Paholaisen tytär (engl. To the Devil a Daughter; saks. Die Braut des Satans) on Peter Sykesin ohjaama brittiläis-saksalainen kauhuelokuva vuodelta 1976. Elokuvan pääosissa ovat Richard Widmark, Christopher Lee, Honor Blackman, Nastassja Kinski ja Denholm Elliott. Elokuva on Hammer Film Productionsin ja Terra-Filmkunstin tuottama.[1] Paholaisen tytär perustuu samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Dennis Wheatley.[2] Romaani oli ilmestynyt vuonna 1953.
Näyttelijät
Tuotanto
Paholaisen tytär kuvattiin Technicolor-menetelmällä Englannin Buckinghamshiren West Wycombessa, Lontoossa ja Hertfordshiren Borehamwoodissa sijaitsevilla EMI Elstree Studiosilla sekä Saksassa 360 000 punnan budjetilla.[3][4][5]
Elokuvan käsikirjoituksen laati Christopher Wicking ja John Peacock Dennis Wheatleyn samannimisen romaanin (1953) pohjalta. Paholaisen tytär on toinen Hammerin filmatisointi Wheatleyn "musta magia" -romaaneista; ensimmäinen oli Paholaisen morsian, joka ilmestyi vuonna 1968. Wheatley ei pitänyt elokuvasta, koska Paholaisen tytär ei seurannut romaanin kulkua ja Hammer oli tehnyt siitä hävyttömän. Wheatley sanoi Hammerille, että he eivät tulisi enää koskaan tekemään elokuvaversioita hänen romaaneistaan.
Paholaisen tytär jäi Michael Goodliffen viimeiseksi elokuvaksi. Goodliffe teki itsemurhan kärsittyään masennuksesta pian elokuvan ensi-illan jälkeen.[6]
Julkaisu
Paholaisen tytär sai ensi-iltansa kotimaassaan Isossa-Britanniassa 4. maaliskuuta vuonna 1976.[7] Toisessa valmistusmaassaan Länsi-Saksassa elokuva julkaistiin 20. toukokuuta 1976.[7] Yhdysvalloissa elokuva pääsi teatterilevitykseen heinäkuussa 1976.[7] Elokuva pääsi teatterilevitykseen myös Itävallassa toukokuussa 1976, Ruotsissa 4. syyskuuta 1976, Ranskassa maaliskuussa 1977, Tanskassa 14. lokakuuta 1977 ja Kolumbiassa 2. maaliskuuta 1978.[7]
Suomessa elokuva ei päässyt teatterilevitykseen (Valtion elokuvatarkastamo asetti elokuvan kokonaan kielletyksi 2.6.1976, joten sitä ei saanut laillisesti Suomessa esittää eikä levittää), mutta se esitettiin Helsingin Night Visions Film Festivalilla 14. huhtikuuta vuonna 2002.[7]
Paholaisen tytärtä on myös levitetty Yhdysvalloissa videonimikkeellä Child of Satan.[7]
Elokuva on julkaistu DVD:lle vuosina 2002, 2004 ja 2007.[8]
Vastaanotto
Paholaisen tytär sai ilmestyessään negatiivista palautetta. Elokuvalla on Rotten Tomatoes -sivustolla 17 prosentin "mätä"-arvosana, joka perustuu kuuteen arvosteluun.[9]
Lähteet
Aiheesta muualla