Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Ona Okkuliina Kamu (s. 24. heinäkuuta1967Helsinki) on suomalainen laulaja, muusikko, säveltäjä, sanoittaja, näyttelijä ja Ona Kamu Kollektiivin taiteellinen johtaja.[1] Kamu on näytellyt useissa elokuvissa ja tullut tutuksi omaleimaisen elektronisen musiikin tekijänä. Hän on työskennellyt räppäreiden kuten Kalifornia-Keken ja RoopeK:n kanssa.
Ona Kamu on muusikkosuvusta, joten viulunsoiton aloittaminen neljävuotiaana oli luontevaa. Parin vuoden päästä hän vaihtoi instrumentikseen pianon, ja lopulta 11-vuotiaana sellon. Kamu opiskeli sellonsoittoa muun muassa Sibelius-Akatemiassa.
Vuonna 1997 levy-yhtiö Warner Music Group julkaisi Ona Kamulle räätälöidyn suomisoul-levyn Maailman paras nainen. Kamu otti pian julkaisun jälkeen etäisyyttä kaupalliseen levy-yhtiömaailmaan ja alkoi etsiä omaa musiikillista ääntään. Kamua pyydettiin Nuspirit Helsinki -yhtyeen laulajaksi, ja vuonna 2002 yhtyeeltä julkaistiin elektroninen levy, jossa Kamu oli mukana laulajana, sovittajana ja säveltäjänä.
Seuraavana vuonna Kamu päätti keskittyä tekemään ja tuottamaan musiikkinsa itse. Hän huomasi elektronisen musiikin sopivan ilmaisuunsa. Kamu halusi tehdä musiikkia mahdollisimman itsenäisesti alusta loppuun, joten hän päätti opetella itse musiikin ohjelmointia ja musiikkiteknologiaa. Ensimmäiseksi työkaluksi vakiintui räppäreiden suosima legendaarinen MPC 2000XL.
Elektroninen ja englanninkielinen Matala-albumi julkaistiin 2010.[2] Levy oli kokonaan Kamun käsialaa – osan biiteistä ja soundeista teki rrimöykk, eli räppäri-tuottaja RoopeK.
Ona Kamun albumi Se kaikki jää julkaistiin helmikuussa 2017 hänen oman Pakara Records -levy-yhtiönsä kautta. Kamu on säveltänyt, sanoittanut, laulanut, ohjelmoinut, äänittänyt ja soittanut Se kaikki jää -albumin kappaleet itse. Sovittaja- ja tuottajaparina albumilla on Kamu sekä räppäri-tuottaja Kalifornia-Keke. Kaksikko työsti albumin loppuun Suomenlinnan Haista II -studiolla. Albumin vinyyleihin haettiin rahaa Mesenaatissa joukkorahoituksen avulla.[3]
Albumin ensimmäinen sinkku Heimo minussa julkaistiin marraskuussa 2016. Sinkun musiikkivideon on ohjannut valokuvaaja Kaapo Kamu.
Ona Kamu on säveltänyt musiikkia myös tanssi- ja teatteriesityksiin sekä erilaisiin taidekollaboraatioihin, kuten Natura Discoteka (2016), COMMA (2015) ja teatteriesitys Peripetia (2007).
Näyttelijä
Ona Kamu valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1990 ja hänet on nähty useissa tv-sarjoissa, elokuvissa ja näytelmissä.
Vuonna 2010 Kamu perusti Ona Kamu Kollektiivin, jossa hän toimii esiintyjänä, säveltäjänä, muusikkona, koreografina, ohjaajana ja taiteellisena johtajana. Kollektiivi on työryhmä, jonka esitysten keskiössä ovat elektroninen musiikki, liike ja valo. Kamu on erikoistunut säveltämään musiikkia äänilähteistä, joita ei yleensä mielletä musiikin lähteiksi. Hän on säveltänyt teoksia mm. lihasten hermoratamittauksen äänistä sekä vedenalaisista äänistä.
Ona Kamu Kollektiivin teos, lihasten hermoratamittauksen äänistä sävelletty, Elektromys (2010) esitettiin ensimmäisen kerran Pikseliähky-festivaaleilla. Ona Kamun ensimmäinen sooloteos Solutasolla (2011) esitettiin Teatteri Takomossa ja myöhemmin Kansallisteatterissa (2013). Yhteiskunnallinen ja erittäinen fyysinen teos Seksiä klo. 16.25 (2015) esitettiin Kansallisteatterissa.[4] Kollektiivin seuraava teos Pyramidi nähtiin Pannuhallissa 2017.
Yksityiselämä
Kamu on naimisissa muusikko Samuli Kosmisen kanssa, ja pariskunnalla on kaksi lasta.[5]