Rahamarkkinainstrumentit ovat lyhytaikaisia (enintään vuoden mittaisia), jälkimarkkinakelpoisia velkakirjoja. Niitä laskevat liikkeelle pankit, muut rahalaitokset, yritykset, kunnat ja valtio. Sijoittajia ovat suurista kertasijoituksista johtuen käytännössä vain ammattimaiset sijoittajat. Yksityishenkilöt sijoittavat rahamarkkinainstrumentteihin rahamarkkinarahastojen kautta.^[1] Kaupankäynti tapahtuu yleensä sijoittajien merkintöjen ja eräpäivinä tapahtuvien erääntymisten kautta. Sijoittajien väliset kaupat rahamarkkinainstrumenteilla ovat tuotteiden lyhyestä maturiteetista ja sijoitustarkoituksesta (yleensä kassanhallinta) johtuen harvinaisempia. Liikkeeseenlaskuja liikkeeseenlaskijan puolesta erityisesti yrityksille järjestävät pankit.

Rahamarkkinainstrumenteista käytetään eri nimityksiä liikkeellelaskijan eli velallisen mukaan:

• (pankkien) sijoitustodistukset
• yritystodistukset
• kuntatodistukset
• valtion velkasitoumukset.

Varsinaisia velkakirjoja ei yleensä tulosteta vaan omistukset säilytetään liikkeeseenlaskun järjestäneen pankin tietojärjestelmissä tai instrumentit ovat arvo-osuusmuotoisia.

Rahamarkkinainstrumentit ovat yleensä nollakuponkilainoja eli niille ei makseta erikseen korkoa, vaan velallinen maksaa eräpäivänä velkakirjan nimellisarvon. Nollakuponkilainan tuotto muodostuu diskonttaamalla velkakirjan edullisemman merkintähinnan ja eräpäivänä erääntyvän nimellisarvon erosta^[2]. Jos esimerkiksi vuoden päästä erääntyvä, 10 000 euron nimellisarvoinen velkakirja myydään tänään 9 500 eurolla, ja ostaja pitää velkakirjan eräpäivään saakka, hän saa 9 500 euron sijoitukselleen 5,26 prosentin tuoton.