|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
|
Raimo Antero Kantola (16. maaliskuuta 1955 Haukipudas[1] – 26. elokuuta 2024 Vihti[2]) oli suomalainen professori ja tietoliikennetekniikan ja tietoverkkojen tutkija ja erityisesti reitityksen, merkinannon ja tietoturvallisten verkkojen asiantuntija Suomessa.
Elämä
Kantola työskenteli professorina Teknillisessä korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa vuodesta 1996. Kantola oli kansainvälisen koulutuksen pioneeri Suomessa. Hän johti Suomen ensimmäistä tekniikan alan kansainvälistä (englanninkielistä) maisteriohjelmaa TKK:lla vuodesta 1998. Kantola oli myös tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen ensimmäinen vetäjä TKK:lla ja Aallossa vuosina 2008–2010. Vuodesta 2010 alkaen hänen tutkimuksensa keskittyi ohjelmistomääriteltyihin ja tietoturvallisiin verkkoihin ja verkon avustamaan tietoturvaan. Hän esitti puheenvuoroja muun muassa kansallisesta laajakaistastrategiasta, korkeakoulu- ja tiedepolitiikasta ja Internetistä.
Ennen yliopistouraansa Kantola toimi Nokia Tietoliikenneyksikön palveluksessa vuosina 1980–1996 DX 200 -digitaalisen puhelinkeskuksen tutkimus-, kehitys- ja johtotehtävissä. Vuosina 1992–1995 Kantola oli kolme ja puoli vuotta Englannissa ja Yhdysvalloissa Nokian tehtävissä.
Kantola väitteli tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1995 Nokian digitaalisen puhelinkeskuksen ohjelmiston suorituksen varmentamisesta. Kantolan DI-tutkinto oli Leningradin sähkötekniikan korkeakoulusta vuodelta 1981 ja hän oli suorittanut virallisen kielenkääntäjän tutkinnon (suomi–venäjä–suomi).
Kantola kuoli vuonna 2024 henkirikoksen uhrina kotonaan Vihdissä.[3]
Lähteet
- ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
- ↑ Lapinkangas, Jatta & Karvinen, Eevi: Vihdin veriteossa sai surmansa arvostettu professori (Lainaus: ”Iltalehden tietojen mukaan Vihdin veriteossa sai surmansa pitkän linjan asiantuntija, Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan emeritusprofessori Raimo Kantola, 69.”) Iltalehti. 28.8.2024. Viitattu 28.8.2024.
- ↑ Hakulinen, Juulia: Vihdissä professori-isänsä taposta epäiltyä nuorta miestä vaaditaan vangittavaksi (Lainaus: ”IS:n tietojen mukaan surmansa Vihdin Ojakkalassa sai emeritusprofessori Raimo Antero Kantola, joka teki merkittävän uran tietoliikennetekniikan ja tietoverkkojen tutkijana eri yliopistoissa.”) Ilta-Sanomat. 28.8.2024. Viitattu 28.8.2024.
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|