”Afrikan kultaiseksi ääneksi” kutsutun Keïtan lauluääntä on kuvattu korkeaksi ja surusävytteiseksi[2]. Musiikin on sanottu muistuttavan nigerialaisen Fela Kutin tyyliä, mitä Keïta piti Suomen-vierailunsa yhteydessä 1991 ymmärrettävänä, koska Nigerian kulttuuri on paljolti peräisin Malista. Alueen perinnesoitinten koran ja balafonin sijasta Keïta käyttää länsimaisia soittimia, kuten syntetisaattoreita.[1]Helsingin Sanomien Harri Uusitorppa kirjoitti artistin kahden ensimmäisen albumin perusteella vuonna 1989, ettei mikään afrikkalainen populaarimusiikki ennen Keïtaa ole hänestä kuulostanut yhtä modernilta ja työstetyltä.[3]
Salif Keita on ollut Malin sotilasjuntan kannattaja ja kannattanut sen tarinaa kansallisesta suvereenisuudesta ja vaatinut YK:n rauhanturvajoukkojen lähettämistä pois maasta. Elokuussa 2023 uutisoitiin, että 73-vuotias Keita on nimitetty erääksi valitun presidentti Ibrahim Boubacar Keïtan syrjäyttäjän, eversti Assimi Goitan viidestä neuvonantajista.[4]
Diskografia
Soro - 1987 - Mango
Ko-Yan - 1989 - Mango
Amen - 1991 - Mango
Destiny of a Noble Outcast - 1991 - PolyGram
Folon - 1995 - Mango
Rail Band - 1996 - Melodie
Seydou Bathili - 1997 - Sonodisc
Papa - 1999 - Blue Note
Sosie - 2001 - Mellemfolkeligt
Moffou - 2002 - Universal Jazz France
The Best of the Early Years - 2002 - Wrasse
Remixes from Moffou - 2004 - Universal Jazz France
M'Bemba - 2005 - Universal Jazz France
Différence - 2009 - Decca
Talé - 2012 - Universal France
Un autre blanc - 2018 - Universal France
Lähteet
↑ abPietilä, Riitta: Maailmanmusiikin pieni suuri mies. Malin suuri ääni Salif Keita ihailee anglosaksista musiikkia yli kaiken. Helsingin Sanomat, 1.11.1991, s. 21. Näköislehden aukeama (tilaajille).