Aiemmin useampitaloinen Ortenojan kylä Pöytyällä oli historialtaan alkujaan Yläneen Yläneen kartanoon kuulunutta rälssimaata, ja kylän taloja omistivat 1700-luvulle asti muualla asuneet aateliset maanomistajat.
1800-luvulla kylän tilojen omistajaksi tulivat paikalliset, talonpoikaissäätyyn kuuluvat henkilöt. 1800-luvun puolivälissä kylän talot yhdistettiin Ordenojan kartanoksi, joka käsitti koko kylän.
Rakennukset ja tontti
Kartanon talouskeskus perustettiin 1850-luvulla nykyiselle paikalleen Pöytäsuontien varteen kylän vanhojen kotipeltojen reunalle. Kylän vanha tonttimaa, jossa kylän talojen tontit olivat ennen kartanon perustamista, sijaitsi kotipeltojen keskellä nykyisellä Ordenojan kartanon hevoslaituimella, missä se 2000-luvulla erottui puustoisena kumpareena.
Vaiheet kartanona
1900-luvun alkupuolella Ordenojan kartanon omistajana oli Vihtori Laaksonen.
Vielä 1900-luvun alussa koko Ortenojan kylän käsittäneestä Ordenojan kartanosta lunastettiin 1920-luvulla itsenäisiksi entisiä torppia perustuen vuonna 1918 säädettyyn lakiin vuokra-alueiden lunastamisesta.