13-vuotiaana Ripley kävi sisarensa kanssa Intiassa, muun muassa Ladakhissa, ja he poikkesivat myös Länsi-Tiibetiin. Ripley ihastui ikihyviksi Intian linnustoon, ja vaikka hänelle oli kaavailtu juristin uraa, hän meni opiskelemaan eläintiedettäColumbian yliopistoon. 17-vuotiaana hän rakensi kotinsa maille lintualtaan ja tarkkaili altaassa uiskentelevia vesilintuja.
Ripley toimi Smithsonian-instituutin sihteerinä vuosina 1964–1984. S. Dillon Ripley Center on nimetty hänen kunniakseen. Vuonna 1967 hän oli perustamassa Smithsonian Folklife Festivalia ja 1970 Smithsonian-lehteä.
Toisen maailmansodan aikana Ripley toimi CIA:n alaisessa Office of Strategic Servicesissä ja oli vastuussa Kaakkois-Aasian tiedusteluosaston palveluista. Hän koulutti useita indonesialaisia vakoojia, jotka tekeytyivät lintutieteilijöiksi päästäkseen tiedusteltaville alueille. Myös Ripley osallistui tehtäviin ja tarkkaili samalla lintuja. Thaimaan hallitus palkitsi Ripleyn ansioista sodanaikaisissa maanalaistehtävissä.
Ripley liittyi American Ornithologists’ Unioniin (AOU) 1938. Vuonna 1985 hänelle myönnettiin Yhdysvaltain korkein siviilikunniamerkki Presidential Medal of Freedom. 15 collegea ja yliopistoa on myöntänyt hänelle kunnianosoituksia. Ripley toimi useita vuosia WWF:n Yhdysvaltain toimiston johtokunnassa ja oli kansainvälisen lintujensuojeluneuvoston (ICBP), nykyisin BirdLife International, kolmas puheenjohtaja.
Ripley ryhtyi kirjoittamaan teosta Kaakkois-Aasian linnuista vuonna 1992, mutta sairastui eikä kyennyt viemään työtä loppuun. Hänen assistenttinsa Pamela C. Rasmussen ja taiteilija John C. Anderton veivät kirjaprojektin päätökseen ja julkaisivat vuonna 2005 hänen kunniakseen kaksiosaisen teoksen Birds of South Asia: The Ripley Guide.
Ripley nimesi useita uusia lintulajeja, muun muassa sokokenpöllösen (Otus ireneae)[1], ja vielä useampia alalajeja.
Teoksia
The Land and Wildlife of Tropical Asia, 1964
Rails of the World – A Monograph of the Family Rallidae, 1977