Paula Holmila, (s. 1953 Lapua) on toiminut vuodesta 1982 asti kulttuuritoimittajana, kriitikkona, tv-toimittajana ja dokumentaristina. Hän asuu Pohjassa.[1]. Paula Holmila toimii Helsingin Sanomien arkkitehtuuritoimittajana ja arkkitehtuurikriitikkona.
Työura
Ennen ryhtymistään toimittajaksi Holmila toimi Taidemaalariliiton pääsihteerinä. Hän on opiskellut muun muassa Helsingin kauppakorkeakoulussa, Helsingin yliopistossa, ulkomaalaisille tarkoitetussa Perugian yliopistossa Italiassa ja useissa musiikkioppilaitoksissa.[2]
Taiteen keskustoimikunta myönsi hänelle kolmivuotisen arvostelija-apurahan 2010–2012.[3]
Holmila työskenteli Uuden Suomen kulttuuritoimituksessa vuosina 1985–1991 vastuualueinaan kuvataide ja arkkitehtuuri. Uuden Suomen lopettamisen jälkeen hän siirtyi Yleisradion TV1:n palvelukseen ja teki siellä muun muassa dokumentteja ja haastatteluja. Lisäksi hän on avustanut useita lehtiä.
Televisiodokumentteja
Paula Holmilan käsikirjoittamia televisiodokumentteja ovat muun muassa:
- Arkkitehtuurisarja Neljä rakennusta (Poleeni, Arktikum, Eurooppalainen elokuvakoulu ja Bepop)
- Mäntyniemi ja Pietilöiden arkkitehtuuri
- Kiasma, Alkulähteeltä monumentiksi
- Urho Kekkosen muistomerkki Helsinkiin
- Asuminen Suomessa
- Arabian arki
- Juhani Harri, Veistosten maa
- Jarmo Mäkilä
- Juha Leiviskä.
Hän on tehnyt myös Itse asiassa kuultuna -ohjelmia muun muassa Heikki Sirenistä, Hannu Salamasta, Jarl Hellemannista ja Tapani Raittilasta.
Julkaisu
Paula Holmila: Musiikkitalo. Kirjapaja, 2011. ISBN 9789522472168 (suomeksi)(ruotsiksi)(englanniksi)[4]
Lähteet
Aiheesta muualla