Porin Työväenyhdistys

Porin Työväenyhdistys on vuonna 1887 perustettu Suomen neljänneksi vanhin työväenyhdistys, joka nykyään on yksi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen kuuluvan Porin sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön jäsenyhdistyksistä. Porin Työväenyhdistyksen puheenjohtaja on Rauno Vesivalo ja jäseniä sillä on noin 350 [1] Yhdistyksen toimitilat ovat Porin kauppatorin laidalla Nortamonkadulla.[2]

Historiaa

Porin Työväenyhdistyksen perustivat maaliskuussa 1887 myös sanomalehtimiehenä tunnettu opettaja Matti Kauppinen sekä kansakoulunopettaja Viktor Lehtonen.[3] Se toimi aluksi porvarillisen wrightiläisen työväenliikkeen oppien mukaisesti, eikä harvoilla jäseninä olleilla työläisillä juurikaan ollut mahdollisuuksia vaikuttaa yhdistyksen asioihin. 1890-luvun aikana sosialistiset aatteet alkoivat kuitenkin valtaamaan alaa Suomen työväenyhdistyksissä. Porissa sitä edusti muun muassa työväenyhdistykseen puolisonsa Ellenin kanssa vuonna 1898 liittynyt suutari Yrjö Mäkelin, joka muutaman muun työläisaktiivin kanssa perusti yhdistyksen sisälle "Luuta"-nimisen salaseuran. Sen tarkoituksena oli kaapata työväenyhdistyksen johtopaikat porvareilta työläisten haltuun ja samalla muuttaa yhdistyksen linja sosialistiseksi. "Luudassa" oli hieman yli 20 jäsentä, jotka onnistuivatkin maaliskuussa 1899 valitsemaan Mäkelinin Porin Työväenyhdistyksen edustajaksi SDP:n edeltäjän Suomen Työväenpuolueen perustavaan kokoukseen, joka järjestettiin saman vuoden heinäkuussa Turussa.[4]

Kokouksen jälkeen Mäkelin ryhtyi ajamaan Porin Työväenyhdistyksen liittymistä vastaperustettuun Työväenpuolueeseen. Hänet erotettiin kuitenkin yhdistyksestä vielä vuoden 1899 puolella ja yhdistys jäi näin edelleen porvarien johdettavaksi. Porin Työväenyhdistyksen kiistat heijastuivat myös valtakunnalliselle tasolle, kun Suomen Työväenpuolueen ensimmäinen puheenjohtaja Nils Robert af Ursin erosi tehtävästään tammikuussa 1900. Syynä oli, ettei puoluehallitus Ursinin tahdosta huolimatta puuttunut yhdistyksen sisäisiin riitoihin, eikä niitä myöskään käsitelty puolueen sanomalehdissä.[4] Vuonna 1902 Porin Työväenyhdistyksen jäseneksi onnistui pääsemään toinen innokas sosialisti Eetu Salin ja vuotta myöhemmin porvarit lopulta syrjäytettiin sen johdosta, kun huhtikuussa johtokuntaan oli valittu kuusi työväenaatteen kannattajaa. Yhdistys liittyi Suomen Työväenpuolueen jäseneksi elokuussa 1903 Forssan puoluekokouksessa.[5]

Ensimmäiset alajaostot Porin Työväenyhdistys perusti vuonna 1896 Pihlavaan, Reposaarelle, Luvialle, Ulvilaan ja Eurajoelle. Sortokausien vuoksi uusia yhdistyksiä oli mahdollista perustaa vain jo toimivien työväenyhdistysten kautta ja vuoteen 1909 mennessä Porin Työväenyhdistyksen piiriin syntyikin kaikkiaan 62 paikallista työväenyhdistystä. Porin sosialidemokraattinen naisosasto perustettiin 1904, jolloin se alkoi toimimaan työväenyhdistykseen kuuluneen palvelijattarien ammattiosaston alaosastona. Sisällissodan jälkeisen poliittisen ilmapiirin oikeistolaistuminen johdosta Porin Työväenyhdistyksen jäsenmäärä laski niin, että pienimmillään jäseniä oli 1930-luvulla vain 65. Uuteen nousuun se lähti taas toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina.[5]

Porin Työväenyhdistyksen soittokunta 1920-luvulla.

Työväenyhdistyksen toimintaa

Työväenyhdistyksen rakentama Porin työväentalo valmistui kaupungin keskustaan vuonna 1893, mutta se purettiin 80 vuotta myöhemmin ja tilalle rakennettiin asuinkerrostalo.[6] Vuonna 1906 Porin Työväenyhdistys alkoi julkaista omaa sanomalehteä, jonka nimeksi tuli Sosialidemokraatti. Lehti lakkasi ilmestymästä sisällissodan jälkeen, mutta se perustettiin uudelleen vuonna 1919 nimellä Uusi Aika.[5] Lehteä julkaisi aluksi Osuuskunta Kehitys, jonka perillisen Kehityksen Kirjapainon liiketoiminta myytiin ulkopuolisille vuonna 2011. Uusi Aika kuitenkin ilmestyy edelleen.[7]

Porin Työväenyhdistyksen perustamisvuonna 1887 aloittivat toimintansa yhdistykseVille Viljanenn torvisoittokunta, sekakuoro sekä näytelmäseura, joka erotettiin itsenäiseksi ammattiteatteriksi vuonna 1909. Näin syntynyt Porin Työväen Teatteri puolestaan yhdistyi vuonna 1930 Porin Näyttämön kanssa nykyäänkin toimivaksi Porin Teatteriksi. Työväenyhdistyksen valistustoiminnasta taas sai alkunsa toukokuussa 1917 perustettu Porin työväenopisto,[5] joka nykyään tunnetaan nimellä Porin seudun kansalaisopisto.[8]

Lähteet

  1. Porin Työväenyhdistys ry Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry. Viitattu 25.7.2015.
  2. Työväenyhdistyksen toimitilat Nortamonkadulla Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry. Viitattu 25.7.2015.
  3. Saarinen, Juhani: Porin historia III. 1809–1939, s. 540. Porin kaupunki, 1972.
  4. a b Tanni, Sanna: Kisällistä työväen herättäjäksi – Yrjö Mäkelinin Tampereen aika nuoruusvuosista suurlakkoon, s. 16–17. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio
  5. a b c d Historia Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry. Viitattu 25.7.2015.
  6. Viljanen, Ville: Purettu Pori, s. 69. Ville Viljanen (omakustanne) 2010. ISBN 978-952-92-4792-9.
  7. Entiseen Kehityksen Kirjapainotaloon haetaan laajennuslupaa 8.6.2012. Uusi Aika. Viitattu 26.7.2015.
  8. Kansalaisopisto Ulvilan kaupunki. Viitattu 26.7.2015.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Halaman ini memuat daftar laut di Indonesia. Daftar ini tidak dimaksudkan sebagai suatu daftar yang lengkap atau selalu terbarui. Jika Anda melihat artikel yang seharusnya tercantum di sini, silakan sunting halaman ini dan tambahkan pranala ke artikel tersebut. Gunakan perubahan terkait untuk melihat perubahan terbaru dari artikel-artikel yang tercantum pada halaman ini. Samudera Indonesia Laut Jawa Laut Flores Laut Sawu Laut Timor Laut Sulawesi Laut Maluku Laut Seram Laut Banda Laut Arafura ...

 

1999 poetry collection by Carol Ann Duffy The World's Wife AuthorCarol Ann DuffyCountryUnited KingdomLanguageEnglishGenrePoetryPublisherAnvil Press PoetryPublication date1999ISBN9780571199952Preceded byMeeting Midnight Followed byTime's Tidings: Greeting the 21st Century  The World's Wife is a collection of poetry by Carol Ann Duffy, originally published in the UK in 1999 by both Picador[1] and Anvil Press Poetry[2] and later published in the United States ...

 

Saut en hauteur Mariya Lasitskene, championne olympique en titre. Caractéristiques Catégorie Sauts Genre M/F Surface Piste extérieure et couverte Apparition JO Hommes : 1896Femmes : 1928 Records masculins Record du monde 2,45 m : Javier Sotomayor (1993) Record du monde en salle 2,43 m : Javier Sotomayor (1989) Record olympique 2,39 m : Charles Austin (1996) Records féminins Record du monde 2,09 m : Stefka Kostadinova (1987) Record du mond...

System to collect and analyze data on significant earthquakes Logo of the ANSS The Advanced National Seismic System (ANSS) is a collaboration of the U.S. Geological Survey (USGS) and regional, state, and academic partners that collects and analyzes data on significant earthquakes to provide near real-time (generally within 10 to 30 minutes[1]) information to emergency responders and officials, the news media, and the public.[2] Such information is used to anticipate the likely...

 

إرنست لودفيغ كيرشنر (بالألمانية: Ernst Ludwig Kirchner)‏    معلومات شخصية الميلاد 6 مايو 1880 [1][2][3][4][5][6][7]  أشافنبورغ[8][9]  الوفاة 15 يونيو 1938 (58 سنة) [10][11][2][3][4][6][12]  سبب الوفاة إصابة بعيار ناري  مواطنة الرا...

 

AkuntansiKonsep dasarAkuntan · Pembukuan · Neraca percobaan · Buku besar · Debit dan kredit · Harga pokok · Pembukuan berpasangan · Standar praktik · Basis kas dan akrual · PABU / IFRSBidang akuntansiBiaya · Dana · Forensik · Keuangan · Manajemen · PajakLaporan keuanganNeraca · Laba rugi · Perubahan ekuitas · ...

Signature du traité de Tianjin (gravure de 1860). Pour les articles homonymes, voir Traité de Tien-Tsin. Le traité de Tientsin, ou traité de Tianjin (chinois simplifié : 天津条约 ; chinois traditionnel : 天津條約 ; pinyin : tiānjīn tiáoyuē), est un traité de paix qui fut signé le 26 juin 1858, clôturant la première phase de la seconde guerre de l'opium (1856-1860). Le Second Empire français, le Royaume-Uni, l'Empire russe et les États-Un...

 

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды�...

 

American artist Sheila MarbainBornSheila Oline1927 (1927)London, EnglandDied2008 (aged 80–81)Brooklyn, New YorkKnown forPrintmakerSpouseAry MarbainChildren1 Sheila Marbain (1927–2008) was a master printmaker known for establishing Maurel Studios, and for her collaborative works with Pop artists. Biography Marbain nee Oline was born in London, England. In 1939 her family immigrated to the United States. There she married fellow artist Ary Marbain, with whom she had one c...

1961 composition by Krzysztof Penderecki Threnody to the Victims of Hiroshimaby Krzysztof PendereckiAtomic cloud over Hiroshima, 1945Native nameTren pamięci ofiar HiroszimyFull titlePolish: Tren pamięci ofiar Hiroszimy na 52 instrumenty smyczkowe (Threnody to the Victims of Hiroshima for 52 string instruments)Year1961 (1961)PeriodContemporary, postmodernismGenreSonorism, avant-gardeStyleThrenodyFormOrchestral pieceDedicationVictims and Hibakusha of the atomic bombing of HiroshimaPublis...

 

Pour les articles homonymes, voir Arlington Heights et Arlington. Cet article est une ébauche concernant Los Angeles. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Arlington HeightsGéographiePays  États-UnisÉtat CalifornieComté comté de Los AngelesCharter city Los AngelesCoordonnées 34° 02′ 32″ N, 118° 19′ 08″ OFonctionnementStatut District ou quartier de Los...

 

  关于与「內閣總理大臣」標題相近或相同的条目页,請見「內閣總理大臣 (消歧義)」。 日本國內閣總理大臣內閣總理大臣紋章現任岸田文雄自2021年10月4日在任尊称總理、總理大臣、首相、阁下官邸總理大臣官邸提名者國會全體議員選出任命者天皇任期四年,無連任限制[註 1]設立法源日本國憲法先前职位太政大臣(太政官)首任伊藤博文设立1885年12月22日,...

يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (يونيو 2019) الحدثكأس المملكة المتحدة 1946–47 نادي أبردين نادي هيبرنيان 2 1 التاريخ19 أبريل 1947  الملعبهامبدن بارك  ال�...

 

Mallet percussion instrument This article is about the musical instrument. For other uses, see Glockenspiel (disambiguation). GlockenspielA glockenspiel made by MalletechPercussion instrumentOther namesConcert bellsorchestral bellscarillonClassification Keyboard percussionHornbostel–Sachs classification111.222(Sets of percussion plaques)Playing range Related instruments Xylophonesong bellskeyboard glockenspiel Sound of a glockenspiel Problems playing this file? See media help. The glockensp...

 

Gedung Toyo Bunko sejak tahun 2011 Tōyō Bunko (東洋文庫code: ja is deprecated ), atau Perpustakaan Oriental, adalah perpustakaan kajian Asia terbesar di Jepang dan salah satu dari lima perpustakaan terbesar di dunia, yang berlokasi di Tokyo. Perpustakaan ini juga berfungsi sebagai lembaga penelitian yang didedikasikan untuk mempelajari sejarah dan budaya Asia. Perpustakaan ini telah banyak berkontribusi pada pengembangan Studi Asia melalui akuisisi buku dan bahan sumber lainnya serta pu...

Chapter of the New Testament This article is about the chapter of the Gospel of Mark. For other uses, see Mark 1 (disambiguation). Mark 1← Matthew 28Mark 2 →Mark 1:1–5 (Latin) in Codex Gigas (13th century).BookGospel of MarkCategoryGospelChristian Bible partNew TestamentOrder in the Christian part2 Gospel of Mark Chapters Mark 1 Mark 2 Mark 3 Mark 4 Mark 5 Mark 6 Mark 7 Mark 8 Mark 9 Mark 10 Mark 11 Mark 12 Mark 13 Mark 14 Mark 15 Mark 16 Mark 1 is the first chapter of the Gos...

 

American politician (born 1936) For other people named Gary Hart, see Gary Hart (disambiguation). Gary HartHart in 2019United States Special Envoy for Northern IrelandIn officeOctober 21, 2014 – January 20, 2017PresidentBarack ObamaPreceded byDeclan Kelly (2011)Succeeded byMick Mulvaney (2020)Vice Chair of the Homeland Security Advisory CouncilIn officeJune 5, 2009 – February 8, 2011PresidentBarack ObamaPreceded byJames SchlesingerSucceeded byBill BrattonUnited States Se...

 

82nd Prime Minister of France This article includes a list of references, related reading, or external links, but its sources remain unclear because it lacks inline citations. Please help improve this article by introducing more precise citations. (July 2016) (Learn how and when to remove this message) Jacques Chaban-DelmasPrime Minister of FranceIn office20 June 1969 – 5 July 1972PresidentGeorges PompidouPreceded byMaurice Couve de MurvilleSucceeded byPierre MessmerPresident of th...

NGC 675 La galaxie spirale NGC 675 Données d’observation(Époque J2000.0) Constellation Bélier Ascension droite (α) 01h 49m 08,6s[1] Déclinaison (δ) 13° 03′ 36″ [1] Magnitude apparente (V) 14,4 [2] 15,3 dans la Bande B [2] Brillance de surface 13,41 mag/am2[2] Dimensions apparentes (V) 1,0′ × 0,4′[2] Décalage vers le rouge +0,017022 ± 0,000007[1] Angle de position 99°[2] Localisation dans la constellation : Bélier Astrométrie Vitess...

 

American hidden-camera reality show This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Punk'd – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2012) (Learn how and when to remove this message) Punk'd2003 title cardCreated by Ashton Kutcher Jason Goldberg Starring Ashton Kutcher (2003–2007)Celebrity guest ho...