Pisararata

Pisararata
Perustiedot
Reitti PasilaHakaniemikeskustaTöölö–Pasila
Rakennuskustannus 956 milj. euroa (vuoden 2020 hintatasossa)
Tekniset tiedot
Pituus 8,0 km
Raiteiden lkm 2
Raideleveys 1 524 mm
Sähköistys 25 kV 50 Hz

Pisararata (ruots. Centrumslingan) on Helsingin keskustaan suunniteltu maan alla kulkeva paikallisliikenteen rataosuus, jolla purettaisiin päärautatieaseman ruuhkaa. Hanke on saanut nimensä suunnitellun radan muodosta. Pasilasta tuleva rata sukeltaisi maan alle Alppipuistossa ja Eläintarhassa. Maanalainen rataosuus kulkisi Hakaniemen, keskustan ja Töölön kautta takaisin Pasilaan muodostaen pisaran muotoisen lenkin.

Rakentamisen syyt ja kustannusarvio

Nykyisin Pasilan ja päärautatieaseman välille ei ruuhka-aikaan mahdu juurikaan uusia junavuoroja. Pisara mahdollistaa junien läpiajon Helsingin keskustan ali, mikä lisää merkittävästi junaliikenteen kapasiteettia ja toimintavarmuutta. Toteutuessaan Pisararata tarkoittaa sitä, että osa Helsingin seudun lähijunista (nykyiset K, P, I, A) siirtyy uudelle raideosuudelle Pasilan eteläpuolella.[1]

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 956 miljoonaa euroa vuoden 2020 hintatasossa.[1]

Linjaus ja asemat

Helsingin kantakaupungin alla kulkeva kaksiraiteinen raideyhteys olisi 8 kilometrin pituinen, josta tunneliosuus on noin 6 kilometriä.[2] Lenkki liittäisi toisiinsa Espoon ja Vantaankosken sekä Keravan suunnan radat. Pisararata toisi matkustajat keskustaan asti ja vaihtojen määrä vähenisi, kun junat pysähtyisivät myös Hakaniemessä ja Töölössä. Vaikka reitti on hieman nykyistä suoraa reittiä pidempi, niin matka-aika ydinkeskustaan pysyisi suunnilleen samana, sillä tunnelissa junien nopeudet olisivat suuremmat kuin nykyisellä ratapihalla.

Hakaniemen rautatieasema tulisi metroaseman yhteyteen. Keskustan asema tulisi kauppakeskus Forumin kulmalle ja Töölön rautatieasema on suunniteltu Töölöntorin lähelle. Keskustassa ja erityisesti Hakaniemessä olisi mahdollisuus vaihtoon metrolinjalle. Töölössä olisi mahdollisesti myös vaihtomahdollisuus Töölön metrolinjalle.

Tarkastellut vaihtoehdot

Yleissuunnittelussa ja YVAssa tutkittiin kolmea hankevaihtoehtoa. Vaihtoehdossa 1 tunneleiden suuaukot ovat Eläintarhan kentän ja Linnanmäen kohdalla, ja uudet maanalaiset asemat tulevat Töölöön, Keskustaan ja Hakaniemeen. Vaihtoehdoissa 2 ja 3 tunneleiden suuaukot ovat Eläintarhan kohdalla ja Hakamäentien pohjoispuolella. Vaihtoehdossa 2 uudet maanalaiset asemat tulevat Töölöön, Keskustaan, Hakaniemeen ja Pasilaan. Vaihtoehdossa 3 on lisäksi asema Alppilassa.

Yleissuunnittelussa suunniteltiin vaihtoehtojen toiminnalliset ratkaisut, kuten asemien ja ratatunneleiden sijainti sekä kulkuyhteydet ja arvioitiin rakentamiskustannukset. Väylävirasto hyväksyi Pisararadan yleissuunnitelman vuonna 2012. Jatkosuunnittelun pohjaksi valittiin linjausvaihtoehto 1, jossa tunneliosuus alkaa Pasilan aseman eteläpuolelta Eläintarhan ja Alppipuiston kohdalta. Valittu linjaus todettiin taloudellisesti ja teknisesti parhaaksi vaihtoehdoksi.[3]

Vauhtitien silta

Pisararata kulkisi lähes kokonaan maan alla, joten muutokset kaupunkikuvaan ovat hyvin paikallisia. Näkyvimmät osat sijaitsisivat Pasilassa ennen kuin rata sukeltaa tunneliin Alppipuiston länsireunassa ja Eläintarhan kohdalla. Mikäli Pisararata toteutuu, Vauhtitien ylitse rakennetaan ratasilta.[4]

Pisararadan suunnittelussa järjestettiin 19. marraskuuta 2012 – 8. maaliskuuta 2013 suunnittelukilpailu koskien Vauhtitien ylitse rakennettavaa siltaa ja sen lähialuetta. Ratasillan ja sen aiheuttamien muutosten sovittamisella ympäristöön oli kilpailussa erityinen painoarvo. Mukaan kutsuttiin neljä eri suunnitteluryhmää. Tuomaristo päätti yksimielisesti valita voittajaksi Pöyry Finland Oy:n työryhmän kilpailuehdotuksen ”Chicaner”.[5][6]

Suunnittelutilanne

Väylävirasto ja Helsingin kaupunki teettivät Pisararadan yleissuunnitelman (Arkistoitu – Internet Archive) ja ympäristövaikutusten arvioinnin. Tämän myötä saatiin tietoa hankkeen vaihtoehdoista, ympäristövaikutuksista ja kustannuksista, jotka toimivat suunnittelutyön pohja-aineistona. Väylävirasto hyväksyi Pisararadan yleissuunnitelman vuonna 2012. Jatkosuunnittelun pohjaksi valittiin linjausvaihtoehto, jossa tunneliosuus alkaa Pasilan aseman eteläpuolelta Eläintarhan ja Alppipuiston kohdalta. Valittu linjaus todettiin taloudellisesti ja teknisesti parhaaksi vaihtoehdoksi.[7]

Helmikuussa 2015 Pisararadan rakentamispäätös lykkääntyi pitkällisen julkisen keskustelun jälkeen, kun Stubbin hallitus ei päässyt yksimielisyyteen hankkeen eteenpäin viemisestä. Rataa voimakkaasti puolustanut valtiovarainministeri Antti Rinne ilmaisi pettymyksensä päätökseen.[8] Myös helsinkiläispäättäjät katsoivat valtion pettäneen lupauksensa radan rakentamisesta.[9][10] Hankkeen kaatumisen on arvioitu rikkoneen valtion ja Helsingin välistä sopimusta ja johtavan mahdollisesti jopa valtion korvausvelvollisuuteen.[11][12] Pääministeri Alexander Stubb kuitenkin vakuutti hankkeen etenevän ja ilmoitti samalla hallituksen päättäneen hakea Pisararadalle Euroopan unionin liikennehankkeille suunnattua TEN-T-tukea.[13] Tuen saannin mahdollisuuksien kuitenkin katsottiin pienentyneen, koska rakentamispäätöstä ei tehty.[11]

Helsingin kaupunki jatkaa hankkeen valmistelua kaavoituksen osalta.[9] Kaupunginvaltuusto hyväksyi radan asemakaavan kesäkuussa 2015.[14] Pisararata oli myös Helsingin seudun liikenteen (HSL) mielestä tärkein seudulle suunnitelluista liikennehankkeista.[15]

Kapasiteettiselvitys 2022

Väyläviraston vuonna 2022 julkaiseman selvityksen mukaan Pisararataa ei tarvitakaan, koska hanke voidaan korvata uusimalla paikallisjunakalusto ja parantamalla junien kulunvalvontaa. Myös yksittäisiä vaihde- ja geometriamuutoksia tarvitaan päärautatieaseman ja Pasilan rautatiealueella.[16] Väyläviraston selvityksessä tarkasteltiin tilannetta, jossa lentorata, Riihimäki–Tampere-välin uusi oikorata ja Turun tunnin juna on toteutettu.[17]

Kritiikki

Pisararataa on pidetty turhana hankkeena ja on sanottu, että kannattavan hankkeen kustannus-hyötysuhteen olisi oltava 1,5–1,7, kun Pisararadalla se olisi vain 0,5.[18] Väylävirasto teettämän laskelman alhainen hyöty–kustannus-suhde aiheutti hämmennystä ja sen todenmukaisuutta on julkisuudessa epäilty.[15][12] HSL:n tilaaman selvityksen mukaan Pisararadan rakentaminen työllistäisi 10 000 henkilötyövuoden verran ja toisi 1,5 miljardin euron tuotoksen investoinnille. Tämän lisäksi vielä suurempia hyötyjä saataisiin radan käyttöönoton jälkeen muun muassa lisääntyneen asuntotuotannon kautta.[19]

Mediassa on epäilty, että Helsingin kaupunki haluaa metron sijaan pisararadan, koska se tulee sille edullisemmaksi. Kaupunki joutuisi maksaisi metrosta 70 prosenttia valtion osuuden ollessa 30 prosenttia, kun taas Pisara-radasta kaupunki maksaisi 30 prosenttia ja valtio 70 prosenttia.[20][21] Valtio maksaa pisararadasta enemmän, koska sen on katsottu hyödyttävän koko maata. Taustalla on se, että Helsingin ratapihan tukkoisuudesta johtuvat ongelmat heijastuvat myös kaukojunaliikenteeseen.[22][23]

Katso myös

Lähteet

  1. a b Pisararata 31.12.2012. Liikennevirasto. Arkistoitu 12.9.2015. Viitattu 3.3.2015.
  2. Pisararata 13.2.2013. Liikennevirasto. Arkistoitu 2.3.2013. Viitattu 13.2.2013.
  3. Yleissuunnitelman hyväksymispäätös 2/2012 (pdf 1,7 MB) (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Pisararadan uutiskirje 12.12.2012. Liikennevirasto. Viitattu 31.12.2012.[vanhentunut linkki]
  5. Vauhtitien siltakilpailu ratkesi – Chicaner teki vaikutuksen 11.6.2013. Liikennevirasto. Arkistoitu 12.9.2015. Viitattu 12.8.2013.
  6. Liikennevirasto järjestää kilpailun sillan suunnittelusta Pisararadalle 30.10.2012. Rakennuslehti. Viitattu 31.12.2012.
  7. Tietoa Pisararadasta 31.12.2012. Liikennevirasto. Arkistoitu 24.2.2015. Viitattu 31.12.2012.
  8. Pisararataa ei tule – ainakaan nyt Yle Uutiset. 24.2.2015. Viitattu 24.2.2015.
  9. a b Sinnemäki: Näyttää, että hallitus petti pääkaupunkiseudun Yle Uutiset. 24.2.2015. Viitattu 24.2.2015.
  10. Helsinki menetti uskonsa valtioon – "Tässä tuli särö kaupungin ja valtion suhteisiin" Helsingin Sanomat. 26.2.2015. Arkistoitu 26.2.2015. Viitattu 26.2.2015.
  11. a b Valtio voi joutua korvaamaan Pisararadan kustannukset Helsingille Yle Uutiset. 2.3.2015. Viitattu 3.3.2015.
  12. a b Poliittinen draama nimeltä Pisararata – näin Rinne runttasi ja näin kokoomuksen pasmat sekosivat Helsingin Sanomat. 8.3.2015. Arkistoitu 9.3.2015. Viitattu 9.3.2015.
  13. Keskustalaiset tyytyväisiä Pisararadan siirtymiseen – pääministeri vakuuttaa hankkeen etenevän Yle Uutiset. 24.2.2015. Viitattu 24.2.2015.
  14. Pisararadan asemakaava hyväksyttiin, rahoitus yhä jäissä Yle Uutiset. 18.6.2015. Viitattu 18.6.2015.
  15. a b Joonas Laitinen: Helsingin seutu haluaa yhä Pisararadan Helsingin Sanomat. 9.3.2015. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 9.3.2015.
  16. Helsinki–Pasila kapasiteettiselvitys / Väliraportti, tiivistelmä 6/2022 (PDF) (s. 31) 2022. Väylävirasto. Viitattu 18.6.2022.
  17. Valtanen, Tero: Yllätyskäänne: Helsingin alle suunniteltua jättimäistä junatunnelia "Pisararataa" ei välttämättä tarvitakaan Yle Uutiset. 16.6.2022. Viitattu 18.6.2022.
  18. http://www.talouselama.fi/Tebatti/kysymykset/pisararata+on+turha+hanke/a2287988 (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. Terveisiä hallitusneuvotteluihin: Pisararata toisi kymmeniä tuhansia työpaikkoja maakuntiin 8.5.2015. Yle Uutiset. Viitattu 8.5.2015.
  20. http://summa.talentum.fi/article/te/4-2015/129570 (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. http://www.talouselama.fi/Tebatti/kysymykset/helsinkia+himottaa+pisarassa+valtion+rahoitus/a2293371 (Arkistoitu – Internet Archive)
  22. Keskustan kaihtama Pisararata on koko valtakunnan hanke Helsingin Sanomat. 15.11.2014. Arkistoitu 26.2.2015. Viitattu 24.2.2015.
  23. Pekonen pitää Pisararataa välttämättömänä Kansan Uutiset. 24.2.2015. Viitattu 24.2.2015.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Gonzalo Jara Gonzalo Jara (kiri) saat memperkuat timnas Chili di Piala Dunia FIFA 2010Informasi pribadiNama lengkap Gonzalo Alejandro Jara ReyesTanggal lahir 29 Agustus 1985 (umur 38)Tempat lahir Santiago, ChiliTinggi 1,78 m (5 ft 10 in)[1]Posisi bermain BekInformasi klubKlub saat ini Mainz 05Nomor 2Karier junior HuachipatoKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)2003–2006 Huachipato 69 (1)2007–2009 Colo-Colo 64 (1)2009–2013 West Bromwich Albion 56 (2)2011 → Br...

 

العلاقات البرازيلية الزامبية البرازيل زامبيا   البرازيل   زامبيا تعديل مصدري - تعديل   العلاقات البرازيلية الزامبية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين البرازيل وزامبيا.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: وجه ال...

 

Pour les articles homonymes, voir Dutt. Sonjay DuttDonnées généralesNom de naissance Retech BhallaNom de ring Sonjay DuttMonster JNationalité AméricainNaissance 7 avril 1982 (42 ans)WashingtonTaille 5′ 8″ (1,73 m)[1],[2],[3]Poids entre 185 lb (84 kg)[3] et 194 lb (88 kg)[1],[2]Catcheur en activitéFédération All Elite WrestlingTotal Nonstop Action WrestlingEntraîneur KYDA Wrestling School[2]Larry Sharpe[2]Carrière pro. 2000 - aujourd'huimodifie...

Palissandre de Rio. L'appellation palissandre regroupe différentes essences de bois, du genre Dalbergia (famille des Fabaceae), poussant sous les tropiques, notamment au Brésil, en Inde, en Amérique ou à Madagascar, parmi lesquelles l'espèce la plus recherchée est Dalbergia nigra appelée en France « palissandre de Rio » et au Brésil Jacaranda da Bahia (qui n'a pas de lien avec le genre Jacaranda). Sa densité est comprise entre 0.85 et 1.00, de sorte qu'il flotte à peine[...

 

كأس الاتحاد الإنجليزي 1937–38 تفاصيل الموسم كأس الاتحاد الإنجليزي  النسخة 63  البلد المملكة المتحدة  التاريخ بداية:4 سبتمبر 1937  نهاية:30 أبريل 1938  المنظم الاتحاد الإنجليزي لكرة القدم  البطل بريستون نورث إيند  كأس الاتحاد الإنجليزي 1936–37  كأس الاتحاد الإنجل�...

 

Синелобый амазон Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:ЗавропсидыКласс:Пт�...

Dutch cyclist Maarten DucrotDucrot at the 2009 Tour de FrancePersonal informationFull nameMaarten DucrotBorn (1958-04-08) 8 April 1958 (age 66)Vlissingen, the NetherlandsTeam informationCurrent teamRetiredDisciplineRoadRoleRiderAmateur team1984Driessen–Transvemij–Colnago Professional teams1985–1988Kwantum–Decosol–Yoko1989Domex–Weinmann1990–1991TVM Major winsGrand Tours Tour de France 1 individual stage (1985) Combativity award (1985) Maarten Ducrot (born 8 April 1...

 

Recreated village in Seoul, South Korea Namsangol Hanok VillageKorean nameHangul남산골한옥마을Hanja南山골韓屋마을Revised RomanizationNamsangol hanok maeulMcCune–ReischauerNamsan'gol hanok maŭl Namsangol Hanok Village (Korean: 남산골한옥마을) is a recreated village of historical Korean buildings in Pil-dong, Jung District, Seoul, South Korea. The village contains several Korean traditional houses called hanok.[1] The Namsangol Hanok Village offers one t...

 

迪奥斯达多·马卡帕加尔Diosdado Pangan Macapagal第9任菲律賓總統任期1961年12月30日—1965年12月30日前任卡洛斯·P·加西亚继任费迪南德·马科斯第6任菲律賓副總統任期1957年12月30日—1961年12月30日前任卡洛斯·P·加西亚继任伊曼纽尔·佩莱斯 个人资料出生(1910-09-28)1910年9月28日 美屬菲律賓馬尼拉逝世1997年4月21日(1997歲—04—21)(86歲) 菲律賓馬卡迪墓地 菲律賓馬卡迪達義市英...

Indian multinational pharmaceutical company Glenmark PharmaceuticalsCompany typePublicTraded asBSE: 532296NSE: GLENMARKISININE935A01035IndustryPharmaceuticalsFounded1977FoundersGracias SaldanhaHeadquartersMumbai, IndiaArea servedGlobalKey peopleGlenn Saldanha, MD & ChairmanProductsMedicines and vaccinesRevenue₹13,306 crore (US$1.7 billion) (2023) [1]Net income₹377 crore (US$47 million) (2023)Number of employees15,556 (2023)Websiteglenmarkpharma.com Glenmark...

 

2003 film by Jang Jun-hwan Save the Green Planet!Theatrical release posterHangul지구를 지켜라!Hanja地球를 지켜라!Revised RomanizationJigureul jikyeora!McCune–ReischauerChigurŭl chik‘yŏra Directed byJang Joon-hwanWritten byJang Joon-hwanProduced bySeoung Jae-cha Kim Seon-aStarringShin Ha-kyunBaek Yoon-sikCinematographyHong Kyung-pyoEdited byPark Gok-jiMusic byLee Dong-junDistributed byCJ EntertainmentRelease date April 4, 2003 (2003-04-04) Running time118 minut...

 

Arzachena Alzachèna, AltzaghènaKomuneComune di ArzachenaLokasi Arzachena di Provinsi SassariNegaraItaliaWilayah SardiniaProvinsiSassari (SS)Pemerintahan • Wali kotaRoberto RagneddaLuas • Total230,85 km2 (89,13 sq mi)Ketinggian85 m (279 ft)Populasi (2016) • Total13,650[1]Zona waktuUTC+1 (CET) • Musim panas (DST)UTC+2 (CEST)Kode pos07020-21Kode area telepon0789Situs webhttp://www.comunearzachena.it/ Arzachen...

Android smartphone Umidigi A9Umidigi A9 ProUmidigi A9 MaxBrandUmidigiCompatible networksLTE-FDD, TDD-LTE, WCDMA, SCDMA, GSMPredecessorUmidigi A7SuccessorUmidigi A11TypeSmartphoneForm factorSlateDimensionsH: 158.7mm W: 74.9mm D: 8.6mmOperating systemOriginal: Android 11System-on-chipMediaTek Helio G25CPU4x2 GHz Cortex-A53 + 4x1.5 GHzGPUIMG PowerVR GE8320Memory3 GB LPDDR4X6 GB LPDDR4X (Pro)8 GB LPDDR4X (Max)Storage64 GB or 128 GB modelsBattery4150mAhChargingUS...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. Bjarne ForchhammerLahir(1903-09-14)14 September 1903JermanMeninggal3 April 1970(1970-04-03) (umur 66)DenmarkPekerjaanPemeranTahun aktif1933 - 1968 Bjarne Forchhammer (14 September 1903 – 3 April 1970) adalah seorang pemeran f...

 

List of banks in Egypt shows a list format description of the banks currently, or at some recent time, existing within Egypt Banks Registered with the Central Bank of Egypt[1] National Bank of Egypt Banque Misr Banque du Caire The United Bank of Egypt Housing and Development Bank Suez Canal Bank Agricultural Bank of Egypt Egyptian Arab Land Bank Industrial Development Bank of Egypt Export Development Bank of Egypt Commercial International Bank (CIB) Arab African International Bank Ar...

Livno ЛивноKotaGrad Livno Kota Livno BenderaLambang kebesaranLokasiKoordinat: 43°49′31″N 17°00′21″E / 43.82528°N 17.00583°E / 43.82528; 17.00583Koordinat: 43°49′31″N 17°00′21″E / 43.82528°N 17.00583°E / 43.82528; 17.00583Negara Bosnia dan HerzegovinaEntitasFederasi Bosnia dan HerzegovinaKantonHerzeg-BosniaPertama kali disebut28 September 892 MPemerintahan • Wali KotaDarko Čondrić (HDZ BiH)Luas ...

 

River in Germany This article does not cite any sources. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Mildenitz river – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (September 2020) (Learn how and when to remove this message) You can help expand this article with text translated from the corresponding article in German. (September 2011) Click [show] for...

 

此條目需要补充更多来源。 (2024年3月9日)请协助補充多方面可靠来源以改善这篇条目,无法查证的内容可能會因為异议提出而被移除。致使用者:请搜索一下条目的标题(来源搜索:几何原本 — 网页、新闻、书籍、学术、图像),以检查网络上是否存在该主题的更多可靠来源(判定指引)。 《中國圖說》中的插图:利玛窦和徐光启[1] 摘抄自徐光啟手書《刻〈幾何�...

足跡中心Footprint CenterThe Purple PalaceThe Snake Pit球館北側出入口 (攝於2015年)曾用名美西航空球館(1992–2006)全美航空中心(2006–2015)托金斯迪克度假酒店球館(2015–2020)鳳凰城太陽球館(2020-2021)足跡中心(2021-)位置 美国亞利桑那州鳳凰城公共交通 第3街/傑斐遜與第3街/華盛頓站所有者鳳凰城營運者Phoenix Arena Development, L.P.座位数18,422[2]建造動工1990年8月1日 (...

 

American animated television series Middlemost PostGenreComedyCreated byJohn Trabbic IIIDeveloped by Dave H. Johnson John Trabbic III Voices of Becky Robinson John DiMaggio Kiren Colton Dunn Johnny Pemberton Theme music composer Tish Mahaffey Matt Mahaffey Opening themeMiddlemost Post Theme (written by Leticia Wolf and Matt Mahaffey)ComposerMatt MahaffeyCountry of originUnited StatesOriginal languageEnglishNo. of seasons2No. of episodes33 (62 segments)ProductionExecutive producers Dave H. Joh...