cão da Serra de Aires, Portuguese Sheepdog, chien de berger de la Serra de Aires, Portugiesischer Schäferhund, perro de pastor portugués, portugali lambakoer
Serra de airesinpaimenkoira (port.cão da Serra de Aires) on portugalilainen paimen- ja vahtikoira, joka tunnetaan kotimaassaan myös nimellä "apinakoira".[2] Se oli vuonna 2019 kotimaassaan kahdeksanneksi suosituin portugalilainen rotu.[3]
Serra de airesinpaimenkoira on keskikokoinen ja sen runko on pitkä. Ulkonäöltään rotu muistuttaa erehdyttävästi pyreneitten- ja katalonianpaimenkoiria. Serra de airesinpaimenkoiran pää on voimakas ja leveä, ei pitkä eikä pyöreä. Karva on pitkää, sileää ja hieman lainehtivaa. Rodulla ei ole aluskarvaa eikä alusvillaa.
musta
black & tan
brown & tan
Luonne ja käyttäytyminen
Serra de airesinpaimenkoira on hyvin uskollinen omistajalleen, mutta vieraita kohtaan se voi olla varautunut. Rotu on hyvin älykäs ja eloisa. Serra de airesinpaimenkoiria käytetään seura-, vahti- ja harrastuskoirina. Paimenkoirana se on hyvin kestävä ja väsymätön työskentelijä. Se on hyvin sopeutunut Portugalille tyypilliseen vaihtelevaan ilmastoon.[4]
Alkuperä
Rotu on kotoisin Mira de Airen pikkukaupungissa sijaitsevan Serra de Airesin alueelta[2] , missä se on perinteisesti paimentanut ja vartioinut lampaita, vuohia, sikoja, nautoja ja hevosia.[4] Sitä on esiintynyt Serra de Airesin vuoristoalueella ainakin 1900-luvun alusta alkaen, ja erään teorian mukaan se olisi saanut alkunsa katalonianpaimenkoiran ja pyreneittenpaimenkoiran välisestä risteytyksestä. Yleisemmin uskottu teoria on kuitenkin, että vuonna 1909 Manuel Inácio de Castro Guimarães toi Ranskasta brienpaimenkoiria paimentamaan lampaita tiluksilleen. Koska nämä eivät sopeutuneet portugalilaiseen ilmastoon ja maastoon, hän risteytti ne paikallisten paimenkoirien - mahdollisesti aiemmin mainittujen pyreneittenpaimenkoiran ja katalonianpaimenkoiran - kanssa.
1920-luvun loppupuolella serra de airesinpaimenkoira yleistyi sekä Serra de Airesin että Alentejon alueilla, ja vuonna 1932 Portugalin Kennelliitto tunnusti sen virallisesti. 1970-luvulla rotu harvinaistui huomattavasti kotialueensa kaupungistumisen ja modernin teknologian saapumisen myötä ja oli lähes kuolla sukupuuttoon. 1980-luvulla se jalostettiin seurakoiramaisemmaksi, minkä myötä se alkoi saavuttaa suosiota Portugalin esikaupunkien keskiluokan keskuudessa. Vuonna 1996 FCI tunnusti rodun, mutta siitä huolimatta se on edelleen harvinainen kotimaansa ulkopuolella. Nykyisin se on jopa Portugalissa lähes pelkästään seurakoiran roolissa, ja vain muutama harva yksilö enää työskentelee alkuperäisessä tehtävässään.[2]