Renée oli Ranskan kuningas Ludvig XII:n (1462–1515) ja tämän toisen puolison Bretagnen herttuatar Anna Bretagnelaisen (1477–1514) nuorempi tytär.[3] Äiti oli halunnut antaa Bretagnen herttuakunnan eli äidinperinnön hänelle, mutta isä Ludvig oli tätä vastaan ja vanhempi sisar Claude sai herttuakunnan. Äiti menehtyi tammikuussa 1514 vain 36-vuotiaana, Renéen ollessa vasta nelivuotias.
Reneen varhaiskasvatusta hoiti hänen kotipettajattarensa Michelle de Saubonne, Madame de Soubise (1485–1549). Saubonne oli Anna Bretagnelaisen hovinainen ja bretagnelaispartisaani, joka vastusti Annan vihollista, Louise Savoijilaista. Renéen vanhempien kuoleman jälkeen vuonna 1515 Louise ja hänen poikansa Frans I antoivat Saubonnelle potkut. Renée ei koskaan unohtanut tätä, ja mentyään naimisiin hän otti Saubonnen mukaansa Ferraraan, jossa hän toimi Renéen lapsien opettajana vuosina 1528-1536.
Isän serkku Louise Savoijilainen tuli äidin kuoleman jälkeen vuonna 1514 hoitamaan Renéetä ja hänen 10 vuotta vanhempaa sisartaan Claudea (1499–1524).[2] Pian tämän jälkeen Louisen poika Frans vihittiin toukokuussa 1514 vain 14-vuotiaan Clauden kanssa. Kun Renéen isä kuoli vuonna 1515, Fransista tuli Ranskan kuningas Frans I ja Claudesta tuli kuningatar. Frans hallitsi monia vuosia kahden vahvan naisen kanssa – äitinsä Louisen ja vanhemman sisarensa Margareeta Navarralaisen (1492–1549).[2] Erityisesti Margareeta Navarralaisen vaikutus Renéen oli suuri, sillä tämä ohjasi Renéen opintoja ja oli tärkeä äitihahmo.[2]
Nuori Renée Ranskalainen, Chartresin ja Ferraran herttuatar, Jean Clouet 1520-luku
Avioliitto, Ferraran herttuatar
Avioliitto pohjoisitalialaisen Ferraran herttua Ercole II d'Esten (1508–1559) kanssa 28. kesäkuuta 1528 teki hänestä Ferraran herttuattaren. Ercole oli herttua Alfonso I d'Esten ja Lucrezia Borgian vanhempi poika. Hänen nuorempi veljensä kardinaali Ippolito (II) d'Este (1509–1572) rakennutti Villa d'Esten lähelle Tivolia.
Renée sai langoltaan Frans I:ltä runsaat myötäjäiset sekä elinkoron ja luovuttuaan vaatimuksestaan Bretagnen herttuakuntaan, korvaukseksi Chartresin herttuakunnan.[3] Renéen hovista Ferrarassa tuli kohtauspaikka 1530-1540-luvuilla liberaaleille ajattelijoille ja turvapaikka ranskalaisille protestanteille. Humanisti Olympia Morata kasvatettiin siellä, ranskalainen runoilija Clément Marot löysi sieltä suojapaikan vuonna 1535. Jean Calvinin vaikutuksesta herttuatar Renée lopetti katolilaisuuden harjoittamisen vuonna 1540.[3] Hänen hovissaan oleskelivat myös oppineet Bernardo Tasso, Fulvio Pellegrini, Vittoria Colonna sekä uudistusmieliset saarnaaja Bernardo Ochino (1487-1564)[4] ja Jean Calvin.
Lokakuussa 1534 appi, herttua Alfonso I kuoli ja puoliso Ercole II nousi valtaistuimelle. Tuskin vannottuaan uskollisuusvalansa paavi Paavali III:lle, hän kääntyi oman hovinsa ranskalaisia vastaan, joista monet oli sinne tuonut puoliso Renée. Heidän määränsä ja vaikutusvaltansa eivät miellyttäneet Ercolea, ja lisäksi hän piti heitä liian kalliina ylläpitää. Hän varmisti suoraan tai välillisesti heidän erottamisensa, kuten runoilija Clément Marot'n, joka oli toiminut herttuattaren sihteerinä.[4] Samalla kun kuuria kehotti herttuaa hylkäämään ranskalaiset, joita epäiltiin katolisuuden vastaisesta harhaoppisuudesta, Ferraraan saapui protestanttinen teologi Jean Calvin, joka oli matkannut Italiaan oli maalis-huhtikuussa 1536. Calvin vietti useita viikkoja Renéen hovissa kesällä 1536.[3]
Renéen suojeluksen seurauksena Jean Calvinin pääteos Institutio Religionis Christianae, kahtena latinankielisenä painoksena vuonna 1536 ja 1539, levisi hovissa. Tämä tapahtui aikana, jolloin protestanttien vaino oli jo alkanut alueella. Inkvisition pidättämien ja tuomitsemien joukossa olivat kuorolaulaja Jehannet, herttuattaren palvelija Cornilla ja Bouchefort, pappi Tournaystä. Inkvisitio pidätti myös "pienen miehen", joka pakeni, hän oli runoilija Clément Marot, eikä Jean Calvin.
Syytettynä harhaoppisuudesta
Renée oli kirjeenvaihdossa laajan, ulkomailla asuvan protestanttien joukon sekä näille henkisesti myötämielisten kanssa, kuten Vergerion, Camillo Renaton, Giulio di Milanon ja Francis Dryanderin kanssa. Muutaman kerran, noin vuonna 1550 tai myöhemmin, hän osallistui protestanttiselle ehtoolliselle yhdessä nuorimpien tyttäriensä Lucrezian ja Eleonoren sekä uskovaisten ystäviensä kanssa. Tällä välin hänen elämänsä oli muuttunut surulliseksi ulkoisesta loistosta huolimatta. Viimeiset hänen ranskalaisista vieraistaan, Madame Soubisen de Ponsin tyttären ja vävyn, herttua Ercole lähetti pois vuonna 1543. Vastauskonpuhdistus, joka oli ollut toiminnassa Roomassa vuodesta 1542 lähtien, johti inkvisition erityistuomioistuimen perustamiseen Ferraraan vuonna 1545. Vuosina 1550 ja 1551 tämä tuomioistuin määräsi kuolemantuomiot protestanttisuuden kannattajille Fannio de Faenzalle ja Giorgio Sisilialaiselle, jotka teloitettiin maallisen tuomioistuimen toimesta.
Lopulta herttua Ercole esitti syytteen Renéeä vastaan tämän sisarenpojan, Ranskan kuningas Henrik II:n edessä. Inkvisiittori Ortizin avulla, jolle kuningas määräsi tämän tehtävän, Renée pidätettiin harhaoppisena, vangittiin ja koko hänen omaisuutensa julistettiin menetetyksi, ellei hän luovu väärästä uskostaan. Renée vastusti lujasti jonkin aikaa, kunnes hänen kaksi nuorinta tytärtään, alle 10-vuotiaat Lucrezia ja Eleonore otettiin häneltä pois ja lähetettiin kasvatettaviksi luostariin kuten myös vanhin poka Alfonso. Edellytyksenä lastensa takaisinsaamiseksi kanssa hän myöntyi ja teki tunnustuksen harhaoppisuudestaan 23. syyskuuta 1554. Tämän jälkeen hän kuitenkin kieltäytyi osallistumasta enää messuun, mikä oli hänelle osoitus eräänlaisesta jumalanpilkasta.[3] Hän ei kuitenkaan koskaan täysin luopunut katolisesta uskonnosta.[4]
Avioliitto ja lapset
Avioliitto pohjoisitalialaisen Ferraran herttua Ercole II d'Esten (1508–1559) kanssa 28. kesäkuuta 1528 Sainte-Chapelle'ssa Pariisissa[4] teki hänestä Ferraran herttuattaren.[3] Ercole oli herttua Alfonso I d'Esten ja Lucrezia Borgian vanhempi poika. Hänen nuorempi veljensä kardinaali Ippolito (II) d'Este (1509–1572) rakennutti Villa d'Esten lähelle Tivolia.
Renéellä ja Ercole II:lla oli viisi lasta:
Anna d'Este (16. marraskuuta 1531–1607), avioitui 1. Françoisin Guisen herttuan (1519–1563) kanssa vuonna 1548, heillä oli seitsemän lasta; avioitui 2. Jacques Savoijilaisen, Nemoursin herttuan (1531–1585) kanssa vuonna 1566, heillä oli neljä lasta
Alfonso II, Ferraran herttua (22. marraskuuta 1533–1597), avioitui kolme kertaa: 1. Lucrezia di Cosimo de' Medici (1545–1561), kuoli 16-vuotiaana todennäköisesti tuberkuloosiin; 2. Barbara Itävaltalainen (1539–1572), keisari Ferdinand I:n ja Anna Böömiläisen tytär, kuoli tuberkuloosiin; 3. Margherita Gonzaga (1564–1618), Vilhelm I:n Mantuan herttuan ja Eleonoora Itävaltalaisen (1534–1594) tytär, edellisen puolison sisarentytär. Kaikki liitot olivat lapsettomia.
Lucrezia Maria d'Este (16. joulukuuta 1535–1598), avioitui 35-vuotiaana Francesco Maria II della Roveren, Urbinon herttuan kanssa, joka oli häntä 15 vuotta nuorempi. Avioliitto oli lapseton.
Eleonore d'Este (1537–1581), hänelle ja hänen sisarelleen Lucrezialle on omistettu Torquato Tasson runo O figlie di Renata (O Renatan tyttäret). Kuoli naimattomana ilman perillisiä.
kardinaali Luigi d'Este (21. joulukuuta 1538–1586), Ferraran piispa ja Auchin arkkipiispa
Viimeiset vuodet Ranskassa protestanttien tukijana
Renée Ranskalainen jäi leskeksi 49-vuotiaana vuonna 1559. Koska hän oli huonoissa väleissä poikansa Alfonson kanssa, hän palasi Ranskaan vuonna 1560 ja asettui Montargisin linnaan Pariisin eteläpuolelle.[3]
Ranskassa hän havaitsi, että hänen vanhimman tyttärensä Annan puoliso François, Guisen herttua, oli katolisen puolueen johdossa. Tämän valta murtui veljenpoika Frans II:n kuoleman jälkeen joulukuussa 1560, joten Renée pystyi järjestämään protestanttisia jumalanpalvelusta tilallaan Montargisissa ja palkkasi pätevän saarnaajan lähettämällä tiedustelun Jean Calvinille. Hän toimi hyväntekijänä ympärstönsä protestanteille ja teki linnastaan heidän turvapaikkansa, kun Ranskan uskonsotien ensimmäinen vaihe alkoi vuonna 1562.
Hänen toimintansa sai jälleen kerran Calvinilta kiitosta toukokuussa 1563, ja hän oli usein esiintyvä henkilö Calvinin tuon ajan kirjeenvaihdossa. Calvin tunnusti kirjeissään toistuvasti Renéen myötävaikutuksen evankelistien puolesta ja yksi hänen viimeisistä ranskankielisistä kirjoituksistaan, joka oli lähetetty kuolinvuoteelta huhtikuussa 1564, on osoitettu tälle. He olivat kirjeenvaihdossa yli kolmenkymmenen vuoden ajan.[4]
Uskonsotien 1562–1598 alkuvaiheessa vävy François, Guisen herttua joukkoineen piiritti hänen linnaansa vuonna 1562, ja katolisten joukot ahdistelivat häntä.[3] Renée jatkoi häiritsemättä toimintaansa uskonsotien toisessa vaiheessa vuonna 1567, mutta kolmannessa vaiheessa vuosina 1568–1570 hänen linnaansa ei enää kunnioitettu protestanttien turvapaikkana. Hän onnistui pelastamaan osan heistä Pärttylinyön verilöylystä ollessaan Pariisissa. Katolisten joukot jättivät hänet tuolloin henkilökohtaisesti rauhaan, vaikka kuningatar Katariina de' Medici yritti edelleen saada hänet perääntymään, minkä hän jätti huomiotta.
Chartresin herttuatar Renée Ranskalainen kuoli 63-vuotiaana Montargisin linnassa 12. kesäkuuta 1574.
Renée Ranskalainen, Chartresin herttuatar nuorena, Jean Clouet n. 1520
Renée Ranskalaisen muotokuva, Corneille de Lyon 1530-luku
Oletettu muotokuva Renata Ranskalaisesta, Ferraran herttuattaresta, Girolamo da Carpin maalaus 1530-1540
Oletettu muotokuva Renée Ranskalaisesta, François Clouetin maalaus, n. 1575
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Lähteet
↑R. J. Knecht, Robert Jean Knecht: Renaissance Warrior and Patron: The Reign of Francis I. Cambridge University Press, 1994. ISBN 978-0-521-57885-1Teoksen verkkoversio (viitattu 9.2.2024). (englanti)
↑ abcdKirsi Stjerna, Reformaation naisia, Kirjapaja, (ISBN978-952-247-118-5, viitattu 8. maaliskuuta 2019), s. 287–315, Vainottujen suojelija Renée Ranskalainen
