Ruotsi-Norja

Ruotsin ja Norjan yhdistyneet kuningaskunnat
Förenade Konungarikena Sverige och Norge
(ruotsiksi)
De forenede Kongeriger Norge og Sverige
(norjaksi)
1814–1905

Ruotsin lippu (1844–1905)
Norjan lippu (1844–1899)		 vaakuna

Ruotsi-Norjan sijainti vuonna 1815.
Ruotsi-Norjan sijainti vuonna 1815.

Valtiomuoto perustuslailliset monarkiat
osa  personaaliunionia
Ruotsin ja Norjan kuningas Kaarle XIII
(1814–1818)
Kaarle XIV Juhana
(1818–1844)
Oskar I
(1844–1859)
Kaarle XV
(1859–1872)
Oskar II
(1872–1905)
Pääkaupunki Ruotsi:
Tukholma
Norja:
Kristiania
Pinta-ala
– yhteensä 774 184 km² 
Väkiluku 3 550 000
(vuoden 1820 arvio)
7 560 000
(vuoden 1905 arvio)
Uskonnot luterilaisuus
Historia
– Kielin rauha 14. tammikuuta 1814
– Kaarle XIII julistettiin Norjan kuninkaaksi 4. marraskuuta 1814
– Norjan perustuslaki voimaan 4. marraskuuta 1814
– Skandinavian rahaliitto 16. lokakuuta 1875
– Norjan itsenäisyysjulistus 7. kesäkuuta 1905
– Norjan ja Ruotsin personaaliunionin hajoaminen 13. elokuuta 1905
Viralliset kielet ruotsi, norja
Valuutta Ruotsi:
riikintaaleri
(1814–1873)
Ruotsin kruunu
(1873–1905)
Norja:
Norjan speciedaler
(1814–1875)
Norjan kruunu
(1875–1905)
Kansallislaulu Norja:
Norges Skaal (1814–1820)
Sønner af Norge (1820–1864)
Ruotsi:
Du gamla, du fria (de facto)
Edeltäjät  Norjan kuningaskunta
 Ruotsi
Seuraajat  Norja
 Ruotsi

Ruotsin ja Norjan yhdistyneet kuningaskunnat (ruots. Förenade Konungarikena Sverige och Norge, norj. De forenede Kongeriger Norge og Sverige) eli Ruotsi-Norja oli Ruotsin ja Norjan välille vuosiksi 1814–1905 muodostettu personaaliunioni, jossa mailla oli muun muassa yhteinen kuningas. Unionin ainoa maarajanaapuri oli Venäjän keisarikunta.

Historia

Ruotsi kuului Napoleonin vastustajiin, minkä johdosta Napoleon taivutteli Venäjän valtaamaan Ruotsilta Suomen. Napoleonin sotien jälkeen Ruotsi sai hyvityksenä Norjan Napoleonin liittolaiselta Tanskalta. Maiden välille muodostettiin personaaliunioni. Norja sai sisäisen autonomian ja periaatteessa vain ulkopolitiikka oli maille yhteinen.[1]

Norjassa personaaliunioniin oltiin kuitenkin yleisesti tyytymättömiä ja vaatimukset täydestä itsenäisyydestä kasvoivat. Vuonna 1905 järjestettiin Norjassa personaaliunionin purkamisesta kansanäänestys, jonka tulos oli murskaava: 368 208 ääntä (99,95 %) purkamisen puolesta ja 184 ääntä sitä vastaan.[2] Äänestystuloksen jälkeen Ruotsi taipui maiden eroon. Norja itsenäistyi vuonna 1905 ja maiden välinen personaaliunioni lakkasi olemasta. Ennen tilanteen ratkeamista maiden välillä oli vallinnut jopa sodan uhka.[3]

Lähteet

  1. ↑ The Treaty of Kiel Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.6.2023. (englanniksi)
  2. ↑ Dissolution of the union, 1905 Kongehuset.no. Det Norske Kongehus. Viitattu 29.1.2016. (englanniksi)
  3. ↑ The union conflict (1859–1905) Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.6.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla