Axel Roland Holmquist Olsen (4. maaliskuuta 1903 Frederiksberg – 5. toukokuuta 1972 Kööpenhamina) oli kööpenhaminalainen rikostutkija, joka oli päävastuussa Tanskassa vuonna 1951 tapahtuneiden Hypnoosimurhien tutkinnasta. Hypnoosimurhat olivat rikos, jossa Palle Hardrup ampui kaksi pankin työntekijää yrittäessään ryöstää pankkia. Hänet tuomittiin vankimielisairaalaan istumaan tuomiotaan. Myös Hardrupin entinen sellitoveri Bjørn Schouw Nielsen tuomittiin Tanskan korkeimman oikeuden päätöksellä, sillä korkein oikeus katsoi, että hän oli hypnotisoinut Hardrupin tekemään rikokset.[1][2]
Roland Olsen syntyi 4. maaliskuuta 1903 Frederiksbergissä, Tanskassa Ole ja Vilhelmine Olsenille. Kansakoulun jälkeen 15-vuotias Roland Olsen lähti poliisikouluun, joka jäi kuitenkin kesken hänen lähdettyä suorittamaan asepalvelustaan merivoimiin. Hän työskenteli merivoimissa vuosina 1919-1922, ja vuonna 1927 hänet palkattiin poliisiin.[3]
Toisen maailmansodan aikana, natsimiehityksen alla Roland Olsen pakeni Ruotsiin. Sieltä hänet kutsuttiin Englantiin, jossa hänet koulutettiin laskuvarjohyppääjäksi ja myöhemmin kiinnitettiin SHAEFiin poliisiasiantuntijaksi. Olsen palasi Tanskaan 7.5.1945 englantilaisena upseerina ja kenraali Dewingsin esikunnan jäsenenä. Hän alkoi heti tutkimaan poliisityötovereidensa aiempia toimia natsimiehityksen aikana.[3]
Roland Olsenia on kunnioitettu lukuisilla tunnustuksilla, esimerkkeinä toisen maailmansodan aikaisista ansioista myönnetyt kuningas Kristian Kymmenennen kunniamitali ja Ison-Britannian The King’s Medal for Courage in the Cause of Freedom. Churchill-puistossa, Kööpenhaminassa sijaitsee Svend Lindhardtin suunnittelema Vore faldne-patsas (suom. Meidän uhrimme), joka pystytettiin muistoksi liittoutuneiden joukoissa kaatuneille tanskalaisvapaaehtoisille. Patsaan mallina oli Roland Olsen.[3]
Olsen työskenteli myöhemmin PET:n eli Tanskan tiedustelupalvelun alaisten työtehtävien parissa. Kylmän sodan aikaisessa raportissa Olsenista puhutaan merkittävänä tekijänä.[3]