Polkowicen piirikunnan työttömyysaste oli vuoden 2018 lopussa 4,3 prosenttia.[1]
Vuoden 2019 lopussa Polkowicen piirikunnassa arvioitiin olevan 63 065 asukasta, joista 50,6 prosenttia naispuolisia ja 49,4 prosenttia miespuolisia.[1]Puolan väestönlaskennassa 2011 väkiluvun laskettiin olevan 62 977 ja sen ennakoidaan vuoteen 2050 mennessä pienenevän 57 987 asukkaaseen.[1][3] Alle 18-vuotiaiden arvioitiin vuoden 2019 lopussa muodostaneen 19,2 prosenttia piirikunnan väestöstä, työikäisten 62 prosenttia ja eläkeikäisten 18,8 prosenttia väestön keski-iän ollessa 40,2 vuotta. Elävänä syntyneiden määrä oli vuonna 2019 yhteensä 604 lasta.[1] Väestönlaskennassa 2011 puolalaisten lisäksi ainoa vähintään prosentin väestöstä muodostava ryhmä olivat lemkot, joita oli yhteensä 1 004 eli 1,6 prosenttia piirikunnan koko väestöstä.[3]
↑Territorial units (Territorial units layout-pudotusvalikosta valittaessa vaihtoehto "Administrative units", sitten alle avautuvasta luettelosta kohta "Dolnośląskie") Puolan tilastokeskus. Viitattu 7.10.2020. (puolaksi, englanniksi)