Pohjois-Amerikan laatta on mannerlaatta, joka kattaa Pohjois-Amerikan, Grönlannin, Kuuban, Bahamasaaret, Aasian äärimmäisen koilliskärjen, sekä osan Islannista ja Azoreista. Se on pinta-alaltaan 75 900 000 km², ja on Tyynenmeren laatan jälkeen suurin tektoninen laatta.^[1]

Pohjois-Amerikan laattaan kuuluu sekä mannerta että merenpohjaa. Laatan keskellä on massiivinen kratoni, jonka tunnetuin ja suurin osa on Kanadan kilpi. Laatan reuna-alueet, etenkin Pohjois-Amerikan länsirannikolla, koostuvat kratonin ympärille kertyneestä nuoremmasta kallioperästä.

Laaatta ulottuu idässä Atlantin keskiselänteelle asti, missä se kohtaa Euraasian ja Afrikan laatat. Lännessä se käsittää Siperian itäisimmän kolkan Tšerskivuoristoon asti. Muita naapureita ovat lännessä pienet Juan de Fucan laatta ja Kookossaaren laatta, sekä etelässä Karibian laatta.

Tektonisten laattojen saumakohdissa esiintyy usein tulivuoritoimintaa ja maanjäristyksiä. Etenkin Kaliforniassa, missä Tyynenmeren laatta ja Pohjois-Amerikan laatta kohtaavat, esiintyy runsaasti maanjäristyksiä.

Pohjois-Amerikan laatan alla on joitain kuumia pisteitä, joista merkittävin on Yellowstonen kaldera.

Pohjois-Amerikan laatta liikkuu osapuilleen lounaaseen poispäin Atlantin keskiselänteeltä, noin 2,3 cm/vuosi. Samaan aikaan viereinen Tyynenmeren laatta liikkuu luoteeseen 7-11 cm/vuosi.^[2] Tätä liikettä ajavat voimat tunnetaan huonosti; vuonna 2007 julkaistu tutkimus esittää, että laatan liike johtuisi sen alla vaipassa esiintyvästä konvektiosta.^[3]