Standing on the Shoulder of Giants on brittiläisen rockyhtye Oasiksen neljäs studioalbumi, joka julkaistiin helmikuussa 2000. Se on yhtyeen ensimmäinen albumi, jota ei tuottanut Owen Morris, vaan se tuottajina toimivat Mark Stent ja yhtyeen kitaristi Noel Gallagher. Albumi äänitettiin vuoden 1999 huhtikuusta elokuuhun neljällä eri studiolla Lontoossa ja Etelä-Ranskan Montauroux’ssa. Albumin julkaisi myös ensimmäistä kertaa yhtyeen perustama Big Brother Recordings -levy-yhtiö, kun aiemmasta tuotannosta vastannut Creation Records lopetti toimintansa vuonna 1999.
Standing on the Shoulder of Giants on Oasiksen ensimmäinen albumi, jossa kitaristi Paul ”Bonehead” Arthurs ja Paul ”Guigsy” McGuigan eivät soita. Albumi äänitettiin väliaikaisella kolmen miehen kokoonpanolla, johon kuului Gallagherin veljekset ja rumpali Alan ”Whitey” White. Heidän lisäksi albumilla soitti useita lisämuusikoita korvaamaan puuttuvat jäsenet.
Vaikka Standing on the Shoulder of Giantsin taloudellinen menestys oli edellisiä albumeita heikompi, se nousi listaykköseksi kolmessa maassa, mukaan lukien kotimaassaan Britannian albumilistalla. Maailmanlaajuisesti sitä on myyty arviolta 3 miljoonaa kappaletta. Albumin vastaanotto kriitikoiden ja fanien keskuudessa oli vaihteleva. Albumilta julkaistiin neljä singleä, joista ensimmäinen, ”Go Let It Out” nousi listaykköseksi neljässä eri maassa. Singleinä julkaistiin myös Britannian singlelistalla viiden kärkeen yltäneet ”Who Feels Love?” ja ”Sunday Morning Call”, sekä promosingleinä ”Gas Panic!” ja ”Where Did It All Go Wrong?”. Albumin julkaisua seurasi Standing on the Shoulder of Giants Tour -kiertue.
Oasiksen edellisen studioalbumin, vuoden 1997 Be Here Now’n jälkeen yhtye piti taukoa ja julkaisi The Masterplan -kokoelmalevyn seuraavana vuonna.[3] Uuden studioalbumin työstäminen alkoi vaikeasti kun pitkäaikaiset jäsenet kitaristi Paul ”Bonehead” Arthurs ja basisti Paul ”Guigsy” McGuigan jättivät yhtyeen kesken äänitysten elokuussa 1999.[4][5] Laillisista syistä Boneheadin ja Guigsyn soittamat osat jouduttiin äänittämään uudelleen, eikä heitä kuultu ollenkaan albumin lopullisessa versiossa.[6]
Oasiksen aiempien albumeiden julkaisusta vastannut levy-yhtiöCreation Records lopetti toimintansa vuonna 1999.[7] Noel Gallagherin perusti uuden levy-yhtiön, Big Brother Recordingsin, joka julkaisi kaikki yhtyeen albumit ja singlet Standing on the Shoulder of Giantsista eteenpäin.
Äänitys
Demonauhat
Albumin kappaleiden demoversiot äänitettiin vuosien 1998–1999 välillä Noel Gallagherin omistamalla Supernova Heights -studiolla Mark Coylen ja Paul Staceyn avustamana. Kaikki demokappaleet ovat Noelin laulamia, paitsi ”Little James”, jonka lauloi hänen veljensä Liam.[8]
Standing on the Shoulder of Giants äänitettiin huhtikuusta elokuuhun 1999 Chateau de la Colle Noire -studiolla Ranskassa, Olympic Studios ja Supernova Heights -studioilla Lontoossa ja Wheeler End Studiosilla Buckinghamshiressa, Britanniassa.[12] Boneheadin ja Guigsyn lähdettyä yhtyeestä Noel soitti suurimman osan kitaroista ja bassoista albumilla.[13] Albumi äänitettiin väliaikaisella kolmen miehen kokoonpanolla, johon kuului Gallagherin veljekset ja rumpali Alan ”Whitey” White. Heidän lisäksi albumilla soitti useita lisämuusikoita korvaamaan puuttuvat jäsenet.[1]
Albumin avauskappale ”Fuckin’ in the Bushes” on instrumentaalinen, mutta se sisältää samplattuja repliikkejä, kuten ”Kids are running around naked, fucking in the bushes”. Nämä repliikit ovat Murray Lernerin dokumenttielokuvasta Message to Love, joka kertoo Isle of Wight -festivaalin tapahtumista vuodelta 1970.[18]
Soundeissa ollaan palattu edellisen levyn liian täyteen pumpatusta kitaravallihelvetistä takaisin inhimillisemmän kokoiseen äänimaisemaan.
”
– Simo Frangén, Soundi
Standing on the Shoulder of Giants sai ilmestyessään hyvin vaihtelevia arvosteluja.[1]Soundi-lehteen arvostelun kirjoittanut koomikko Simo Frangén antoi albumille neljä tähteä viidestä, ja sanoi että ”Oasis on tehnyt oikein mainion levyn, sopivan paketin herkkää ja vähän rankempaakin rokkia”. Lisäksi hän kehui etenkin albumin jälkimmäistä puoliskoa ja kappaleita ”Gas Panic!”, ”Where Did It All Go Wrong?” ja ”Sunday Morning Call”.[23]
Yhdysvaltalaisen The Autin Chroniclen kriitikko Mindy Labernz antoi albumille kaksi tähteä viidestä.[24]
Kappaleet
CD-julkaisun takakannessa ”Go Let It Out” oli merkitty huutomerkin kanssa muotoon ”Go Let It Out!”
Paul Stacey – koskettimet, basso (”Who Feels Love?”, ”Gas Panic!”, ”I Can See a Liar” ja ”Roll It Over”), sähkökitara (”Fuckin’ in the Bushes” ja ”Who Feels Love?”), akustinen kitara (”Where Did It All Go Wrong?”), kitarasoolo (”Roll It Over”)
P.P. Arnold ja Linda Lewis – taustalaulu (”Fuckin’ in the Bushes”, ”Put Yer Money Where Yer Mouth Is” ja ”Roll It Over”)
