Frère syntyi Le Havressaensimmäisen maailmansodan aikana belgialaispoliitikon perheeseen.[5] Hän oppi puhumaan sujuvasti neljää eri kieltä perheen muuttaessa ympäri Eurooppaa ja kouluttautui insinööriksi toisen maailmansodan aikana.[5] Sodan jälkeen hän alkoi kilpailla moottoripyörillä sekä ryhtyi journalistiksi vuodesta 1946 lähtien kirjoittaen, mm. Motor Sport sekä Road & Track -lehtiin (hän toimi myös Road & Trackin Euroopan osaston päätoimittajana 24 vuoden ajan).[5]
Vuonna 1948 Frère siirtyi ajamaan urheiluautoja erilaisiin kestävyysajoihin, joissa voitti vuonna 1952 tuotantoautojen Belgian osakilpailun, mikä herätti suurta huomiota.[5] Samana vuonna hän kävi tiukan taistelun Ken Downingin kanssa Formula 2-luokan Frontièresin osakilpailussa sateisella radalla, jonka hän lopulta voitti HWM:n autollaan.[4][5]
Formula 1-sarjaan Frère osallistui yhdentoista osakilpailun verran vuosina 1952-1956 ja saavutti niistä yhteensä 11 MM-pistettä.[3][4] Debyyttikilpailussaan vuoden 1952 Belgian GP:ssä hän oli viides.[3][5][7] Frère vaihteli jatkuvasti kilpasarjoja ansaiten palkintosijoja vuoden 1953 Eifelrennen-kilpailusta (2.sija) sekä Mille Migliasta (voitto) ja Le Mansin 24 tunnin ajoista (luokkavoitto).[5] Vuoden 1955 Le Mansin 24 tunnin ajoissa hän oli Peter Collinsin kanssa toinen, mutta kilpailua varjosti kilpailussa sattunut onnettomuustilanne.[5] Samana vuonna hän ajoi jälleen muutaman F1-kilpailun Ferrarin autolla sijoittuen neljänneksi Belgian GP:ssä.[3][5][8] Viimeisessä osakilpailussaan vuonna 1956 hän sai F1-uransa parhaimman tuloksen ollessaan toinen Belgian GP:ssä.[3][4][5][9]
Eläköidyttyään kilpa-ajamisesta Frère jatkoi journalistin tehtäviään ja testasi autoja, kunnes tammikuussa 2007 mursi lantionsa Nürburgringin läheisellä tiellä sattuneessa kolarissa eikä koskaan toipunut siitä, vaan menehtyi lopulta vuonna 2008.[3][5][6]
