Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Telakan uusi aikakausi 2015 alkaen puuttuu.
Rauman telakka on Raumalla sijaitseva telakka. Telakka-alueen omistaja on maaliskuusta 2014 lähtien ollut Rauman kaupunki, joka osti telakan toimintansa Raumalla lopettaneelta STX Finlandilta.[1]
Laivanrakennus Raumalla alkoi jo 1500-luvulla, jolloin kaupunkiin perustettiin ensimmäinen laivaveistämö eli varvi. Purjealuksia rakennettiin Raumalla aina purjelaivakauden loppuun saakka. Viimeinen kaupungissa valmistettu purjealus laskettiin vesille vuonna 1891.[2] Tämän jälkeen Rauman laivanrakennustoiminta oli pysähdyksissä aina toisen maailmansodan päättymiseen asti, jolloin Korkeakariin perustettiin F.W. Hollming Oy:n telakka valmistamaan sotakorvauslaivojaNeuvostoliitolle. Hollmingin telakka rakensi vuoteen 1952 mennessä yhteensä 34 puurakenteista kuunaria. Sotakorvausten valmistuttua telakka siirtyi valmistamaan moderneja teräsrakenteisia aluksia, joita toimitettiin aina 1970-luvulle saakka pääosin neuvostoliittolaisille tilaajille.[3]
Toinen Raumalla toiminut telakka oli Rauma-Raahe Oy, joka aloitti Hollmingin tavoin sotakorvausalusten tuotannon vuonna 1945. Vuodesta 1952 lähtien yhtiö tunnettiin Rauma-Repolana. Hollmingin ja Rauma-Repolan telakkatoiminnot yhdistettiin vuonna 1991 Finnyards Oy:ksi, jonka puolestaan norjalainen Aker Maritime osti 1998. Tämän jälkeen Aker Finnyards Oy -nimellä toiminut telakkayhtiö yhdistyi vuonna 2004 Kvaerner Masa-Yards Oy:n kanssa ja nimi STX Finland otettiin käyttöön vuonna 2008.[3]
Telakkatoimintaa oli Rauman sataman tuntumassa kahdella erillisellä alueella, joista pohjoisempana sijaitseva kuului Hollmingille. Viimeinen tältä telakalta valmistunut alus laskettiin vesille vuonna 1996, jonka jälkeen toiminta keskittyi vanhalle Rauma-Repolan telakka-alueelle.[3]
Telakan lopettaminen ja nykytilanne
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
STX Finland ilmoitti syyskuussa 2013 lopettavansa Rauman telakan ja samalla irtisanovansa noin 600 työntekijää.[4] Maaliskuussa 2014 STX ja Rauman kaupunki allekirjoittivat sopimuksen, jolla telakka-alue rakennuksineen ja irtaimistoineen siirtyy kaupungin omistukseen 18 miljoonan euron hinnalla. STX jäi telakalle vielä vuokralaiseksi kesäkuun loppuun saakka, jolloin viimeiset tilaukset olivat valmiita. Rauman kaupungin tarkoituksena on perustaa telakka-alueelle teollisuusalue, jolle sijoittuu lähinnä raskaan konepajateollisuuden yrityksiä.[1]
Kesäkuussa 2014 ilmoitettiin että Rauman telakalla aloittaa toimintansa uusi telakkayhtiö nimeltään Rauma Marine Constructions (RMC). Sen on tarkoitus työllistää aluksi noin 50 henkeä.[5]
Merivoimien uusien Pohjanmaa-luokan korvettien rakentamisen on määrä alkaa telakalla vuonna 2019. Hankkeen 1,2 miljardin euron budjetista noin 500 miljoonaa on varattu itse alusten rakentamiseen.[6]
RMC on myös solminut aiesopimukset Tallinkin ja Wasalinen kanssa matkustaja-autolauttojen rakentamisesta.[7][8]
↑ abcWahlqvist, Sirpa: "Sydämellä rakennetut seililaivat – Sotakorvauskuunareiden rakentaminen ja rakentajat
F.W. Hollming Oy:n telakalla Raumalla 1945–1952", s. 278–283. Turun yliopisto, 2011. ISBN 978-951-29-4856-7.