Pertti Jotuni

Pertti Anton Elias Jotuni[1] (16. toukokuuta 1931 Helsinki19. tammikuuta 2007 Espoo)[2] oli suomalainen tiedetoimittaja. Koulutukseltaan hän oli diplomi-insinööri ja suuntaukseltaan matemaatikko.

Elämä ja ura

Jotuni työskenteli uransa alussa Teknillisen Aikakauslehden päätoimittajan apulaisena ja Insinööriuutisten päätoimittajana[3]. Vuonna 1964 hän siirtyi tiedetoimittajaksi Uuteen Suomeen ja toimi sittemmin vapaana toimittajana. 1960-luvulla Jotuni oli yksi ensimmäisistä informaatiotekniikan kansantajuistajista. Apollo-avaruuslentojen aikaan 1969–1972 hän teki radio- ja televisioselostuksia Yleisradiolle televisio-ohjelmaan Kuustudio sekä juonsi television valtavat katsojamäärät saaneet kuulentoja käsittelevät paneelikeskustelut. Hän oli suosittu teknisten ongelmien ja näköalojenselvennä kommentaattori.

Lusikoita väittämänsä mukaan ”kosmisella energialla” taivuttaneen Uri Gellerin vieraillessa Suomessa ja esiintyessä televisiossa vuonna 1974 Jotuni tuli tunnetuksi kommentista ”maailmassa on paljon asioita, joita tiede ei pysty selittämään”. Tällä Jotuni pääsi jopa Kari Suomalaisen pilapiirrokseen.

1980-luvun lopulta lähtien Jotuni osallistui näkyvästi uskonnolliseen toimintaan toimien muun muassa STELK Finland ry:n pitkäaikaisena puheenjohtajana 1990-luvulla. Viimeisinä elinvuosinaan Jotuni kirjoitti elämäkertateoksia. Hän suomensi kymmenittäin luonnontiedettä popularisoivia kirjoja ja oli toimittajana useissa teoksissa.

Kirjailija Maria Jotuni oli Pertti Jotunin isän täti.

Vapaamuurariuden arvostelu

Jotuni oli 25 vuoden ajan vapaamuurarijärjestön jäsen. Ylimpien asteiden vapaamuurari Jotuni erosi vapaamuurarijärjestöstä 1986.lähde? Iltalehden julkaisussa 8. elokuuta 1991 oli Jotunin haastattelu hänen eronsa perusteista. Hän totesi muun muassa, että “vapaamuurareiden ajatusrakennelma on elitistinen ja röyhkeä; toiminnan taustalla on rangaistuksen pelko, ei persoonallinen tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin; vapaamuurareiden opetuksissa sanotaan muun muassa, että Jeesuksen nimi on tuhottava ja että vapaamuurarien jumala on Lucifer.“lähde?

Teokset

  • Tietokoneko kaikille: Tietokonetekniikkaa ja käytännön sovellutuksia; perustuu Yleisradion ohjelmasarjaan. WSOY 1967
  • Välilasku kuuhun: Avaruustutkimuksen vaiheita Sputnikista Apolloon. Kirjayhtymä, Helsinki 1969
  • Uudet mitat ja yksiköt: SI-oppia kaikille; kansi ja kuvitus: Teuvo Grönroos. Infopress, Helsinki 1974, 2. painos 1975
  • Miten saan tietoa tieteestä; toim. Esko Häkli, Pertti Jotuni, Seija-Riitta Suomi. Korkeakoulu- ja tiedepoliittinen tutkimussäätiö, Helsinki 1975
  • Suomen rakennusteollisuusliiton 40 vuotta: 1946–1986. Suomen rakennusteollisuusliitto, Helsinki 1986
  • Järki ja usko: äänite. Kuva ja sana, Helsinki 1987
  • Konttorityötä puolen vuosisadan ajan: Oy Konttorityö 1938–1988; suunnittelu, toteutus: Pertti Jotuni. Konttorityö, Helsinki 1988
  • Maailmaa maasta kuuhun: lehtimiehen muistiinpanoja. Tietoteos, Espoo 1991
  • Tieteen kisälli Golgatan tiellä: äänite Kuva ja sana, Helsinki 1992
  • Nooan arkki on löytynyt: äänite, puhujat Pertti Jotuni, Seppo Tuominen, Pirkko Huuhtanen. Kuva ja sana, Helsinki 1993
  • Järjellä ja uskolla vuoteen 1994: äänite. Kuva ja sana, Helsinki 1994
  • Olin vapaamuurari 23 vuotta: äänite. Kuva ja sana, Helsinki 1994
  • Lääkäri ja lähimmäinen: professori Niilo Heinäsen elämänvaiheet ja elämäntyö; Niilo Heinäsen omaisten toimeksiannosta kirjannut Pertti Jotuni. Niilo Heinäsen omaiset, Helsinki 1995
  • Nooan arkki – lopun ajan merkkikö?: äänite; tekijät Pertti Jotuni ja Seppo Tuominen. Kuva ja sana, Helsinki 1995
  • Monumenttien tekijä Vihtori Heinänen: elämäkerta ja dokumenttiromaani. Erkki Heinänen, Helsinki 2002

Suomennoksia

  • Paul Bergsøe: Kemiaa toisin kuin tavallisesti. WSOY 1963 (alkuteos Kemi på en anden måde)
  • Rachel Carson: Äänetön kevät. Tammi 1963, 3. painos 1970 (alkuteos Silent spring)
  • Martin Gardner: Älyniekka: Jokamiehen ongelmakirja. Weilin + Göös, 1965 (alkuteos The Scientific American book of mathematical puzzles & diversions; The second Scientific American book of mathematical puzzles & diversions)
  • Norbert Wiener: Ihmisestä, koneista, kielestä. WSOY 1969 (alkuteos The human use of human beings)
  • Wernher von Braun: Avaruusrintama ; suomeksi toim. Pertti Jotuni. WSOY 1970 (alkuteos Space frontier)
  • Joachim Rudolph: Kemia. Kirjayhtymä, Helsinki 1972
  • Peter Lancaster Brown: Jokamiehen tähtitiedettä. Otava 1975, 2. tark. painos 1979

Lähteet

  1. Kuka kukin on 1994, Otava 1994
  2. Heinänen, Erkki: Muistot: Pertti Jotuni HS.fi. 28.5.2011. Viitattu 28.11.2016.
  3. Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Chinese mythological dragon This article is about the Torch Dragon creature from Chinese mythology. For the pig dragon artifacts (using a different Chinese homonym), see Pig dragon.Not to be confused with Zhurong.ZhulongZhulong in an edition of the Classic of Mountains and SeasTraditional Chinese燭龍Simplified Chinese烛龙Literal meaningTorch DragonTranscriptionsStandard MandarinHanyu PinyinZhúlóngWade–GilesChu-lungChoulongTraditional Chinese逴龍Simplified Chinese逴龙Lite...

 

Ibnu ZuhriBiografiKelahiran1091 (Kalender Masehi Gregorius) Peñaflor Kematian1162 (Kalender Masehi Gregorius) (70/71 tahun)Sevilla   Wazir  Data pribadiAgamaMuslim KegiatanSpesialisasiPenyair, dokter dan kedokteran PekerjaanDokter, apoteker dan ahli gizi MuridIbnu Rusyd Ibnu Zuhri pada lukisan Kedokteran Arab (c. 1906) oleh Veloso Salgado Ibnu Zuhri (Arab: ابن زهرcode: ar is deprecated ; 1094–1162, nama lengkap أبو مروان عبد الملك بن أبي العلا...

 

Questa voce sull'argomento calciatori rumeni è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Cornel Dinu Cornel Dinu nei primi anni settanta Nazionalità  Romania Altezza 178 cm Peso 73 kg Calcio Ruolo Allenatore (ex difensore) Termine carriera 1983 - giocatore2003 - allenatore Carriera Giovanili 1956-1966 Târgoviște Squadre di club1 1966-1983 Dinamo Bucarest454 (53) Nazionale 1968-198...

Russian politician In this name that follows Eastern Slavic naming customs, the patronymic is Zaydulaevich and the family name is Ayupov. Rinat AyupovРинат АюповDeputy of the 8th State DumaIncumbentAssumed office 19 September 2021 Personal detailsBorn (1974-08-13) 13 August 1974 (age 49)Astrakhan, Russian Soviet Federative Socialist Republic, USSRPolitical partyUnited RussiaAlma materAstrakhan State Technical University Saratov State Academy of Law Rinat Zaydulayevich A...

 

Green Bay PackersFootball americano Indian Packers (1919); Blues (1922)Big Bay Blues (anni '20); Bays (1918–anni '40)The Pack; The Green and Gold Segni distintiviUniformi di gara Colori socialiVerde, oro          InnoGo! You Packers! Go!Eric Karll Dati societariCittàGreen Bay (WI) Paese Stati Uniti Lega National Football League ConferenceNFC DivisionNFC North Fondazione1919 DenominazioneGreen Bay Packers (1919-oggi) Presidente Mark Murphy Propri...

 

Ini adalah nama Korea; marganya adalah Lee. Lee Soo-hyukLee pada September 2021LahirLee Hyuk-soo31 Mei 1988 (umur 35)Gwacheon, Provinsi Gyeonggi, Korea SelatanPekerjaanModel, AktorTahun aktif2006-sekarangAgenYG EntertainmentNama KoreaHangul이수혁 Hanja李秀赫 Alih AksaraI Su-hyeokMcCune–ReischauerI Su-hyŏkNama lahirHangul이혁수 Hanja李赫秀 Alih AksaraI Hyeok-suMcCune–ReischauerI Hyŏk-su Lee Soo-hyuk (Hangul: 이수혁; lahir Lee Hyuk-soo; lahir 31 Mei 1988)...

2011 social networking website This article is about the social networking service. For the invasive weed also known as Keek, see Rorippa sylvestris. Keek, Inc.Type of businessPublicType of sitesocial networking serviceTraded asTSX-V: OTCQB PRSNF PRSN OTCQB PRSNFFoundedJuly 2011HeadquartersToronto, Ontario, Canada[1]Area servedWorldwideFounder(s)Isaac Raichyk[2]CEOMark Itwaru[3]Key peopleMark Itwaru (CEO), Kedar Pontis (CTO), William Lavin (CFO) ...

 

Filmmaking in Belarus Pobeda cinema in Minsk The Cinema of Belarus began on 17 December 1924 with the creation by decree of what later became Belarusfilm studio. The studio was moved to Minsk in 1939. Film production was interrupted by World War II, and restarted in 1946, when the studio assumed its current name. Most of the output has been in Russian rather than Belarusian. Belarusfilm is also a co-organizer of the Listapad film festival held in Minsk, Belarus in November. Film studios Cubas...

 

artikel ini perlu dirapikan agar memenuhi standar Wikipedia. Tidak ada alasan yang diberikan. Silakan kembangkan artikel ini semampu Anda. Merapikan artikel dapat dilakukan dengan wikifikasi atau membagi artikel ke paragraf-paragraf. Jika sudah dirapikan, silakan hapus templat ini. (Pelajari cara dan kapan saatnya untuk menghapus pesan templat ini) Penggambaran jenis-jenis format audio Format berkas audio (Bahasa Inggris: Audio File Format) adalah suatu bentuk jadi yang digunakan dalam menyim...

British mercantile company (1879–1900) Central African Company redirects here. For companies in the modern nation, see list of Central African companies. Flag of the Royal Niger Company The Royal Niger Company was a mercantile company chartered by the British government in the nineteenth century. It was formed in 1879 as the United African Company and renamed to National African Company in 1881 and to Royal Niger Company in 1886. In 1929, the company became part of the United Africa Company...

 

Corporate headquarters complex of Google This article is about the headquarters of Google. For the large number, see Googolplex. For the abandoned Google initiative, see Plex (Google). GoogleplexAerial view of the main Google Campus in Mountain View, CA.BuiltJuly 2004; 19 years ago (2004-07)LocationMountain View, California, United StatesCoordinates37°25′19″N 122°05′02″W / 37.422°N 122.084°W / 37.422; -122.084Address1600 Amphitheatre ...

 

「アプリケーション」はこの項目へ転送されています。英語の意味については「wikt:応用」、「wikt:application」をご覧ください。 この記事には複数の問題があります。改善やノートページでの議論にご協力ください。 出典がまったく示されていないか不十分です。内容に関する文献や情報源が必要です。(2018年4月) 古い情報を更新する必要があります。(2021年3月)出...

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Januari 2023. Artikel ini perlu diwikifikasi agar memenuhi standar kualitas Wikipedia. Anda dapat memberikan bantuan berupa penambahan pranala dalam, atau dengan merapikan tata letak dari artikel ini. Untuk keterangan lebih lanjut, klik [tampil] di bagian kanan. Men...

 

Collar days are designated days on which the collar forming part of the insignia of certain members of British orders of knighthood may be worn. Collars are special large and elaborate ceremonial metal chains worn over the shoulders, hanging equally over the front and back, often tied with a bow at the shoulders, with a distinctive pendant attached to the front. Collar days in the United Kingdom Collars are worn by Knights and Ladies Companion of the Order of the Garter, Knights and Ladies o...

 

Лицензии Creative Commons — группа унифицированных текстов, описывающих условия использования произведений, к которым они прилагаются. Они содержат как краткое описание, излагающее существенные условия максимально доступным языком, так и подробный выверенный юристами те�...

American politician Thomas Jefferson RandolphPortrait by Charles Willson Peale (1808)Member of the Virginia House of Delegatesfrom the Albemarle districtIn officeDecember 5, 1831 – December 1, 1833Serving with Rice W. Wood, Thomas W. GilmerPreceded byThomas W. GilmerSucceeded byValentine W. SouthallMember of the Virginia House of Delegatesfrom the Albemarle districtIn officeDecember 1, 1834 – December 6, 1835Serving with Alexander ...

 

1981 film by Steve Carver An Eye for an EyeTheatrical release posterDirected bySteve CarverWritten byJames BrunerWilliam GrayProduced byFrank Capra Jr.Robert RehmeStarringChuck NorrisChristopher LeeRichard RoundtreeMakoMaggie CooperCinematographyRoger ShearmanEdited byAnthony RedmanMusic byWilliam GoldsteinProductioncompaniesAdams Apple Production CompanySouth Street FilmsWestcom Barber InternationalDistributed byEmbassy Pictures (U.S.)New World-Mutual (Canada)Release date August 14,...

 

Biara Keabasan WhitbyInformasi biaraOrdoBenediktinDidirikan657 MDibubarkan1538KeuskupanKeuskupan YorkTokohPendiri1. Oswiu2. Prior ReinfridSitusLokasiWhitby, Yorkshire Utara, InggrisKoordinat54.4883 -0.6075Reruntuhan yang terlihatsubstantialAkses publikyes Keabasan Whitby adalah biara Kristen abad ke-VII yang kemudian menjadi biara keabasan Benediktin.[1] Gereja keabasan itu terletak menghadap ke Laut Utara di Tebing Timur Whitby di Yorkshire Utara, Inggris, pusat kerajaan Northumbria ...

Creation of a genetically identical copy of a human Diagram of the ways to reprogram cells along with the development of humans Human cloning is the creation of a genetically identical copy of a human. The term is generally used to refer to artificial human cloning, which is the reproduction of human cells and tissue. It does not refer to the natural conception and delivery of identical twins. The possibilities of human cloning have raised controversies. These ethical concerns have prompted s...

 

Daihatsu Gran MaxDaihatsu Gran Max 1.3 D van 2015 (S401RV; pra-facelift, Indonesia)InformasiProdusenAstra DaihatsuJuga disebutToyota TownAce/LiteAce (Jepang)Mazda Bongo (Jepang)[1]Masa produksi2007-sekarangPerakitanSunter, DKI JakartaBodi & rangkaKelasMinibus, PikapBentuk kerangkaVan, PikapTata letakMesin tengah, penggerak roda belakangMobil terkaitDaihatsu LuxioPenyalur dayaMesin1298 cc K3-DE I4 bensin1495 cc 3SZ-VE I4 bensin1496 cc 2NR-VE I4 bensinKronologiPendahuluDai...