Oussama Mellouli (arab. أسامة الملولي; s. 16. helmikuuta 1984[1] La Marsa, Tunis) on tunisialainen uimari ja olympiavoittaja.
Ura
Melloulista tuli Pekingissä 2008 ensimmäinen tunisialainen uinnin olympiavoittaja. Kulta oli vasta maan toinen olympialaisten historiassa. Ensimmäisen oli voittanut Mohammed Gammoudi miesten 5 000 metrin juoksussa Méxicossa 1968. Mellouli voitti Pekingissä 1 500 metrin vapaauinnin jättäen toiseksi Australian Grant Hackettin, joka haki kolmatta perättäistä kultaansa matkalta.[2] Lontoossa 2012 Mellouli voitti toisen olympiakultansa, tällä kertaa 10 kilometrin avovesiuinnissa.[3] Melloulista tuli näin kaikkien aikojen ensimmäinen uimari, joka on voittanut olympiakultaa sekä altaassa että avovesiuinnissa. Hänestä tuli myös ensimmäinen uimari, joka saavuttaa samoissa olympialaisissa mitalin sekä uinnissa että avovesiuinnissa, sillä hän voitti Lontoossa myös pronssia 1 500 metrin vapaauinnissa.[4]
Mellouli saavutti yhden pronssimitalin uinnin maailmanmestaruuskilpailussa 2003 ja kaksi pronssimitalia 2005. Lyhyen radan MM-kilpailuissa 2004 hän voitti 400 metrin sekauinnin ja sijoittui pronssille 200 metrin sekauinnissa. Vuoden 2007 MM-kilpailuissa hän voitti alun perin kultaa 800 metrin vapaauinnissa ja hopeaa 400 metrin vapaauinnissa. Hän kuitenkin menetti mitalinsa jälkeenpäin kun selvisi hänen antaneen positiivisen dopingnäytteen jo marraskuussa 2006. Hän sai 18 kuukauden kilpailukiellon, joka merkittiin alkaneeksi 30. marraskuuta 2006[5].
Rooman MM-kilpailuissa 2009 Mellouli voitti 1 500 metrin vapaauinnin maailmanmestaruuden ajalla 14.37,28. Lisäksi hän sai hopeaa 400 ja 800 metrin vapaauinnissa. Dubain lyhyen radan MM-kilpailuissa 2010 hän sai kultaa 1 500 metrin vapaauinnissa ajalla 14.24,16, hopeaa 400 metrin sekauinnissa sekä pronssia 200 ja 400 metrin vapaauinnissa.[6] Barcelonan MM-kilpailuissa 2013 Mellouli voitti kultaa 5 kilometrin avovesiuinnissa ja saavutti pronssia 10 kilometrillä.[7] Dohan lyhyen radan MM-kilpailuissa 2014 hän sai hopeaa 1 500 metrin vapaauinnissa.[6]
Lähteet
Aiheesta muualla