Riihimäen punakaarti sai paikkakunnalla sijaitsevan kasarmialueen hallintaansa sieltä poistuneilta venäläisiltä sotilailta maaliskuun lopussa 1918. Hangossa 3. huhtikuuta maihinnoussut Saksan Itämeren-divisioona puolestaan valtasi Riihimäen 22. huhtikuuta. Ennen vetäytymistään punaiset ampuivat samana päivänä yhdeksän kasarmissa pitämäänsä valkoista vankia. Yhteensä he olivat koonneet kasarmille 30 valkoista. Teloittajista ei ole varmaa tietoa, mutta todennäköisesti asialla ei ollut Riihimäen punakaarti vaan joku muualta tullut osasto.[1]
Tämän jälkeen valkoiset teloittivat Riihimäellä ja muualla Hausjärven pitäjän alueella yhteensä 141 punakaartilaista. Suurin osa teloituksista tapahtui kasarmeilla. Riihimäen valtauksen jälkeen varuskunta oli saksalaisten hallinnassa aina kesäkuun alkuun saakka.[2]
Vankileirin toiminta
Punavankeja alettiin kokoamaan varuskunnan alueelle toukokuun 1918 alussa.[2] Vankien määrä kasvoi, ja enimmillään heitä oli virallisen raportin mukaan 8 495.[3] Kyseessä oli Suomen kuudenneksi suurin vankileiri.[2]
Useiden muiden leirien tavoin myös Riihimäellä vangit joutuivat elämään aliravittuina ahtaissa ja epäinhimillisissä oloissa.[2] Leirin ruokahuolto oli puutteellista ja ruokaa puuttui pahimmillaan jopa 2 000 vangilta. Koska elintarvikkeista oli pulaa, leivän sekaan leivottiin esimerkiksi olkia, joka aiheutti suolistotulehduksia. Myös hygienia leirillä oli lähes olematonta.[4] Riihimäen vankileiri ei kuitenkaan ollut olosuhteiltaan pahimmasta päästä valkoisten perustamien lukuisten leirien joukossa.[2]
Osa vangeista teki pakkotyötä liikemies H. G. Paloheimon mailla sijaitsevilla työsiirtoloilla. He saivat parempaa ravintoa kuin kasarmilla olevat vangit, ja heidän kohtelunsa oli asiallisempaa.[4]
Muistomerkki ja hautapaikat
Riihimäen vankileirin muistomerkki sijaitsee Tienhaaran kaupunginosassa pääradan varrella. Se on samalla alueella, jonne haudattiin vajaat 200 leirillä kuollutta vankia. Tämän niin sanotun Lepolan hautausmaan lisäksi vankeja haudattiin myös Riihimäen hautausmaalle ja osa ruumiista lähetettiin vainajien kotiseuduille. Vankileirin perustamisvaiheessa hautauksia suoritettiin lisäksi kasarmialuetta ympäröiviin metsiköihin ja Riihimäen varuskuntakirkon lähistölle. Lepolan hautausmaan vihki syyskuussa 1918 vankileirin pappina toiminut Urho Valtari. Muistomerkki paikalle pystytettiin vuonna 1950.[5]
