Tämä artikkeli tai sen osa sisältää päällekkäistä tietoa artikkelin Väestönsuoja kanssa. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla.
Pommisuoja tarkoittaa erilaisilta uhilta, kuten lentopommituksilta suojautumiseen käytettävää tilaa. Nimi on käytössä puhekielessä, jolloin useimmiten tarkoitetaankin virallisesti väestönsuojaksi rakennettuja tiloja, koska niillä varaudutaan nykyään muihinkin uhkakuviin kuin lentopommituksiin. Pommisuojia ryhdyttiin rakentamaan esimerkiksi helsinkiläistenkerrostalojenkellaritiloihin 1930-luvun lopussa juuri ennen talvisotaa. Käytännössä ne olivat usein vain parruilla vahvistettuja kellareita eivätkä monetkaan olisi kestäneet täysosumaa. Monesti niiden antama suoja saattoi olla kyseenalainen, sillä esimerkiksi liittoutuneidentoisen maailmansodan aikana Saksaan suorittamissa lentopommituksissa pommisuojista tuli varsinaisia kuolemanloukkuja. Dresdenin ja Hampurin pommituksissa ihmiset yksinkertaisesti tukehtuivat pommisuojiin palopommien aiheuttaman tulimyrskyn kulutettua kaiken hapen.lähde? Nykyisentyyppisiä suojausjärjestelmiä esimerkiksi radioaktiivista laskeumaa vastaan ei ollut. Vuodesta 1958 lähtien ryhdyttiin Suomessa rakentamaan varsinaisia väestönsuojia.
Pommisuojia
Korkeavuorenkadun pommisuoja Helsingissä.
Shanghain kuuluisat pommisuojat toisen maailmansodan ajalta.