoni- tai leikkaushoitoa tukevat tutkimustulokset ovat "heikkoja tai hyvin heikkoja".^[10][25]

Lastenlääkäri Hilary Cassin johtaman selvityksen mukaan näyttö ei tue sitä, että murrosiän pysäyttäminen hormoniblokkereilla lievittäisi sukupuoliahdistusta tai vähentäisi itsemurhia. Iso osa aiemmasta tutkimuksesta osoittautui heikkolaatuiseksi. Tuloksia oli liioiteltu ja vääristelty sekä julkaisuissa että julkisessa keskustelussa, joka suuntaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Stonewall-järjestö ilmoitti tukevansa raporttia ja toivoi, että sen suosituksia noudatetaan. Raportin mukaan vain Suomessa ja Ruotsissa hoitosuositukset vastaavat tieteellistä näyttöä.^[26] Suomalaisen nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltialan mukaan transaktivistien väitteet sukupuolidysforiaa kokevien nuorten lisääntyneestä itsemurhariskistä ovat vastuutonta disinformaatiota eivätkä korjaushoidot torju itsemurhia.^[27]