Puolustusvoimien ylipäällikkö

Puolustusvoimien ylipäällikkö[1] johtaa Suomen puolustusvoimia. Ensimmäiseksi ylipäälliköksi tuli kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim sisällissodan alussa 1918. Ylipäällikkönä toiminut myös komensi joukkoja saman vuoden loppuun saakka.

Ylipäällikkyys siirtyi valtionpäämiehenä toimineelle valtionhoitajalle vuoden 1919 alusta ja saman vuoden heinäkuussa voimaan astuneen hallitusmuodon sekä vuodesta 2000 voimassa olevan perustuslain mukaan ylipäällikkönä toimii tasavallan presidentti. Hallitusmuodossa presidentillä oli mahdollisuus luovuttaa tehtävä toiselle henkilölle sodan aikana ja talvisodan sytyttyä 1939 presidentti Kyösti Kallio antoikin ylipäällikkyyden komentajalle, sotamarsalkka Mannerheimille, joten Kallio ei ollut enää ylipäällikkönä toimikautensa runsaan viimeisen vuoden ajan. Mannerheim jatkoi joukkoja komentavana ylipäällikkönä myös talvisodan jälkeisen Moskovan rauhan kaudella ja koko jatkosodan, jonka lopulla 1944 hänestä tuli presidentti. Näin ollen tasavallan presidenteistä Risto Ryti ei ollut ylipäällikkönä lainkaan. Kun Mannerheim luopui komentajuudesta Lapin sodan aikana vuoden 1945 alussa, tuolloin voidaan katsoa ylipäällikkyyden palautuneen muodollisestikin luovuttajainstituutiolle.

Perustuslain mukaan tasavallan presidentillä oli mahdollisuus valtioneuvoston esityksestä luovuttaa ylipäällikkyys toiselle Suomen kansalaiselle myös rauhan aikana, mutta vuonna 2012 voimaan tulleessa muutoksessa tästä tuli mahdollista ainoastaan poikkeusoloissa.[1] Tämä osaltaan kuvastaa ajattelutavan muutosta ylipäällikkyydestä, millä sitä on sidottu tiukemmin valtionpäämiehen instituutioon. Aiemmin ajateltiin, että tasavallan presidentti aina luovuttaisi sodan tai kriisin aikana tämän roolin ammattisotilaalle. Presidentti Mauno Koiviston kaudesta alkaen tasavallan presidentti pysyy lähtökohtaisesti ylipäällikkönä kaikissa olosuhteissa, ja tämän sodanjohtoa varten on rakennettu tarvittavia suojatiloja.[2]


Puolustusvoimien tunnus ja
ylipäällikkönä toimivan tasavallan presidentin lippu

Puolustusvoimien ylipäälliköt

henkilö s. kausi muu nimike kuin pv:n ylip. ~ v sotilasarvo ylipäällikkönä k.
Mannerheim, GustafGustaf Mannerheim 1867 1918 Suomen tasavallan joukkojen ylipäällikkö[3] (myös komensi joukkoja)
1919 valtionhoitajana Suomen armeijan ylipäällikkö
1939–1945 puolustusvoimain komentajana ja
1944–1946 tasavallan presidenttinä puolustusvoimain ylipäällikkö[4]
 7 kenraaliluutnantti > ratsuväenkenraali

sotamarsalkka > Suomen marsalkka

1951
Wilkman, Karl FredrikKarl Fredrik Wilkman 1876 1918 Suomen sotajoukkojen ylipäällikkö (myös komensi joukkoja)  0,21 kenraalimajuri 1947
Thesleff, Vilhelm AleksanderVilhelm Aleksander Thesleff 1880 1918 sota-asiaintoimituskunnan päällikkönä
Suomen sotajoukkojen ylipäällikkö (myös komensi joukkoja)
 0,38 kenraalimajuri 1941
Walden, RudolfRudolf Walden 1878 1918 sotaministerinä
Suomen sotajoukkojen ylipäällikkö (myös komensi joukkoja)
 0,04 eversti 1946
tasavallan presidentti 1919–1939 sotaväen ylipäällikkö[5]
1945 alkaen

Katso myös

Lähteet

  1. a b Suomen perustuslaki 128 § (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex
  2. Yle Areena: Amiraali Juhani Kaskealan haastattelu presidentti Mauno Koiviston kuoleman jälkeen 13.5.2017 YLE Areena. Viitattu 17.4.2022.
  3. Päiväkäsky N:o 1 (2.2.1918) Päiväkäskykokoelma 1918–1944, Kuva- ja dokumenttiarkistot, Erikoisaiheet, Mannerheim
  4. Laki valtioneuvoston ministeriöiden lukumäärästä ja yleisestä toimialasta annetun lain muuttamisesta 3 § Finlex
  5. Suomen hallitusmuoto 75 §, 76 § (Arkistoitu – Internet Archive) Finlex

Read other articles:

Resolusi 1485Dewan Keamanan PBBSahara Barat di Afrika BaratTanggal30 Mei 2003Sidang no.4.765KodeS/RES/1485 (Dokumen)TopikSituasi seputar Sahara BaratRingkasan hasil15 mendukungTidak ada menentangTidak ada abstainHasilDiadopsiKomposisi Dewan KeamananAnggota tetap Tiongkok Prancis Rusia Britania Raya Amerika SerikatAnggota tidak tetap Angola Bulgaria Chili Kamerun Spanyol Jerman Guinea Meksiko Pakistan Syria Re...

 

Samsung Galaxy Z Fold 2MerekSamsung GalaxyPembuatSamsung ElectronicsSeriSeri Samsung Galaxy ZJaringan2G, 3G, 4G, 4G LTE, 5GRilis pertama18 September 2020; 3 tahun lalu (2020-09-18)PendahuluSamsung Galaxy FoldTerkaitSamsung Galaxy S20Samsung Galaxy Note 20Samsung Galaxy Z FlipTipeFoldable phabletFaktor bentukFoldable slateDimensiUnfolded1.592 mm (62,7 in) H1.282 mm (50,5 in) W69 mm (2,7 in) D Folded1.592 mm (62,7 in) H68 mm (2,7 in) W168&#...

 

John Lawrence Ashbery Premio Pulitzer nel 1976 John Lawrence Ashbery (Rochester, 28 luglio 1927 – Hudson, 3 settembre 2017) è stato un poeta statunitense. Indice 1 Biografia 2 Raccolte poetiche 3 Note 4 Altri progetti 5 Collegamenti esterni Biografia Considerato il massimo esponente della scuola poetica newyorkese, svolge la propria opera artistica principalmente in un ambito meditativo, nel quale riesce a far confluire linguaggi e stili contemporanei, sovente derivati dal mondo dei mass-m...

Municipality in SlovakiaGiglovceMunicipalityGiglovceLocation of Giglovce in the Prešov RegionShow map of Prešov RegionGiglovceLocation of Giglovce in SlovakiaShow map of SlovakiaCoordinates: 49°00′N 21°44′E / 49.000°N 21.733°E / 49.000; 21.733Country SlovakiaRegionPrešovDistrictVranov nad TopľouFirst mentioned1408Area • Total4.02[2] km2 (1.55[2] sq mi)Elevation149[3] m (489[3] ft)Popu...

 

Questa voce sugli argomenti cestisti statunitensi e allenatori di pallacanestro statunitensi è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti dei progetti di riferimento 1, 2. C.M. Newton Nazionalità  Stati Uniti Altezza 188 cm Peso 86 kg Pallacanestro Ruolo Guardia / alaAllenatore Termine carriera 1951 - giocatore1989 - allenatore Hall of fame Naismith Hall of Fame (2000) Carriera Giovanili Fort Lauderdale High School19...

 

Time zone used in Oman UTC+04:00 time zone (blue) Time in Oman is given by Gulf Standard Time (GST) (UTC+04:00). Oman does not observe daylight saving time.[1] Current time for UTC+4 is 08:23 (refresh) References ^ http://www.timeanddate.com/time/zone/oman/muscat Time zone in Muscat, Oman vteTime in AsiaSovereign states Afghanistan Armenia Azerbaijan Bahrain Bangladesh Bhutan Brunei Cambodia China Cyprus East Timor (Timor-Leste) Egypt Georgia India Indonesia Iran Iraq Israel Japan Jor...

Gustavus Fox 1º Assistente segretario della marina statunitenseDurata mandato1º agosto 1861 –26 novembre 1866 Vice diGideon Welles PresidenteAbraham LincolnAndrew Johnson Predecessorecarica istituita SuccessoreWilliam Faxon Dati generaliPartito politicoIndipendente ProfessioneMilitare Firma Gustavus FoxNascitaSaugus, 13 giugno 1821 MorteLowell, 29 ottobre 1883 Cause della morteCause naturali Luogo di sepolturaCimitero di Rock Creek (Washington) Dati militariPaes...

 

This article is part of a series onAlternative medicine General information Alternative medicine History Terminology Alternative veterinary medicine Quackery (health fraud) Rise of modern medicine Pseudoscience Antiscience Skepticism Scientific Therapeutic nihilism Fringe medicine and science Acupressure Acupuncture Alkaline diet Anthroposophic medicine Apitherapy Applied kinesiology Aromatherapy Association for Research and Enlightenment Auriculotherapy Bates method Biological terrain asses...

 

这是西班牙语人名,首姓或父姓是「马杜罗」,次姓或母姓(母親的父姓)是「莫罗斯」。 尼古拉斯·馬杜羅Nicolás Maduro Moros 委内瑞拉总统现任就任日期2013年4月19日代理:2013年3月5日-2013年4月19日2019年-2023年,與胡安·瓜伊多爭位副总统豪尔赫·阿雷亚萨(英语:Jorge Arreaza)(2013-2016年)阿里斯托武洛·伊斯图里斯(英语:Aristóbulo Istúriz)(2016-2017年)塔雷克·埃尔·艾�...

此條目可参照英語維基百科相應條目来扩充。 (2021年5月6日)若您熟悉来源语言和主题,请协助参考外语维基百科扩充条目。请勿直接提交机械翻译,也不要翻译不可靠、低品质内容。依版权协议,译文需在编辑摘要注明来源,或于讨论页顶部标记{{Translated page}}标签。 约翰斯顿环礁Kalama Atoll 美國本土外小島嶼 Johnston Atoll 旗幟颂歌:《星條旗》The Star-Spangled Banner約翰斯頓環礁�...

 

Masaru YamadaYamada pada 2015Informasi pribadiNegaraJepangLahir14 Juni 1994 (umur 29)Toba, JepangSenjataÉpéeTanganPengguna tangan kanan Masaru Yamada (山田優, Yamada Masaru, lahir 14 Juni 1994)[1] adalah pemain anggar épée pengguna tangan kanan Jepang, juara Asia perorangan 2019, dan juara Olimpiade beregu 2021.[2] Pada tahun 2018, dia memenangkan medali emas pada ajang épée beregu putra pada Asian Games 2018 yang diadakan di Jakarta, Indonesia.[1] Empat ...

 

مرصد بارانال   إحداثيات 24°37′38″S 70°24′15″W / 24.627222222222°S 70.404166666667°W / -24.627222222222; -70.404166666667   معلومات عامة الدولة تشيلي  تاريخ الافتتاح الرسمي 1 أبريل 1999  التلسكوبات التلسكوبات مقراب المسح الفلكيالمقراب الكبير جداالجيل القادم من ماسح العبور  معلومات أخر�...

Selection of the Democratic Party nominee This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: 1944 Democratic Party presidential primaries – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2023) (Learn how and when to remove this message) 1944 Democratic Party presidential primaries ← 1940 March 14 t...

 

السموأل بن يحيى بن عباس   معلومات شخصية اسم الولادة السموأل بن يحيى المغربي الميلاد 1130 مفاس، المغرب الوفاة 1180 ممراغة، أذربيجان مواطنة الدولة العباسية اللقب السموأل المغربي العرق يهودي [1]  الديانة يهودية، الإسلام الحياة العملية المنطقة العالم الإسلامي (المغرب، أ...

 

الأدب البلغاري هو أدب كتبه البلغاريون أو المقيمون في بلغاريا أو كُتب باللغة البلغارية، وغالبًا ما تكون اللغة البلغارية هي السمة المميزة لهذا الأدب. يمكن القول إن الأدب البلغاري هو الأقدم بين الشعوب السلافية، إذ تعود جذوره إلى أواخر القرن التاسع وزمن سيميون الأول من الإمب...

38°02′44″N 23°52′14″E / 38.045666°N 23.870684°E / 38.045666; 23.870684 View from the hills View from the garden Rododafni castle (Greek: Καστέλλο της Ροδοδάφνης) is a palace in Penteli, Greece. It is located on the Lord Byron street (Greek: οδού Λόρδου Βύρωνος) on the slope of mount Pentelicus. It was intended as a summer residence for Sophie de Marbois-Lebrun, Duchess of Plaisance and is designed in a neo-gothical styl...

 

Disambiguazione – Se stai cercando altre località italiane con lo stesso nome, vedi Mezzano. Mezzanocomune Mezzano – VedutaMezzano visto dai prati Solivi, a nord del paese LocalizzazioneStato Italia Regione Trentino-Alto Adige Provincia Trento AmministrazioneSindacoGiampiero Zugliani (lista civica) dal 22-9-2020 TerritorioCoordinate46°09′14.15″N 11°48′31.54″E46°09′14.15″N, 11°48′31.54″E (Mezzano) Altitudine640 m s.l.m. Superficie...

 

Austrian archduke and general; third son of Leopold II Archduke Charles of Austria redirects here. For other uses, see Archduke Charles of Austria (disambiguation). Archduke CharlesDuke of TeschenPortrait by Anton EinsleBornCharles Louis John Joseph Laurentius5 September 1771Florence, Grand Duchy of TuscanyDied30 April 1847(1847-04-30) (aged 75)Vienna, Austrian EmpireBurialImperial Crypt, ViennaSpouse Henrietta of Nassau-Weilburg ​ ​(m. 1815; died 18...

Belgian poet (1855–1916) Émile VerhaerenPortrait of Verhaeren by Théo van RysselbergheBorn(1855-05-21)21 May 1855Sint-Amands, BelgiumDied27 November 1916(1916-11-27) (aged 61)Rouen, FranceNationalityBelgianEducationCollege of Saint Barbara, GhentAlma materCatholic University of LouvainOccupation(s)Poet, writer, art criticKnown forSymbolismNotable workLes villes tentaculaires, 1895Signature Émile Verhaeren in 1910 Émile Adolphe Gustave Verhaeren (Dutch: [vərˈɦaːrə...

 

هذه المقالة بحاجة لصندوق معلومات. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة صندوق معلومات مخصص إليها. الاستثمار الأجنبي هو امتلاك إحدى المؤسسات أو أحد الأفراد في دولة ما لأصول مؤسسات تعمل في دولة أخرى.[1] أنواع الاستثمار الأجنبي 1- الاستثمار المباشر. 2- الاستثمار بامتلاك ال�...