|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
|
Pako viidakkoon (The Rundown, työnimellä Welcome to the Jungle) on toiminnallinen seikkailuelokuva vuodelta 2003. Sen pääosaa esittää Dwayne ”The Rock” Johnson. Elokuvan alussa nähdään myös Arnold Schwarzenegger muutaman sekunnin cameoroolissa, jossa hän sanoo: ”Pidä hauskaa.”
Juoni
Beck (The Rock) toimii Los Angelesissa velkojenperijänä, koska hänellä on velkoja eräälle mafiapomolle. Hänen työnsä ei ole hääviä ja hän haluaisi jo päästä perustamaan omaa ravintolaansa. Sitten eräänä iltana mafiajohtaja tarjoaa Beckille vapauden kaikista veloista, jos hän suostuu vielä yhteen, vaaralliseen keikkaan. Beckin on mentävä syvälle Amazonin viidakkoon hakemaan pomon poika Travis (Scott). Helpolla Beck ei tule pääsemään, koska Travis etsii salaperäistä aarretta, joka on omaisuuksien arvoinen, yhdessä kapinallisen Marianan (Dawson) kanssa. Aarretta havittelee myös ilkeä kaivosomistaja Hatcher (Walken).
Näyttelijät
Aiheesta muualla