Dronia on Orlik Opolen kasvatti. Hän pelasi ensimmäiset miesten pelinsä kuitenkin SMS II Sosnowiecissä Puolan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 1. ligassa kaudella 2005–2006. Dronia debytoi Puolan pääsarja Polska Liga HokejowassaZagłębie Sosnowiecin joukkueessa kaudella 2007–2008. Kolmen siellä vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi kaudeksi 2010–2011 Unia Oświęcimin paitaan. Dronia voitti kauden päätteeksi pronssia. Kaudeksi 2011–2012 hän siirtyi HK Sanokiin, jossa Dronia voitti sekä Puolan-mestaruuden että Puolan cupin. Kaudella 2012–2013 hän osallistui joukkueen kanssa myös Continental Cupiin, jossa Dronia ylsi Sanokin sisäisen tehotilaston voittoon lukemalla +2.[2]
Kaudeksi 2013–2014 Dronia siirtyi SaksanDEL-liigan nousijajoukkue Schwenninger Wild Wingsiin, jossa hän teki 49 runkosarjaottelussa viisi syöttöpistettä. Kaudeksi 2014–2015 Dronia siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella sarjatasoa alemmas DEL2-liigan Fischtown Pinguinsiin[3] Hän oli joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 11+16=27. Dronia edusti Pinguinsia kauden aikana myös Continental Cupissa, jossa joukkue sijoittui toiseksi valkovenäläisenH’K Njoman Hrodnan voitettua lopputurnauksen. Kaudella 2015–2016 hän jakoi DEL2-liigan pudotuspeleissä Pinguinsin sisäisen tehotilaston voiton David Stielerin kanssa lukemalla +3.[2]
Dronia siirtyi kaudeksi 2016–2017 vuoden mittaisella sopimuksella toiseen DEL2-seuraan, Löwen Frankfurtiin.[4] Hän jakoi tehoilla 4+26=30 liigan puolustajien pistepörssin kuudennen sijan Ravensburg TowerstarsinSören Sturmin ja joukkuetoverinsa Joel Keussenin kanssa. Dronia voitti kauden päätteeksi DEL2:n mestaruuden.[2] Toukokuussa 2017 hän teki Frankfurtin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[5]
Maajoukkueura
Dronia edusti Puolaa I-divisioonan MM-kilpailuissa vuosina 2008 ja 2011, joista ensimmäinen turnaus päättyi A-lohkon pronssiin. Jälkimmäisessä turnauksessa hän voitti joukkueensa sisäisen tehotilaston lukemalla +4. Dronia pelasi myös IA-divisioonan MM-kilpailuissa vuonna 2016, jolloin hän voitti pronssia. Dronia jakoi turnauksen puolustajien pistepörssin voiton SlovenianSabahudin Kovačevičin kanssa. Hänet valittiin turnauksen tähdistökentälliseen.
Dronia pelasi myös IB-divisioonan MM-kilpailuissa vuosina 2012, 2013 ja 2014, joista viimeisen turnaus päättyi kultaan ja kaksi ensimmäistä hopeaan. Vuoden 2012 turnauksessa hän jakoi Puolan sisäisen tehotilaston voiton Marcin Koluszin ja Jarosław Rzeszutkon kanssa lukemalla +8. Dronia voitti vuoden 2013 turnauksen puolustajien pistepörssin tehoilla 1+7=8, joilla hän jakoi myös Puolan sisäisen piste- ja syöttöpörssin voiton. Dronia jakoi myös joukkueen sisäisen tehotilaston voiton Rafał Dutkan kanssa lukemalla +6. Hänet valittiin turnauksen parhaaksi puolustajaksi. Dronia voitti myös vuoden 2015 turnauksen puolustajien pistepörssin tehoilla 2+4=6. Hän pelasi myös Vancouverin olympiakisojen 2010, Sotšin olympiakisojen 2014 ja Pyeonchangin olympiakisojen 2018 karsinnoissa.[2]
Dronia pelasi myös alle 20-vuotiaiden I-divisioonan MM-kilpailuissa vuosina 2007, 2008 ja 2009 sekä alle 18-vuotiaiden I-divisioonan MM-kilpailuissa vuosina 2006 ja 2007. Hän voitti pelipaikastaan huolimatta jälkimmäisen turnauksen maalipörssin ja jakoi puolustajien pistepörssin voiton NorjanErik Follestad Johansenin kanssa tehoilla 6+1=7. Dronia jakoi myös Puolan sisäisen pistepörssin voiton Maciej Szewczykin kanssa sekä sisäisen tehotilaston voiton Kamil Kapican kanssa lukemalla +2.[2]