Rolf Paqvalin (8. heinäkuuta 1944 Turku – 1. kesäkuuta 2023 Helsinki[1][2]) oli Rakennushallituksen pääjohtaja ja sen jälkeen vuodesta 1995 Keravan kaupunginjohtaja[3] syksyyn 2010, jolloin hän siirtyi eläkkeelle. Eläkkeellä ollessaan hän on toiminut muun muassa metropolialueen sekä Lahden seudun kuntajakoselvittäjänä.[4][5]
Paqvalin oli Miesjärjestöjen keskusliiton puheenjohtaja.[6] Hän on kuulunut myös tasa-arvoasiain neuvottelukuntaan.[4] Paqvalin on koulutukseltaan filosofian kandidaatti. Hän on saanut kaupunkineuvoksen arvonimen.[7]
Vuonna 1971 Paqvalin valmistui filosofian kandidaatiksi pääaineena soveltava matematiikka ja tilastotiede. Hän työskenteli ensin rautatiehallituksessa tilasto- ja taloustutkijana, sitten valtiovarainministeriön erikoistutkijana, suunnittelusihteerinä ja toimistopäällikkönä. 1980-luvun puolivälissä hänellä alkoi selvä uranousu, ja rakennushallituksen pääjohtaja hänestä tuli marraskuussa 1994.[2]
Paqvalin oli sosiaalidemokraatti, mutta kaupunginjohtajavaalissa 1995 häntä kannattivat ensin muut puolueet. Paqvalin ilmoitti peruvansa ehdokkuutensa, ellei saa myös SDP:n kannatusta, ja hän sai sen. Kaupunginjohtajana ja vielä eläkkeellä hän ajoittain toimi ministerin ja sote-uudistuksen tukena vaativissa selvitystehtävissä.[8][2]
Hänen sanotaan saavuttaneen kaikkien tahojen arvostusta kyvyillään ottaa tasapainoisesti huomioon muiden näkemyksiä ja rakentamaan yhteistyötä puoluerajojen yli. Hän harrasti ensin pesäpalloa, sitten koripalloa, golfia ja suunnistusta.[8]
Lähteet