Pirkanmaan historia käsittää ajanjakson aina ensimmäisestä asutuksesta nykyaikaiseen Pirkanmaan maakuntaan. Pirkanmaa kuuluu historialliseen Satakuntaan lukuun ottamatta maakunnan eteläosaa, joka kuuluu historialliseen Hämeeseen. Pääosa nykyisestä Pirkanmaasta on ollut historiallista Ylä-Satakuntaa, joka kuitenkin ulottuu myös kauas nykyisen Satakunnan maakunnan puolelle, samalla kun pieni osa nykyisestä Pirkanmaasta on myös vanhaa Ala-Satakuntaa. Maakunnan asutuksen painopiste on ollut jo vuosisatoja nykyisen Tampereen tienoilla. Alueen pohjoisosa oli pitkään erämaata. Vuonna 1779 perustetusta Tampereesta tuli maakunnan keskus voimakkaan teollistumisen myötä 1800-luvulla. Sitä ennen Pirkanmaa oli lähinnä Porin, Turun ja Hämeenlinnan vaikutuspiirissä. Nykyajan Pirkanmaa sijaitsee keskimäärin etelämpänä kuin vanha Ylä-Satakunta. Pohjoisia pitäjiä on liitetty naapurimaakuntiin, muun muassa Keuruu ja Multia Keski-Suomeen. Etelässä Pirkanmaahan on liittynyt Tampereen imussa vanhaan Hämeen maakuntaan kuuluvia pitäjiä kuten Akaa ja Urjala.^[1]

Pirkanmaan alueella on asuttu kauan. Kangasalan Sarsasta on löydetty jäänteitä esihistoriallisilta aikakausilta, muun muassa todisteita asutuksesta viidenneltä vuosituhannelta ennen ajanlaskun alkua.^[2] Sarsan kivikautiset tekstiilikeramiikkalöydöt on nimetty sarsankeramiikaksi.^[3] Kaikkiaan maakunnasta on löydetty yli 200 kivikautista asuinpaikkaa. Väestön määrän kivikaudella on arvioitu olleen parisen sataa.^[4] Maakunnasta on löydetty esimerkiksi niin kutsutut Aitoniemen hiilipussit, jotka kuuluvat maailman vanhimpiin eloperäisiin jäänteisiin. Niiden iäksi on arvioitu kaksi miljardia vuotta.^[4] Pronssikauden myötä maanviljelys alkoi syrjäyttää pyyntitaloutta. Pronssikauden lopulla Tampere–Kuhmoinen-linjan pohjoispuolella asui vielä lappalaisia. Esimerkiksi Oriveden Siitaman kylän nimi viittaa lappalaisten talvileireihin eli siitteihin.^[5] Etelämpänä ydin-Hämeessä saamelaisperäiset paikannimet ovat sen sijaan harvinaisia. Rautakaudella ulottui Eurajoelta Längelmäveden tienoille yhtenäinen ja kohtalaisen vauras asutus, joka 800-luvulta alkaen oli Suomen nykyisen alueen pohjoisin vakiintuneen talonpoikaiskulttuurin seutu.^[6]

Pirkanmaan kehitykselle olivat merkittäviä pohjoiseen avautuvat vesireitit sekä alueen halki lännestä itään kulkevat vesi- ja maantiet. Rautakaudella ja varhaiskeskiaikana vesi- ja maantieverkon solmukohta oli Nokian–Viikin tienoilla ja Pirkkalankylässä. Kun maanteiden käyttö yleistyi, tieverkon risteyskohta muotoutui Pispalanharjun varteen.^[7]

1000-luvulla Pirkanmaan alueen asutus oli keskittynyt Kokemäenjoen varrelle Sastamalaan sekä nykyisen Nokian paikkeille ja Pyhäjärven etelärannalle.^[4] Varsinais-Suomessa ja Hämeessä 1000-luku oli levotonta aikaa. Tutkijat ovat huomioineet, että kyseisiltä alueilta on löydetty runsaasti maahan kätkettyjä hopea-aarteita. Satakunnan historiallisesta maakunnasta eli myös nykyisen Pirkanmaan alueelta tällaisia löytöjä on niukalti. On päätelty, että alue oli verrattain rauhallista ja turvallista.^[6] 1300-luvulla nykyistä Pirkanmaata alettiin kutsua Ylä-Satakunnaksi. Pohjanlahden rannikolla ja Pohjanmaalla yläsatakuntalaisia pidettiin hämäläisinä. Pohjanlahden rannikolle asettuneet ruotsalaiset uudisasukkaat sanoivat valloittamiensa metsäalueiden sijainneen Hämeessä, ”in Tavastia”. Varhaisin todiste tästä on vuodelta 1303.^[8] Maakuntakäräjiä varten alueen asukkaat kokoontuivat Hämeen linnaan. Nykyajan Pirkanmaasta kuitenkin vain eteläosa on kuulunut Hämeen linnan lääniin.^[4]

1430-luvulla Ylä-Satakunnassa syttyi kansannousu, niin kutsuttu Davidin kapina. Se johtui luvatun veroalennuksen viivästymisestä. Seuraavan vuosisadan alussa Pirkanmaalla otettiin käyttöön maanjaossa säädetty sarkajako. Maanviljelys syrjäytti elinkeinona riistanpyyntiä yhä laajemmalti.^[4] 1500-luvulla asutuksen pohjoisraja kulki linjalla Teisko–Orivesi–Längelmäki. Linjan pohjoispuolella sijaitsi asumaton erämaa-alue, jota alettiin asuttaa kruunun määräyksestä vuonna 1542.^[9] 1560-luvulla Pirkanmaan suurimmat väestötihentymät olivat edelleen Kokemäenjoen ja Pyhäjärven rantamilla. Tiheimmin asuttua oli jo tuolloin nykyisen Tampereen eteläosa. Pirkanmaan alueen väkiluvun 1500-luvun puolivälissä on arvioitu olleen 25 000–29 000.^[4]

Satakunnassa hallintopitäjät noudattivat kirkkopitäjien rajoja tarkemmin kuin muissa maakunnissa. Ylä-Satakunnan neljä 1200-luvulla syntynyttä emäseurakuntaa olivat Kyrö, Pirkkala, Sastamala ja Vesilahti. Näistä Pirkkala oli merkittävin. Vesilahti kuului alun perin Pirkkalaan, mutta lienee erotettu siitä jo 1200-luvun lopussa. Kangasala irtautui Pirkkalasta seuraavan vuosisadan lopulla ja Lempäälä erosi Vesilahdesta luultavasti 1410-luvulla.^[10] Samalla vuosikymmenellä Kokemäenkartanon lääni jaettiin Ylä- ja Ala-Satakuntaan. Uusi Ylä-Satakunnan kihlakunta vastasi osapuilleen nykyistä Pirkanmaan maakuntaa.^[4] Ylä-Satakuntaa kutsuttiin 1400-luvulla muutamaan otteeseen Pirkkalan kihlakunnaksi, jota on pidetty eräänä historiallisesti merkittävänä perusteena Pirkanmaa-nimen käyttöönotolle.^[10] Vuonna 1641 Ylä-Satakunnan kihlakunta jaettiin yliseen ja aliseen kihlakuntaan. Vuonna 1693 tapahtui merkittävä aluemuutos, kun aliseen kihlakuntaan liitettiin Huittisten, Loimaan ja Punkalaitumen pitäjät. Viimeksi mainittu kuuluu nykyisin Pirkanmaahan. Kihlakunta oli melko kiinteä kokonaisuus. Ruotsin vallan aikana Ylä-Satakunnalla oli oma valtiopäivämies talonpoikaissäädyssä, myös kihlakunnan kahtiajaon jälkeen.

Ylä-Satakunnan pitäjät noin 1400–1693^[10]:

Eräkauden loppuvaiheessa eli noin vuosina 1300–1550 Ylä-Satakunta oli melko yhtenäinen talousalue, joka pirkkalaisliikkeen tyrehdyttyä nivoutui läheisesti Hämeeseen. 1500-luvun puolivälissä enää noin seitsemäsosa Ylä-Satakunnan talollisista harjoitti erätaloutta.^[11] 1600-luvun lopun katovuosina Pirkanmaalla kärsivät pahimmin Pirkkalan ja Längelmäen seudut, joissa jopa puolet väestöstä sai surmansa. Suuri Pohjan sota saavutti Pirkanmaan 1713. Taistelutantereita olivat muun muassa Kostianvirta ja Tammerkoski.^[4]

Nykyisen Pirkanmaan alueen halkaisi pohjois–eteläsuuntaisesti lääninraja yli 220 vuotta, kun Hämeen lääniä laajennettiin Kustaa III:n määräyksestä länteen 1775. Siihen asti Ylä-Satakunnan kihlakunta oli kuulunut Turun ja Porin lääniin.^[12]

Eräkauden jälkeen koitti 1800-luvun alkuun kestänyt aikakausi, jolloin kaupunkien puuttuminen ja tuotantorakenteen yksipuolisuus hidastivat maakunnan kehitystä. Ylä-Satakunta jäi jälkeen naapurimaakunnistaan. Yläsatakuntalaisten markkinamatkojen kohde oli yleensä Turku. Ajanjaksoa on kutsuttu myös nimellä ”Turun aika”.^[13] Kuningas Kustaa III teki periaatepäätöksen Tampereen kaupungin perustamisesta 6. kesäkuuta 1775. Virallisesti kaupunki perustettiin 1. lokakuuta 1779. Aluksi Tampere kasvoi hitaasti ja sen vaikutus oli vähäinen. 1840-luvulla kaupungista kehittyi koko Suomen merkittävin teollisuuskeskus. Muuallakin maakunnassa alkoi kehittyä teollisuutta. Uudet keksinnöt – puuhioke sekä selluloosan valmistus ja paperin teko molemmista – olivat keskeisiä Pirkanmaan kehitykselle.^[14] Tampereen ohella teollista toimintaa syntyi muun muassa Valkeakoskelle, Nokialle ja Mänttään. Orivedellä puolestaan aloitettiin kenkä- ja nahkateollisuus 1890-luvulla.

Nopean kasvun myötä Tampere nousi maakunnan keskukseksi. Siitä alkoi kehittyä maantieliikenteen ja 1870-luvulla rautatieliikenteen solmukohta. Tampereen vetovoima voitti Porin ja Hämeenlinnan.^[15] 1900-luvun alussa Tampere oli lähes Turun ja Viipurin tasoinen keskus.

Suomen sisällissodan kuukausina lähes koko Pirkanmaa oli punaisten hallussa ja Tampere oli punaisten keskus. Maakunnassa oli runsaasti teollisuustyöläisiä ja torppareita, minkä johdosta siitä muotoutui ”punaisen Suomen” keskusalue.^[16] Sodan jälkeen teollistuminen leimasi entistä voimakkaammin koko maakuntaa. Talvisodan aikana Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Tamperetta.^[17] Myös Mänttä ja Nokia joutuivat pommitusten kohteiksi.^[18]

Pirkanmaan maakuntaliitto perustettiin vuonna 1956. Maakuntaa kutsuttiin myös Tammermaaksi, mutta vähitellen Pirkanmaa vakiintui alueen nimeksi. Tammermaa-nimi elää kuitenkin edelleen useiden yritysten ja yhdistysten nimissä. 1950-luvulla maakunnan ainoa kaupunki oli edelleen Tampere. Kauppaloita sen sijaan oli useita: Ikaalinen, Mänttä, Nokia, Toijala, Valkeakoski ja Vammala. Vuosina 1963–1977 ne muutettiin kaupungeiksi. Myöhemmin kaupungeiksi virallistettiin Orivesi, Parkano ja Virrat.^[4] Kuntien määrä väheni huomattavasti 1900-luvun jälkipuoliskolla ja edelleen 2000-luvulla. Vanhoja pitäjännimiä, kuten Akaa ja Sastamala, otettiin uudelleen käyttöön kuntaliitosten myötä.

Tampere ympäristökuntineen määriteltiin tieteellisesti Tampereen liikennealueeksi vuonna 1944. Läänin perustamista Tampereen talousalueelle suunniteltiin vuosina 1941, 1944 ja 1953.^[19] Eduskunnassa valmisteltiin jälleen 1960-luvun alussa Tampereen ja Satakunnan läänien perustamista. Uudistuksen vaatimat lainmuutokset oli jo tehty, mutta suunnitelma haudattiin.^[20] Seuraavan kerran Pirkanmaasta kaavailtiin lääniä 1980-luvulla nimellä Pirkanmaan lääni, mutta tuolloinkin suunnitelma kariutui eduskunnassa, joskin äärimmäisen niukalla äänten enemmistöllä.^[21] Vuonna 1997 maakunta liitettiin uuteen Länsi-Suomen lääniin, joka lakkautettiin 1. tammikuuta 2010. Yli neljännes läänin asukkaista asui Pirkanmaalla.