Ratsastuskoulu

Ratsastustunti meneillään.

Ratsastuskoulussa opetetaan ratsastusta ja hevosmiestaitoja monentasoisille ja -ikäisille harrastajille. Ratsastuskoulut ovat Suomessa tavallisesti yksityisiä yrityksiä, joskin varsinkin ennen 1900-luvun viimeisiä vuosikymmeniä monen suomalaisen ratsastuskoulun toiminnasta vastasi paikallinen ratsastusseura. Ratsastusseurojen ja ratsastuskoulujen yhteys on yhä varsin tiivis; joillakin paikkakunnilla kaikkien ratsastuskoulujen oppilaat saattavat kuulua samaan seuraan. Koska valtaosa ratsastuksen harrastajista ei omista omaa hevosta tai käy joka tapauksessa ratsastuskoulujen oppitunneilla tai valmennuksissa, ja ratsastuskoulut yhdessä niiden yhteydessä toimivien ratsastusseurojen kanssa vastaavat pitkälti sekä opetustoiminnasta ja valmennuksesta että eritasoisten ratsastuskilpailujen järjestämisestä, ratsastuskoulujen rooli on tämän urheilulajin harrastus- ja kilpailutoiminnassa merkittävä.

Toiminta

Ratsastuskoulut tarjoavat muun muassa alkeiskursseja aloittelijoille sekä eritasoisia viikkotunteja pidemmälle ehtineille sekä kesäisin ja loma-aikoina tavallisesti myös ratsastusleirejä tai -kursseja. Ratsastuskoulu omistaa toimintaansa varten tavallisesti sekä poneja että hevosia, joita kutsutaan tuntihevosiksi (tai -poneiksi), virallisemmin opetushevosiksi; myös omalla hevosella on kuitenkin yleensä mahdollista tulla ratsastuskoulun tunneille. Joskus koulun käytössä on myös muiden omistamia ratsuja vuokraa tai tallipaikkaa vastaan.

Ratsastuskoulun opetusohjelmaan kuuluu itse ratsastustaidon lisäksi hevosten hoidon ja käsittelyn perustaitoja kuten suitsinta ja satulointi sekä miten hevosta lähestytään ja talutetaan turvallisesti. Osa oppilaista voi osallistua tallin toimintaan laajemmin hevosten hoitajina, jotka muun muassa siivoavat karsinoita ja tallin yleisiä tiloja, pitävät nimikkohevosensa ja sen varusteet puhtaana, ja tarvittaessa opastavat uusia aloittelevia oppilaita. Hoitajat eivät saa työstään palkkaa, mutta ratsastuskoulu voi järjestää heille muunlaisia palkkioita kuten ilmaisia ratsastustunteja tai kevät- ja joulujuhlia.

Ratsastus tapahtuu ratsastuskentällä ja/tai maneesissa eli ratsastushallissa. Myös maastolenkkejä tehdään, jos ratsastuskoululla on käytettävissään sopivia maastoreittejä. Pelkästään maastoretkiä tai vaelluksia tarjoavia talleja ei kuitenkaan kutsuta ratsastuskouluiksi vaan esimerkiksi ratsastustalleiksi tai maastotalleiksi.

Suomalaisten ratsastuskoulujen opetus keskittyy lähinnä koulu- , este- ja maastoratsastukseen ; eri ryhmissä voidaan opettaa pelkästään jompaakumpaa tai niin kutsutuissa yleisryhmissä molempia. Osa ratsastuskouluista painottaa jompaakumpaa lajia tai tarjoaa opetusta harvinaisemmissakin lajeissa, kuten maastoesteratsastus (kenttäratsastus), lännenratsastus, valjakkoajo tai vikellys. Yleisimmin kouluratsastus ja esteratsastus.

Ratsastustunnit ja ratsastuksen harrastaminen

Ratsastuskoululaiset tuovat tuntia varten valmisteltuja poneja tallista.

Suomessa ratsastustunnit ovat yleensä 3-8 ratsukon ryhmätunteja ja kestävät tunnin (tehokasta ratsastusaikaa noin 45 minuuttia). Pidemmät 1,5–2 tunnin opetusjaksot ovat tavallisia valmennuksissa ja kursseilla. Suurin osa ratsastuksen harrastajista käy säännöllisellä ryhmätunnilla 1–3 kertaa viikossa ja lisäksi yleensä vuosittain yhdellä tai useammalla leirillä tai kurssilla. Vakituisella tuntipaikalla ratsastamista kutsutaan vakiotunneilla käymiseksi, kun taas yksittäiset erikseen varatut tunnit ovat irtotunteja. Tunneilla saatetaan käydä useilla eri talleilla, ja ratsastusleirille moni lähtee mieluiten muualle päin maata. Yksi viikkotunti riittää opettamaan perustaidot ja myöhemmin säilyttämään ne, mutta kunnollinen ratsastajana kehittyminen vaatii käytännössä ainakin 2–3 viikkotuntia tai muita ratsastusmahdollisuuksia säännöllisen opetuksen ohella. Lajiin todella panostavat ryhtyvät yleensä ennen pitkää vuokraamaan jotakin hevosta osa-aikaisesti käyttöönsä tai hankkivat oman hevosen.

Kilpailut

Useimmat ratsastuskoulut järjestävät melko säännöllisesti ratsastuskilpailuita harjoitus- ja seuratasolla, ja ratsastuskoulujen oppilailla on taitojensa mukaan mahdollisuus vuokrata koulun hevosia ja saada valmennusta osallistuakseen erilaisiin kilpailuihin. Suomessa järjestetään myös vuosittain valtakunnalliset tuntiratsastajien mestaruuskilpailut, joihin saavat osallistua nimenomaan harrasteratsastajat ratsastuskoulujen opetushevosilla.

SRL:n hyväksyntä

Suomen Ratsastajainliiton hyväksymiä ratsastuskouluja ja harrastetalleja on ympäri Suomea noin 200. Tämä hyväksyntä takaa melko hyvin sen, että tallilla annetusta opetuksesta vastaa ammattikoulutuksen saanut ratsastuksenopettaja tai -ohjaaja ja että hevoset ja niiden hoito sekä ratsastusalueet ja -maastot ovat asianmukaiset. Myös "villi talli" voi kuitenkin olla aivan asiallinen ja turvallinen ratsastuspaikka, sillä kaikki hyvätkään ratsastuskoulut eivät syystä tai toisesta halua hankkia SRL:n hyväksyntää. Ratsastusta aloittavan kannattaakin käydä tutustumassa eri tallivaihtoehtoihin esimerkiksi yhdessä jonkun harrastajan kanssa.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Artikel ini membutuhkan rujukan tambahan agar kualitasnya dapat dipastikan. Mohon bantu kami mengembangkan artikel ini dengan cara menambahkan rujukan ke sumber tepercaya. Pernyataan tak bersumber bisa saja dipertentangkan dan dihapus.Cari sumber: Isotop aluminium – berita · surat kabar · buku · cendekiawan · JSTOR (Juli 2022) Isotop utama aluminium Iso­top Peluruhan kelim­pahan waktu paruh (t1/2) mode pro­duk 26Al renik 7,17×105 thn β...

 

كأس سلوفينيا 2015–16 تفاصيل الموسم كأس سلوفينيا  النسخة 25  البلد سلوفينيا  التاريخ بداية:19 أغسطس 2015  نهاية:25 مايو 2016  المنظم اتحاد سلوفينيا لكرة القدم  البطل نادي ماريبور  مباريات ملعوبة 32   عدد المشاركين 28   كأس سلوفينيا 2014–15  كأس سلوفينيا 2016–17  ت�...

 

Monte PisanoPanorama dei Monti Pisani presso San Giuliano TermeContinenteEuropa Stati Italia Catena principaleSubappennino toscano (negli Appennini) Cima più elevataMonte Serra (917 m s.l.m.) Monte Pisano Tipo di areaSito di interesse comunitario Codice WDPA555528819 Codice EUAPIT5120019 Stato Italia Regione Toscana ProvinciaLucca, Pisa ComuneButi, Calci, Capannori, Lucca, San Giuliano Terme, Vicopisano, Vecchiano Superficie a terra8233 ha Provvedimenti istitutiviDel...

Mgr.Hélder CâmaraO.F.S.Uskup Agung Emeritus Olinda dan RecifeKeuskupan agungOlinda dan RecifeAwal masa jabatan12 Maret 1964(55 tahun, 34 hari)Masa jabatan berakhir2 April 1985(76 tahun, 54 hari)PendahuluCarlos Gouveia CoelhoPenerusJosé Cardoso Sobrinho, O.CarmImamatTahbisan imam15 Agustus 1931(22 tahun, 189 hari)Tahbisan uskup20 April 1952(43 tahun, 73 hari)oleh Jaime de Barros Câmara, Rosalvo Costa Rêgo, danJorge Marcos de OliveiraInformasi p...

 

Disambiguazione – Se stai cercando il limitrofo comune rurale, vedi Chełmno (comune rurale). Disambiguazione – Se stai cercando il paese del Campo di sterminio di Chełmno, vedi Chełmno nad Nerem. Questa voce o sezione sull'argomento centri abitati della Polonia non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti del progetto di ri...

 

German football coach and former player (born 1950) You can help expand this article with text translated from the corresponding article in German. (January 2022) Click [show] for important translation instructions. View a machine-translated version of the German article. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pas...

1987 novel by Wallace Stegner This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Crossing to Safety – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (August 2014) (Learn how and when to remove this message) Crossing to Safety First edition coverAuthorWallace StegnerPublisherRandom HousePublication date1987Pages277...

 

Opera JawaSutradaraGarin NugrohoArswendy Beningswara (ko-sutradara)ProduserGarin NugrohoDitulis olehArmantonoGarin NugrohoPemeranArtika Sari DeviMartinus Mirotombah kodokI Nyoman Sura Retno MarutiJacko Siompo PuiSlamet GundonoPenata musikRahayu SupanggahSinematograferTeoh Gay HianPenyuntingAndhy Pulung WaluyoDistributorSET Film WorkshopTanggal rilis7 Agustus 2006 (Jogja-NETPAC Asian Film Festival)Durasi120 menitNegaraIndonesia Penghargaan Festival Film Indonesia 2006 Skenario Adaptasi T...

 

Chinese-American engineer Statue of Ku at the Gu Yuxiu Memorial in Wuxi Yu Hsiu Ku or Gu Yuxiu (Chinese: 顾毓琇; December 24, 1902 – September 9, 2002) was a Chinese-American electrical engineer, musician, novelist, poet, and politician. A polymathic academic, he was one of the first Chinese people to earn a doctorate from the Massachusetts Institute of Technology, in 1928, and became a leader in higher education in China until the fall of the Republic of China in 1949. Afterwards, h...

New Zealand filmmaker (born 1966) Andrew AdamsonMNZMAdamson in 2013Born (1966-12-01) 1 December 1966 (age 57)Auckland, New ZealandOccupations Film director film producer screenwriter animator Years active1990–presentChildren2[1] Andrew Ralph Adamson MNZM (born 1 December 1966)[2] is a New Zealand film director, producer, screenwriter and animator. He is best known for directing the DreamWorks animated films Shrek (2001) and its sequel Shrek 2 (2004), both based on ...

 

Artikel ini perlu dikembangkan agar dapat memenuhi kriteria sebagai entri Wikipedia.Bantulah untuk mengembangkan artikel ini. Jika tidak dikembangkan, artikel ini akan dihapus. Bukit Wewerowet. Bukit Weworowet adalah bukit yang berlokasi di Desa Nggolonio, Kecamatan Aesesa, Kabupaten Nagekeo. cukup membutuhkan waktu 20 menit dari pusat Kota Mbay untuk sampai pada Lokasi. Bukit Weworowet ini berada diantara jalur wisata 17 Pulau Riung.[1] Referensi ^ Rémon, Nao-Cosme (2008-12-01). Mar...

 

Botanical gardens in New Zealand Christchurch Botanic GardensChristchurch Botanic GardensTypeBotanicalLocationHagley Park, Christchurch, New ZealandCoordinates43°32′S 172°37′E / 43.53°S 172.62°E / -43.53; 172.62Area21 hectares (52 acres)Opened1863 (1863)Operated byChristchurch City CouncilVisitors550,000[1]OpenAll yearSpecies> 50,000Websiteccc.govt.nz/parks-and-gardens/christchurch-botanic-gardens The Christchurch Botanic Gardens, located i...

Free, online collaborative encyclopedia that documents species Encyclopedia of LifeType of siteEncyclopediaAvailable in19 languages MalayGermanEnglishSpanishFrenchGalicianDutchNorsk bokmalOccitanBrazilian PortugueseSwedishTagalogMacedonianSerbianArabicChinese(simplified and traditional)KoreanTurkishCreated byField MuseumHarvard UniversityMacArthur FoundationMarine Biological LaboratoryMissouri Botanical GardenSloan FoundationSmithsonian InstitutionURLeol.org CommercialNoRegistration...

 

2022年伊利諾州聯邦眾議員選舉 ← 2020 2022年11月8日 2024 → 伊利諾州聯邦眾議員全部17個議席   多數黨 少數黨   政党 民主党 共和黨 上届结果 13 5 赢得席次 14 3 席次差额 ▲ 1 ▼ 2 民選得票 2,271361 1768782 得票率 56.09% 43.68% 得票变动 ▼ 1.01% ▲ 2.55% 選區結果 結果百分比 民主黨   50–60%   60–70%   70–80%   >90% 共和黨  ...

 

JirayutJirayut pada 2024Nama asalอาฟีซัน เจ๊ะดือราแมLahirAfisan Jehdueramae24 Februari 2001 (umur 23)Distrik Su-ngai Padi, Narathiwat, ThailandTempat tinggalJakarta, IndonesiaNama lainJirayut AfisanPekerjaanPenyanyipresenterpemeranTahun aktif2018–sekarangAgenStream EntertainmentKarier musikGenreDangdutInstrumenVokalLabelMaksi3DTanda tangan Afisan Jehdueramae (bahasa Thai: อาฟีซัน เจ๊ะดือราแม; la...

City in Northern Ireland For other uses, see Armagh (disambiguation). Human settlement in Northern IrelandArmaghIrish: Ard Mhacha[1]Scots: Airmagh[2]St Patrick's Cathedral, ArmaghLocation within Northern IrelandPopulation16,310 (2021 Census)Irish grid referenceH876455• Belfast33 mi (53 km)DistrictArmagh City, Banbridge and CraigavonCountyCounty ArmaghCountryNorthern IrelandSovereign stateUnited KingdomPost townARMAGHPostcode districtBT...

 

تحتاج هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر إضافية لتحسين وثوقيتها. فضلاً ساهم في تطوير هذه المقالة بإضافة استشهادات من مصادر موثوق بها. من الممكن التشكيك بالمعلومات غير المنسوبة إلى مصدر وإزالتها. بيان أبو شقرا معلومات شخصية مكان الميلاد لبنان  الجنسية لبناني أقرباء بديع أ...

 

Nhà hát Quốc gia (Budapest)Địa chỉSố 1, Bajor Gizi park.Vị tríBudapest, HungaryKhánh thành1837, 2002Trang webwww.nemzetiszinhaz.hu Nhà hát Quốc gia ở Budapest (tiếng Hungary: Nemzeti Színház) là một trong những nhà hát nổi tiếng ở Hungary, bắt đầu khai trương từ năm 1837. Hiện nay, nhà hát tọa lạc tại tòa nhà số 1, Bajor Gizi Park thuộc Quận 9, Budapest. Lịch sử Nhà hát bắt đầu khai trương từ ngày 22 tháng 8 n...

Cet article est une ébauche concernant le végétalisme et l’alimentation. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations du projet végétarisme. Des fruits Le fruitarisme est une pratique alimentaire végétalienne[1] fondée sur la consommation exclusive de fruits. Elle est souvent suivie de façon temporaire, par exemple pour perdre du poids, mais certaines personnes l'adoptent sur des périodes plus longues. Le fruitarisme est dé...

 

This article is about the battle in 1814 during the Napoleonic Wars. For other battles of the same name, see Siege of Antwerp. Siege of Antwerp (1814)Part of the War of the Sixth Coalition'The Allies Taking Possession of Antwerp in 1814'. By Mathieu Ignace van BréeDate14 January – 4 May 1814[1]LocationAntwerp, then part of the French Empire (now Belgium)51°13′04″N 04°24′01″E / 51.21778°N 4.40028°E / 51.21778; 4.40028Result Anglo-Prussian victory ...