SU-122 on neuvostoliittolainentoisen maailmansodan aikainen rynnäkkötykki. Vaunu perustuu T-34:n runkoon, johon on asennettu 122 millimetrin M-30S-haupitsi. Sitä käytettiin rynnäkkötykkinä tukemaan jalkaväkeä, erityisesti bunkkereiden ja linnoitusten tuhoamiseen ja tykistön epäsuoraan tuleen. Vaunua käytettiin myös tarpeen mukaan panssarintorjuntaan, mihin se ei ollut soveltuva tulinopeuden ja tykin heikon tarkkuuden vuoksi. Moniin muihin neuvostoliittolaisiin vaunuihin verrattuna valmistusmäärä jäi suhteellisen alhaiseksi, 1 150 vaunuun.
Kehitys
Vaunun kehitys alkoi keväällä 1942, kun suunnittelutoimistoja käskettiin tutkimaan 76 millimetrin, 122 millimetrin ja 152 millimetrin tykkien sijoitusta liikkuvalle alustalle Saksan rynnäkkötykkien innoittamana. Fjodor Petrovin kehittämä 122 millimetrin, vuosimallin 1938 M-30 katsottiin suurimmaksi sopivaksi keskiraskaan vaunun alustalle.
Tykki asennettiin aluksi sotasaaliksi saatujen saksalaisten Sturmgeschütz III -rynnäkkötykkien runkoihin. Syntynyt vaunu tunnettiin nimellä SG-122. Näitä valmistui 10 kappaletta. Vaunujen huolto oli mahdotonta puuttuvien varaosien vuoksi. Uralmašin pääinsinöörit N. Kurin ja G. Ksjunin olivat kehittäneet 76 millimetrin tykillä varustetun tornittoman version T-34-vaunusta, johon 122 millimetrin tykki sovitettiin. Prototyyppi U-35 valmistui kesällä 1942. Testien ja korjausten jälkeen se hyväksyttiin käyttöön.
Tykin koro oli korkeintaan 26 astetta tilan puutteen vuoksi ja miehistötila oli heikosti tuuletettu ruutikaasujen poistoa ajatellen. 122 millimetrin M-30S-haupitsi oli kömpelö, ja sen käsittely vaati kolme miehistönjäsentä, mukaan lukien komentajan panoksen.
SU-122:n pohjalta kehitettiin SU-85- ja SU-100-vaunut panssarintorjuntaan.
