Dmitri Šostakovitšin sinfonia nro 9 (op. 70) on viisiosainen sinfonia Es-duurissa.^[1][2] Kantaesityksen pitivät Jevgeni Mravinskin johtamat Leningradin filharmonikot 3. marraskuuta 1945. Sinfonia nro 9 on viimeinen sotatrilogiaksi kutsutusta kolmen sinfonian kokonaisuudesta, jonka Šostakovitš oli aloittanut Leningrad-sinfonialla.^[3]

Šostakovitš ilmoitti lokakuussa 1943 suunnitelmastaan tehdä yhdeksäs sinfonia, joka kuvastaisi hänen sanojensa mukaan venäläisten ja siihen aikaan maata natseilta puolustaneen puna-armeijan suuruutta. Alkuperäisiin luonnoksiin vuosina 1944–1945 tutustuneet arvioivat sinfoniasta kehittyvän majesteettisen ja paatoksellisen juhlistuksen odotettavissa olleelle toisen maailmansodan voitolle. Lopputulosta kuitenkin pidettiin kevyenä, eloisana ja humoristisena – pikemminkin scherzona kuin eeppisenä teoksena. Šostakovitšin kirjeenvaihto Isaak Glikmanin kanssa viittasi siihen, että säveltäjä mahdollisesti oli kokenut ihmisten odotukset voitonsinfoniasta ylivoimaisiksi ja pelännyt vertailua Ludwig van Beethovenin yhdeksänteen sinfoniaan.^[3]

Sinfonia nro 9 sai kantaesityksessään hyvän vastaanoton.^[1][3] Muun muassa säveltäjä Gavriil Popov suhtautui teokseen suopeasti. Joulukuussa 1945 Šostakovitš kuitenkin sai kielteisempää palautetta, jossa kevyt tyyli nähtiin kyynisenä ja groteskina. Säveltäjää syytettiin ajan henkeen sopimattomasta teoksesta. Kuten usein ankaraa ja mahdollisesti vaarallista palautetta kohdattuaan, Šostakovitš piti pitkän tauon sinfonioiden säveltämisestä ja aloitti työn 10. sinfoniansa parissa vasta lähes kahdeksan vuoden kuluttua.^[3]

Sinfonian viidestä osasta kolme viimeistä soitetaan ilman osien välistä taukoa.^[3]