Pertti Väinämö Hemánus (3. joulukuuta 1934 Suomusjärvi – 27. joulukuuta 2012 Toijala, Akaa[1]) oli suomalainen yhteiskuntatieteilijä. Hän hoiti Tampereen yliopiston tiedotusopin professuuria vuosina 1973–1997.[2]
Elämä ja ura
Hemánuksen isä oli kansakoulunopettaja Suomusjärvellä. 10-vuotiaana Hemánus aloitti oppikoulun Salossa.[1] Hän valmistui ylioppilaaksi 1952, yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi 1956, lisensiaatiksi 1965 ja tohtoriksi 1966.[3] Hemánus väitteli Tampereen yliopistosta ensimmäiseksi suomalaiseksi lehdistö- ja tiedotusopin tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa aiheena oli rikosaineisto Helsingin sanomalehdissä.[1]
Työuransa alussa Hemánus työskenteli sanomalehtitoimittajana ja mainostekstien kirjoittajana. Vuosina 1967–1970[1] hän toimi Yleisradiossa ohjelmatoiminnan koordinaattorina Eino S. Revon pääjohtajakaudella.[2] Hemánus kirjoitti ajanjaksosta kirjan Reporadion nousu ja tuho (1972).[1]
Vuonna 1973 Hemánus nimitettiin Tampereen yliopiston tiedotusopin professoriksi, kun viran edellinen haltija Raino Vehmas oli pyytänyt eroa.[4] Toinen tiedotusopin professori oli tuohon aikaan Kaarle Nordenstreng. Hemánus jatkoi tehtävässä vuoteen 1997.[1]
Hemánuksen kolumneja julkaisivat muun muassa Kaleva ja Kotimaa, ja hän kirjoitti myös yliopistoympäristöön sijoittuvia salapoliisiromaaneja.[5]
Pertti Hemánuksen poika on ohjaaja Juha Hemánus.[6]
Teoksia
Tietokirjallisuus
- Reporadion nousu ja tuho. Helsinki: Otava, 1972.
- Joukkotiedotus piilovaikuttajana. (Delfiinikirjat) Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-00666-5
- Propaganda sanomalehdissä. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02040-4
- Tervonen, Ilkka & Hemanus, Pertti: Objektiivinen joukkotiedotus. Helsingissä: Otava, 1980. ISBN 951-1-05641-7
- Hemánus, Pertti & Pietilä, Kauko: Seitsemän erää journalismista. Tampere: Vastapaino, 1982. ISBN 951-9066-02-0
- Hemánus, Pertti & Tervonen, Ilkka: Totuuksista utopioihin: Journalismin, muun todellisuuden ja yleisön suhteista. Helsingissä: Otava, 1986. ISBN 951-1-09061-5
- Doping, hyvä vihollinen: Yhteiskuntatieteilijän puheenvuoro. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö, 1997. ISBN 951-39-0027-4
- Väärä vakaumus. Jyväskylä: Atena, 2002. ISBN 951-796-272-X
Kaunokirjallisuus
- Kuka halusi murhata professorin? Romaani rikoksesta ja ajan kuva. Oulu: Pohjoinen, 1993. ISBN 951-749-192-1
- Kuka halusi murhata olympiavoittajan? Romaani epäonnistujista ja myös rikoksesta. Oulu: Pohjoinen, 1993. ISBN 951-749-199-9
- Kuka halusi murhata luokkatoverinsa? Romaani menestyksen tavoittelijoista ja myös rikoksesta. Oulu: Pohjoinen, 1995. ISBN 951-749-223-5
- Kuka halusi murhata kirjailijan? Melodraama kirjoittavista ihmisistä ja myös rikoksesta. Oulu: Pohjoinen, 1996. ISBN 951-749-245-6
- Kuka halusi murhata poliitikkoja? Vulgaari tarina poliittisista kiistoista ja niiden seurauksista. Tampere: SanaSato, 1999. ISBN 952-5086-31-3
Lähteet
- ↑ a b c d e f Hellman, Heikki: Muistot: Pertti Hemánus Helsingin Sanomat. 4.1.2013. Viitattu 7.3.2023.
- ↑ a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 173. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
- ↑ Hemánus, Pertti Kirjasampo.fi. Viitattu 25.7.2015.
- ↑ Hemánus, Pertti: Väärä vakaumus, s. 70–72. Jyväskylä: Atena, 2002. ISBN 951-796-272-X
- ↑ Pirkanmaalaista kaunokirjallisuutta: Pertti Hemánus 14.12.2005. Tampereen kaupunginkirjasto. Arkistoitu 22.12.2007. Viitattu 19.5.2009.
- ↑ Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 156. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|