Risto Väinö Kalevi Mäkelä (14. tammikuuta1924Raahe – 19. maaliskuuta1992Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hän teki merkittävän uran Suomen Kansallisteatterissa, jonne hänellä oli kiinnitys vuodesta 1965 alkaen. Vaikka Mäkelä ei ollut käynyt Teatterikoulua, hän ansioitui etenkin luonnerooleissa, herkkänä ja oivaltavana ihmiskuvaajana. Hänellä oli useita teatterikiinnityksiä jo vuodesta 1945, mutta hänen elokuvauransa alkoi vasta 1960-luvun alkupuolella. Mäkelä muistetaan etenkin sivurooleistaan kahdessa ensimmäisessä Komisario Palmu -elokuvassa. Lisäksi hän näytteli paljon televisiossa ja radiossa.[1]
Risto Mäkelä syntyi Raahessa aluepäällikkö Väinö Mäkelän ja arkistonhoitaja Aili Hämäläisen perheeseen. Hän innostui näyttelemisestä jo kahdeksanvuotiaana nähdessään Bror Niskan kiertueen esityksen kotikaupunkinsa suojeluskuntatalolla. 14-vuotiaana hän matkusti Raahesta Helsinkiin pyrkiäkseen filmikouluun, muttei ujoutensa vuoksi kyennytkään esiintymään valintaraadin edessä.[2]
Jatkosodan jälkeen Mäkelä haki töitä Tampereen Teatterista, ja pääsi tuuraamaan Yrjö Kostermaata radikaalin kansankiihottajan roolissa. Seuraavaksi hän sai kiinnityksen Porin Teatteriin kaudelle 1947–1949. Sieltä hän palasi Tampereen Teatteriin, jossa näytteli kymmenen vuotta kunnes siirtyi kuudeksi vuodeksi Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin 1959. Vuonna 1965 alkoi Mäkelän lähes 30 vuoden mittainen ura Suomen Kansallisteatterissa. Hänen omaa alaansa olivat vakavasävyiset ja syvämietteiset osat komediaan yhdistettynä. Mäkelän huomattavimpia näyttämötöitä olivat muun muassa Othello, Martin Luther, Paavo Ruotsalainen, Akusti näytelmässä Niskavuoren Heta ja Konsta näytelmässä Havukka-ahon ajattelija. Komeasta lauluäänestään tunnettu Mäkelä sai rooleja myös musikaaleissa ja oopperoissa. Lisäksi hän oli Radioteatterin pidetty esiintyjä, toimi usein lausujana sekä suomensi muutamia näytelmiä.[2] Mäkelä ohjasi puolisonsa Ritva Ahosen kiitetyn runoillan Onnen puoti.[3]
Mäkelän viimeisiä suuria töitä Kansallisen lavalla oli Kuningas Learin nimiosa Jotaarkka Pennasen ohjauksessa. Mäkelän Lear-tulkinnassa yhdistyi hänen näyttelijäntaiteensa koko kirjo: miehekäs juurevuus, älyllinen auktoriteettisuus ja komediallinen kepeys.[3]
Risto Mäkelä oli naimisissa kaksi kertaa, Onerva Keskisen kanssa 1948–1962 ja näyttelijä-lausuja Ritva Ahosen kanssa vuodesta 1962 kuolemaansa saakka. Hänellä oli molemmista liitoistaan kaksi lasta. Mäkelän ja Ahosen poika Martti Mäkelä (s. 1965) on jatkanut vanhempiensa näyttelijäperinnettä.[2]
Toimittaja Jukka Kajava luonnehti Mäkelää suomalaisen teatterin voimamieheksi, joka suhtautui työhönsä vakavasti ja vaati paljon niin itseltään kuin ohjaajaltakin.[3]
Risto Mäkelä sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1990. Hän kuoli maaliskuussa 1992 lyhyen sairauden jälkeen 68-vuotiaana.[3]
↑Suutela, Hanna: ”Mäkelä, Risto (1924–1992)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 799–800. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9Teoksen verkkoversio.
↑ abcdefRytkönen, Sisko: Risto Mäkelä ElonetissäElonet. 19.2.2014. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Viitattu 16.1.2022.
