Richard "Richie" Regehr (s. 17. tammikuuta 1983 Bandung, Indonesia) on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa Elitserien-joukkue MODO Hockeyssä. Hän on aiemmin pelannut myös 20 NHL-ottelua Calgary Flamesissa tehoin 1+3=4 sekä keräten kuusi jäähyminuuttia. Regehrin vahvuuksiin kuuluu monipuolisuus, kiekonhallinta, ylivoimapelaaminen ja laukaus. Hänen heikkouksiin kuuluu fyysinen peli. Regehr laukoo oikealta.[1]
Ura
Kelowna Rockets varasi Regehrin yhdeksäntenä pelaajana WHL:n varaustilaisuudessa vuonna 1998. Hän pelasi joukkueessa kaudella 1998–1999 kaksi ottelua, mutta tulokaskausi 1999–2000 toi Regehrille 50 runkosarjaottelussa 14 tehopistettä. Kaudella 2000–2001 hän oli tehoilla 10+27=37 Rocketsin tehokkain puolustaja. Kaudeksi 2001–2002 Regehr vaihtoi sieltä Portland Winterhawksin riveihin, joiden tehokkain puolustaja hän oli tehoilla 8+36=44. Kaudella 2002–2003 Regehr voitti tehoilla 16+45=61 koko joukkueen sisäisen piste- ja syöttöpörssin. Hän sijoittui WHL:n puolustajien pistepörssissä neljänneksi.[1] Viimeisellä WHL-kaudellaan 2003–2004 Regehr oli tehoilla 9+36=43 Winterhawksin tehokkain puolustaja, toiseksi paras syöttäjä ja kolmanneksi paras pistemies.[2] Hänet valittiin kauden päätteeksi WHL:n läntisen konferenssin toiseen tähdistökentälliseen.
Regehriä ei koskaan varattu NHL:ään. Hän teki vapaana agenttina sopimuksen Calgary Flamesin kanssa heinäkuussa 2004.[3] Regehr pelasi koko kauden 2004–2005 sen farmijoukkue Lowell Lock Monstersissa, AHL:ssä, osaksi NHL:n työsulun takia. Hän oli tehoilla 1+6=7 joukkueen tehokkain puolustaja kevään 2005 pudotuspeleissä. Kauden 2005–2006 Regehr pelasi suurimmaksi osaksi Flamesin uudessa farmijoukkueessa, Omaha Ak-Sar-Ben Knightsissa. Hän pelasi kauden aikana myös AHL:n tähdistöottelussa tehden siinä tehot 1+1=2. Regehr teki myös NHL-debyyttinsä vuoden 2005 lopulla paikatessaan Rhett Warrenerin ja Roman Hamrlíkin loukkaantumisia. Hän pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa 29. joulukuuta 2005 Minnesota Wildia vastaan ja syötti 4-2-päättyneen ottelussa Steven Reinprechtin tekemän voittomaalin.[4] Yhteensä Regehr pelasi kauden aikana 14 NHL-ottelua tehden kaksi syöttöpistettä. Kaudella 2006–2007 hän pelasi vain 22 AHL- ja kuusi NHL-ottelua joulukuussa 2006 tulleen aivotärähdyksen takia.[3]
Kaudeksi 2007–2008 Regehr siirtyi Saksan DEL-liigassa pelanneeseen Frankfurt Lionsiin.[3] Hän oli tehoilla 21+20=41 pelipaikastaan huolimatta joukkueen paras maalintekijä. Regehr jakoi Eisbären Berlinin Deron Quintin kanssa koko DEL:n puolustajien maalipörssin voiton. 31. lokakuuta 2007 hän teki liigan puolustajien kaikkien aikojen maaliennätyksen viidellä osumallaan. Regehr pelasi kauden aikana myös DEL:n tähdistöottelussa. Seuraavat neljä kautta hän pelasi Eisbären Berlinin riveissä voittaen Saksan-mestaruuden vuosina 2009 ja 2011. Kaudella 2008–2009 Regehr pelasi myös Mestarien liigassa sekä DEL:n tähdistöottelussa. Syksyllä 2010 hän voitti Eisbären Berlinin joukkueessa European Trophyn mestaruuden. Kausina 2009–2010 ja 2011–2012 Regehr oli DEL:n runkosarjassa joukkueen tehokkain puolustaja.[2] Hän jakoi tehoilla 2+7=9 myös kevään 2011 pudotuspelien puolustajien pistepörssin voiton joukkuetoverinsa Derrick Walserin kanssa.[1]
Huhtikuussa 2012 Regehr solmi kaksivuotisen sopimuksen Ruotsin Elitserienissä pelaavaan MODO Hockeyn kanssa.[5][6]
Muuta
Regehr syntyi Indonesian Bandungissa, kun hänen vanhempansa Ron ja Edith toimivat siellä mennoniittalähetyssaarnaajina.[7] Hänen isoveljensä Robyn pelaa puolustajana NHL-joukkue Los Angeles Kingsissä. Robyn syntyi puolestaan kolme vuotta aiemmin Brasilian Recifessä. Richie Regehrillä on Robynin lisäksi myös yksi isoveli ja isosisko.[8] Hän muutti perheineen Saskatchewanin Rostherniin noin neljävuotiaana.[9]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Palkinnot
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
|
|
|
|
|
|
1998–1999 |
Kelowna Rockets |
WHL |
2 |
0 |
0 |
0 |
0 |
- |
- |
- |
- |
-
|
1999–2000 |
Kelowna Rockets |
WHL |
50 |
6 |
8 |
14 |
22 |
5 |
0 |
1 |
1 |
0
|
2000–2001 |
Kelowna Rockets |
WHL |
71 |
10 |
27 |
37 |
68 |
6 |
0 |
1 |
1 |
4
|
2001–2002 |
Portland Winterhawks |
WHL |
52 |
8 |
36 |
44 |
62 |
7 |
2 |
5 |
7 |
8
|
2002–2003 |
Portland Winterhawks |
WHL |
67 |
16 |
45 |
61 |
115 |
7 |
2 |
2 |
4 |
8
|
2003–2004 |
Portland Winterhawks |
WHL |
65 |
9 |
34 |
43 |
88 |
5 |
0 |
1 |
1 |
6 |
|
2004–2005 |
Lowell Lock Monsters |
AHL |
64 |
9 |
16 |
25 |
60 |
11 |
1 |
6 |
7 |
2
|
2005–2006 |
Omaha Ak-Sar-Ben Knights |
AHL |
48 |
7 |
23 |
30 |
56 |
- |
- |
- |
- |
-
|
|
Calgary Flames |
NHL |
14 |
0 |
2 |
2 |
6 |
- |
- |
- |
- |
-
|
2006–2007 |
Omaha Ak-Sar-Ben Knights |
AHL |
22 |
5 |
9 |
14 |
37 |
- |
- |
- |
- |
-
|
|
Calgary Flames |
NHL |
6 |
1 |
1 |
2 |
0 |
- |
- |
- |
- |
-
|
2007–2008 |
Frankfurt Lions |
DEL |
44 |
21 |
20 |
41 |
62 |
10 |
3 |
3 |
6 |
14
|
2008–2009 |
Eisbären Berlin |
DEL |
43 |
15 |
18 |
33 |
62 |
8 |
4 |
4 |
8 |
8
|
2009–2010 |
Eisbären Berlin |
DEL |
55 |
15 |
24 |
39 |
66 |
5 |
1 |
3 |
4 |
4
|
2010–2011 |
Eisbären Berlin |
DEL |
38 |
8 |
13 |
21 |
26 |
12 |
2 |
7 |
9 |
20
|
2011–2012 |
Eisbären Berlin |
DEL |
48 |
11 |
26 |
37 |
91 |
12 |
3 |
3 |
6 |
10
|
2012–2013 |
Modo Hockey |
Elitserien |
53 |
8 |
25 |
33 |
44 |
5 |
0 |
3 |
3 |
6
|
2013–2014 |
Modo Hockey |
SHL |
52 |
6 |
16 |
22 |
50 |
2 |
1 |
1 |
2 |
29
|
2014–2015 |
EHC München |
DEL |
51 |
10 |
30 |
40 |
47 |
4 |
1 |
0 |
1 |
27
|
2015–2016 |
EHC München |
DEL |
38 |
4 |
14 |
18 |
30 |
- |
- |
- |
- |
-
|
2016–2017 |
EHC München |
DEL |
44 |
3 |
13 |
16 |
20 |
14 |
0 |
2 |
2 |
8
|
2 kautta |
yhteensä |
NHL |
20 |
1 |
3 |
4 |
6 |
- |
- |
- |
- |
-
|
8 kautta |
yhteensä |
DEL |
361 |
87 |
158 |
245 |
404 |
65 |
14 |
22 |
36 |
91
|
2 kautta |
yhteensä |
Elitserien/SHL |
105 |
14 |
41 |
55 |
94 |
7 |
1 |
4 |
5 |
35
|
Lähteet
Viitteet