Orientalisoiva kausi (itämaisten vaikutteiden kausi) oli antiikin Kreikan aikakausi, joka käsittää noin vuodet 725/700–610/600 eaa. Se on saanut nimensä aikakauden taiteen voimakkaista itämaisista vaikutteista (orientalisoiva tyyli).^[1][2][3]

Orientalisoiva kausi voidaan lukea osaksi Kreikan arkaaista kautta (n. 725/700–480 eaa.)^[4] sen ensimmäisenä taidehistoriallisena vaiheena. Orientalisoivaa kautta edelsi geometrinen kausi noin 900–725/700 eaa. ja sitä seurasi varsinainen taidehistoriallinen arkaainen kausi noin 600 eaa. alkaen.

Orientalisoiva tyyli tunnetaan ennen kaikkea keramiikassa. Korintissa, joka oli aikakauden merkittävin keramiikantuottaja, ajan keramiikka tunnetaan protokorinttilaisena keramiikkana,^[5] Attikassa vastaavasti protoattikalaisena keramiikkana.^[6] Orientalisoivaa taidetta tuotettiin myös muualla Manner-Kreikassa sekä Kreetalla, Kykladeilla ja muualla Kreikan saaristossa.

700-luvun eaa. aikana kreikkalaiset perustivat lukuisia siirtokuntia ja kauppa-asemia eri puolille itäisen Välimeren aluetta, ja kauppayhteydet Lähi-itään, kuten Foinikiaan ja Assyriaan, sekä Egyptiin voimistuivat. Seurauksena kreikkalaiset alkoivat saada kauppatavaraa sekä erilaisia kulttuurivaikutteita idästä,^[3][7] mikä näkyi myös muun muassa kreikkalaisen kirjaimiston kehittymisenä. Varallisuus lisääntyi kaupankäynnin myötä, ja samalla kasvoi ylellisyysesineiden tarve^lähde?.

Keramiikassa muutos tapahtui ensin Korintissa, jossa protokorinttilainen kausi alkoi noin 720 eaa. Kaupunki oli merkittävä kauppakaupunki ja sillä oli sijaintinsa ansiosta hyvät meriyhteydet sekä itään että länteen. 600-luvun eaa. kuluessa Korintista tuli myös määrällisesti Kreikan suurin keramiikantuottaja. Kauppayhteyksien kautta korinttilainen keramiikka levisi koko kreikkalaiseen maailmaan.^[2][5][3][7]

Kaupankäynnin tuomien itämaisten vaikutteiden myötä protokorinttilaisessa keramiikassa alkoi esiintyä uusia eläin- ja kasviaiheita, jotka korvasivat aikaisemman geometrisen keramiikan viivakuvioaiheet. Koristelu ei saanut niinkään vaikutteita itämaisesta keramiikasta vaan ennemmin muusta tuon alueen taiteen koristelusta, kuten reliefiveistoksista sekä pronssi- ja norsunluuesineistä.^[2][3][7] Uusien aiheiden myötä itämailta tuotetut tarueläinhahmot otettiin osaksi kreikkalaista mytologiaa kehittämällä niiden ympärille kertomuksia.^[7]

Orientalisoiva kausi voidaan jakaa paikallisiin kausiin seuraavasti. Ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä.^[8][5][6] Kirjainlyhenteitä käytetään englanninkielisessä ja tieteellisessä kirjallisuudessa.

Protokorinttilainen keramiikka oli aluksi varhaisella protokorinttilaisella kaudella (n. 720–690 eaa.) suhteellisen pienikokoista. Keramiikassa alkoi esiintyä uusia eläin- ja taruhahmoaiheita, kuten leijonia, sfinksejä, seireenejä, griippejä, khimairoita ja gorgoja, sekä uudenlaisia koristekuvioita, kuten ruusukkeita, palmetteja, lootuksenkukkia, elämänpuukuvioita, kärhiä ja muita kasviaiheita sekä erilaisia kiemurakuvioita. Tyypillinen esine ovat aryballokset, joita käytettiin itämailta tuotujen hajuvoiteiden säilytykseen. Ajan kuluessa esineiden koko suureni ja ne täytettiin kauttaaltaan kuvapinnoilla.^[2][3][7]

Keskisellä protokorinttilaisella kaudella (n. 690–650 eaa.) kertovat aiheet alkoivat ottaa keskeisempää sijaa kuvituksessa. Protokorinttilaisen tyylin huippukautta oli keskisen kauden toinen vaihe (n. 670–650 eaa.), jolloin kuvitus kehittyi luonnonmukaisemmaksi ja pienoismaalausten tekotaito kehittyi huippuunsa. Myöhäisellä protokorinttilaisella kaudella (n. 650–625 eaa.) kehittyneessä uudenlaisessa mustakuviotekniikassa hahmot kuvattiin mustina siluetteina jättämällä tausta alkuperäisen väriseksi. Yksityiskohdat piirrettiin mustaan kuvioon terävällä piirtimellä. Myös tummaa punaista käytettiin värinä. Tekniikka mahdollisti pienten esineiden koristelun. Toinen tekniikka oli ääriviivatekniikka, jossa hahmosta piirrettiin ääriviivat sekä sisäosan yksityiskohdat mustilla tai muunvärisillä viivoilla.^[2][3][5]

Protokorinttilainen keramiikka kehittyi siirtymäkauden (n. 625–610 eaa.) kautta arkaaisen kauden niin kutsutuksi korinttilaiseksi keramiikaksi, jonka vaiheita ovat varhainen (n. 610–580 eaa.), keskinen (n. 580–555 eaa.) sekä myöhäinen (n. 555–535 eaa.) korinttilainen keramiikka.^[5]

• 
  Naisen pään muotoinen aryballos, n. 650–630 eaa.
• 
  Yksityiskohta aryballoksen koristelusta.
• 
  Sfinkseillä ja eläimillä koristeltu kannu, n. 640–630 eaa.
• 
  Oinokhoe, n. 640–620 eaa.
• 
  Pöllönmuotoinen aryballos, n. 630 eaa.
• 
  Pyksis, n. 620 eaa.

Saman aikakauden keramiikkaa Ateenassa ja muualla Attikassa kutsutaan vastaavasti protoattikalaiseksi keramiikaksi. Se erosi korinttilaisesta vastineestaan keraamisten astioiden suurella koolla. Vaasien pinnat jaettiin tyypillisesti ensisijaiseen puoleen, johon kuvattiin pääaihe, ja toissijaiseen koristeltuun puoleen. Maalaustyyli muistuttaa edelleen paljon geometrisen kauden tyyliä, mutta aiheissa on uusia itämaisia aiheita.^[6]

Varhaisella protoattikalaisella kaudella (n. 700–675 eaa.) aiheet olivat vielä vähemmässä määrin mytologisia. Merkittäviä maalareita kutsutaan nimillä Analatos-maalari ja Mesogeia-maalari. Keskisellä protoattikalaisella kaudella (n. 675–650 eaa.) mytologisten aiheiden määrä kasvoi selvästi. Tämän kauden kuuluisiin maalareihin lukeutuu Polyfemos-maalari. Protokorinttilaisen keramiikan jäljittelu alkoi suuremmassa määrin vasta myöhäisellä protoattikalaisella kaudella (n. 650–630 eaa.), kuitenkin niin, että suuri koko ja mytologiset aiheet säilyivät.^[6]

Protoattikkalaista keramiikkaa seurasi Attikassa niin kutsuttu proto-mustakuviokeramiikan kausi (630–600 eaa), jolloin korinttilaiset vaikutteet olivat vahvoja. Sitä edusti tunnetuimpana Nessos-maalari, joka yhdisti korinttilaisen maalaustaidon perinteisiin ateenalaisiin aiheisiin.^[6]

• 
  Kaula-amfora, n. 700 eaa.
• 
  Yksityiskohta amforan koristelusta.
• 
  Skyfos, n. 700 eaa.
• 
  Amfora, n. 700–675 eaa.
• 
  Malja, n. 700–675 eaa.
• 
  Hautamaljoja, 600-luku eaa.

Veistokset olivat alussa pääosin puisia. Monumentaaliinen marmorinen kuvanveisto alkoi kehittyä 600-luvun eaa. puolessa välissä. Aikakauden kuvanveiston tyyliä on kutsuttu daidaliseksi tyyliksi. Aikakaudella kehittyi jumalia ja nuorukaisia esittävien kuros- ja kore-veistosten tyyppi. Aluksi suuria veistoksia tehtiin paikoissa, joissa marmoria oli helposti saatavilla, kuten Kykladeilla ja Samoksella.^[2]

Arkkitehtuurissa keskeinen rakennustyyppi oli kehittynyt mykeneläisen kauden megaronista, ja siinä oli kahden pylvään kannattama eteishalli. Temppelit tehtiin yleensä pääosin puusta, ja lisäksi niissä käytettiin terrakottaa, savitiiltä ja kiveä. Kauden lopulla temppeleiden puisia pylväitä alettiin korvata kivisillä, ja temppeleissä alettiin käyttää enemmän kalkkikiveä ja marmoria. Temppeleiden varhaisimmat pylväsjärjestelmät doorilainen ja joonialainen tyyli alkoivat kehittyä. Joonialainen tyyli kehittyi Joonian rannikolla ja Egeanmeren saarilla, kuten Efesoksessa (Artemiin temppeli), Samoksella (Heraion) ja Deloksella, ja doorilainen tyyli Manner-Kreikassa, kuten Argoksessa (Heraion), Korintissa (Apollonin temppeli) ja Olympiassa (Heran temppeli), sekä Kreetalla ja Korintin läntisissä siirtokunnissa Korkyralla (Artemiin temppeli), Suur-Kreikassa ja Sisiliassa, erityisesti Syrakusassa.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta orientalisoiva kausi Wikimedia Commonsissa